Rata- ja maantiepyöräilijä Risto Aaltio

Kaikkea muuta

2012-02-06T15:08:00.000+02:00

Viime vuoden loppupuolella tuli fiilis, ettei homma nyt maistu siltä kuin pitäisi. Siirtymäkauden jälkeen ei vain ollut motivaatiota aloittaa harjoittelua seuraavaa kautta varten. Kävin seurakavereiden kanssa marraskuussa leirillä, jossa ajoimme pari lenkkiä porukalla. Ajaminen oli ihan jees, mutta vain ajamisen ja hyvän seuran takia. Punnitsin tilannetta vielä hetken ja odottelin, josko fiilistä löytyisi. Mutta eihän sitä noin vain löytynyt. Ennen aina niin vahva kilpailu- ja harjoitteluintoni oli olematon. Tuntui, että kaikki minulle tarpeellinen on saavutettu. Niinpä tein mielestäni ainoan järkevän päätöksen ja päätin ripustaa fillarin naulaan kauden 2012 ajaksi. Ainakin.

Viime kuukaudet olen nauttinut olostani ilman pyöräilyä ja sen harjoittelua. Liikkumista en tietenkään ole lopettanut, enkä ole halunnutkaan missään vaiheessa. Kävelyä, juoksua, kuntopiiriä, kiipeilyä, snoukkausta ja kaikkea muuta kivaa on tullut harrastettua. Ja töitä on tullut tehtyä myös reilusti, mikä sekin on ollut kivaa. Snoukkaus on ollut aivan mahtavaa. Uutena vuotena kaveriporukalla viikko Ylläksellä ja tammikuussa Jonnan ja Jonnan porukoiden kanssa viikko Itävallan Saalbachissa, molemmat hienoja reissuja. Just awesome.
Ylipäänsä on ollut mahdottoman siistiä tehdä ihan mitä tahansa muuta kuin pyöräilyä, vaikken siitä täysin eroon ole päässytkään. Enkä koskaan tule pääsemäänkään, niin iso pala elämääni se on ollut.

Vuosi 2011 oli varsinainen tapahtumien vuosi. Paljon tapahtui, paljon muuttui. Life goes on. Ja hyvä niin.

Kausi 2011; aallosta toiseen, pohjan kautta

2011-11-15T09:25:00.001+02:00

Mennyt kausi käynnistyi lokakuun 11. päivä (2010), jolloin käänsin harjoituspäiväkirjastani puhtaan sivun esiin ja lähdin liikkeelle täysin erilaisin tavoittein kuin edellisinä vuosina. Kilsa- ja sprinttitouhut radalla jäivät taakse ja pidempi jyystäminen oli jälleen, usean vuoden tauon jälkeen, se juttu. Näin jälkikäteen analysoiden kauden alku oli järjetön, jäätävän pitkää siivua pohjille ja siitä sitten Liettuan avointen ratamestiksien kautta rata-EM:iin Omniumi ajamaan. Kovin hyvinhän nuo kisat eivät menneet ja kisojen jälkeen motivaationi radalla kisaamista kohtaan oli hyvin matala.
Mutta siitä palasin alkaneeseen Suomen talveen ja pitkiin ja kylmiin lumisadelenkkeihin, joita oli taas mukava jauhaa vuosien tauon jälkeen. Tunnit taittuivat ja varpaiden sulattelu-/kahvistopit Siuntion suunnan huoltoasemilla tulivat tavaksi. Ennen joulua kylmyys vaihtui kuitenkin lämpöön, kun matkasimme Paavon kera eeppiseksi muodostuneelle mäkileirille Teneriffalle (never again, pyörän kanssa ainakaan!!). Leirin viimeisenä päivänä oikea polveni sanoikin sitten isosti aijaijai.
Olin tuntenut jo pidemmän aikaa pienen pistävän kivun polven sisäsyrjässä, mutta olin vain painanut sen pois mielestäni enkä antanut sille sen enempää huomiota. Rasitusvammahan sieltä tuli ja kymmenen viikkoa kului pääosin levossa. Polveen särki, etenkin yöllä, jalan pitäminen koukussa (esimerkiksi istuessa) oli tuskallista ja kaikki liikkuminen sattui.

Muutaman lääkärikäynnin ja kohtalaisen fyssarisetin jälkeen oireet alkoivat kuitenkin talttua ja helmikuun lopussa ajoin ensimmäistä kertaa rullilla. Siitä homma eteni varsin nopeasti, kun muutaman viikon jälkeen oli edessä jo seuran kevätleiri Espanjassa ja kisakausi starttasi sen jälkeen.
Alkukauden kisoissa kuntoni oli melko lailla surkea, eikä hommassa näkynyt hirveästi valoa kevään mittaan. Oman roolinkin täyttäminen kisoissa oli vähän niin ja näin, puhumattakaan siitä että olisi pystynyt ajamaan itse hyvin. Muutama sairastuminen ja ajoittainen polven kipuilu varjostivat kevättä ja pitivät treenimäärät maltillisinä. Asfaltin pintaa tuli maistettua Saarenmaan korttelissa eturenkaan lipsahdettua hiekalle.
Kesäkuun alussa sairastuin ja lepäsin nelisen päivää. Tuon jälkeen Lahti GP:ssä kulki hyvin, mutta pitihän senkin kisan lopussa pannuttaa. Saarenmaa Velotuurin lopussa alkoi ehkä vihdoin tuntua siltä, että voisi alkaa kulkemaankin ja kun joukkueena hommakin toimi kisassa pirun hyvin, niin fiilikset nousivat. Kunnes seuraavalla viikolla olin taas niin pihalla ja motissa, että oksat pois. Fiilis oli taas sillä mallilla, että eipä tästä tänä vuonna mitään tule, niin ihan se ja sama. Pyörä jäi talliin juhannuksen ajaksi ja lepäsin ja rentouduin viiden päivän ajan. Ja se teki pelkkää hyvää, vielä (tai etenkin) kun frendit saivat puoli vuotta juonitun JjRp -missionsa viimeisteltyä.

Viikko siitä ja SM-maantiellä kaikki toimi. Olin mukana muodostamassa kisan ratkaisuhetkiä ja pystyin antamaan aivan kaikkeni kisan aikana. Viikko siitä ja piti hypätä ensimmäistä kertaa joulukuun jälkeen ratapyörän satulaan, mikä toi hopeaa Omniumista. Viikko siitä ja kultaa joukkuesprintistä, ketutusta keirinistä ja sooloajelun sävyttämä melko selkeä voitto pisteajossa. Viikko siitä ja vielä yhdet ratakisat, joista hopeaa kilsalta, kultaa nelosen joukkueesta ja pronssit linja-ajosta ja neloselta. Kulki.
Liedossa överitykittelyt, Baltic Tour läpi (ja neljä yötä painajaisia perään), ensimmäinen pitkä SM-tempo ja kauden viimeistely Tour de Helsingissä, jossa olin jo aivan rikki ja jumissa.

Piste, heihei, kiitos, siinä kausi 2011. Upporikasta, keskitasoa ja rutiköyhää, kaikkea löytyy. Ja parasta.

Kiitos avusta, tuesta, potkimisesta:
TWD-Länkenin organisaatio, jätkät, Kivenlahden Pyörähuolto/Antero, porukat, Espoon Urheiluhierontakeskus/Niko, Fysioterapiakonsultit/Satu, Ilari & Tiina, Sami, Panu, Jonna.

Polvi heräsi, motiivi katosi

2011-10-11T00:49:00.000+03:00

Parin viikon iisimmän jakson jälkeen aloin treenaamaan taas säännöllisemmin; tarkoituksenani oli hakea kunto kohdalleen lokakuun lopun rata-EM:iä varten. Syysilmat näyttivät melko hyviltä ja pyörä kulki yllättävänkin mallikkaasti. Kunnes sitten oikeaan polveeni alkoi jälleen muodostua tismalleen samankaltaista pientä, pistävää kipua kuin vuosi sitten.

Kuulostelin polvea hetken ajan ja toivoin kivun olevan ohimenevää, mutta eihän se sitä tietenkään ollut. Minkä jo tiesinkin. Niinpä tein varsin pian päätöksen kilpailukalenterin tyhjentämisestä, mikä helpotti oloa suunnattomasti. Suomesta, kilpailematta, vähillä leiri- ja ratapäivillä EM:iin lähteminen olisi jo yksinäänkin melko tiukkaa, puhumattakaan sitten siitä, että tähän yhdistettäisiin terveydellinen epävarmuus ja sen tuoma epätäydellinen treenaaminen. Noissa kisoissa tuli jo oltua viime vuonna hieman liian vajaasssa kunnossa, joten toista vastaavaa kertaa ei ole pienintäkään kiinnostusta kokea. Perustasojen on oltava riittävän korkealla, jotta lähtemistä tuonne kannattaa edes harkita.

Kalenterin tyhjenemisen myötä huomasin vähitellen miettiväni, miksi ylipäänsä ajan ja kisaan. Alkuvuodesta, polven rasitusvammasta palautuessani, asetin itselleni joitain yksittäisiä tavoitteita, mutten silloinkaan osannut sanoa mitään yksittäistä, isompaa tavoitetta. Nyt, tarkemmin asiaa miettiessäni, löysin vielä vähemmän. Kyllä, nautin ajamisesta edelleen, hyvät treenit ovat aina jees, kilpaileminen hyväkuntoisena on hienoa, voittaminen on mahtavaa. Mutta pelkästään nuo asiat eivät saa minua ajamaan ja kisaamaan täysillä. Siihen tarvitsen isomman tavoitteen, päämäärän, mihin pyrkiä.

Palkintohyllyltäni löytyy reilut seitsemänkymmentä SM-mitalia, joista nelisenkymmentä on kultaisia. Kansalliselta tasolta tavoiteltavat asiat ovat siten vähissä. Proffahommat taas taitavat olla vähän liikaa, minkä olen jo aiemmin hyväksynyt. Mutta katsotaan. Ehkä tässä keksii vielä jotain tavoiteltavaakin. Eikä ihan vaan ajamisen takia ajamisessakaan mitään väärää ole, mutta toinen juttu on, tuleeko siitä mitään. Minun luonteellani kilpaileminen ei onnistu, jos tiedän olevani heikossa hapessa. Jos ajan, niin haluan pystyä ajamaan täysillä. Saa nähdä. Pyörä(t) pysyköön narikassa niin pitkään kuin siltä tuntuu.

Mutta noin muuten, life is good. Veeeerrrry, very good indeed.

Kesäkauden viimeiset koitokset

2011-09-07T19:13:00.003+03:00

Palauduin kuin palauduinkin pienestä sairastelusta viime hetkillä ennen SM-tempoa. Torstaina olo tuntui jo melko hyvältä ja perjantainen testilenkki osoitti kropan toimivan hyvin. Kun testivetona ajettu 10km vetokin kulki noin 95% ajettuna aikaan 13:45, oli kisakunto selkeästi kohdallaan.

Heinäkuussa huoltoautosta katsoen Säkylän temporeitti näytti hyvältä; tasaista ja loivaa nousua ja laskua. Hyvä se oli ajaakin. Ajo kulki, pystyin nakuttamaan hyvällä rytmillä ja tasaisella teholla koko 46.5km ja 1:02;53 kestäneen matkani ajan. Runsaan lepäilyn jälkeen sykettäkin riitti hyvin, alkumatkasta syke oli pääasiassa 184-187 välillä ja loppumatkasta 187-190, keskisykkeen ollessa 186. Joten sikälikin vauhdinjako onnistui ilmeisen hyvin. Ajallani päädyin sijalle 11., eroa kultaa ottaneeseen Aki Turuseen kertyi 4;26. Kokonaisuutena olen suorituukseeni sangen tyytyväinen, vielä kun ero kärkeenkin oli siedettävä. Ensi vuonna kovempaa!

Sunnuntai-aamuna sängystä oli epämiellyttävä kokemus ja pyörällä ajaminen vielä epämiellyttävämpi. Kroppa oli aivan totaalisessa jumissa, etureidet, pohkeet ja niska olivat aivan hajalla. Ei tarvinnut ajaa Tour de Helsingin voitosta, kun jo pääporukassa rimpuilu oli kovin hankalan tuntuista ajoittain. Elättelin toiveita jalkojen ja kropan aukeamisesta, mutta jumi vain paheni.... =) Ketjut tiputtivat öljynsäkin jonnekin matkan varrelle, mikä aiheutti korvia raastavaa kitinää. Onneksi porukassa humisi sen verran, etten itse juurikaan kuullut ääntä...Lopussa en malttanut olla kiskomatta, kesäkauden viimeisen kisatapahtuman ollessa kyseessä, joten nykäisin velolla (kuvien perusteella kirjaimellisesti kieli poskessa) vielä Juhanan ohi ja ylitin maaliviivan 16:ntena. Jesh, tauko!

Seuraavat pari viikkoa menevät treenin, syömisen, juomisen ja elämisen osalta hivenen rennommissa merkeissä kuin yleensä. En kuitenkaan pidä "oikeaa" breikkiä vielä, sillä on ilmeisen todenäköistä, että lokakuun lopussa ja marraskuun alussa on vielä kisaa ajettavana. Mutta siitä lisää myöhemmin, nyt otan iisimmin.

Recovering, hopefully

2011-08-29T17:28:00.002+03:00

Tänä kesänä olen saanut kokea hyvin mielenkiintoisia väsymysreaktioita kahden etappikisan seurauksena. Ensimmäisen, eli Saarenmaa Velotuurin jälkeen, olin aivan pihalla niin henkisesti kuin fyysisestikin. Keskittyminen ei onnistunut ollenkaan ja syömiseenkin tuli erikoinen piirre parina päivänä, kun mitään ei yksinkertaisesti tehnyt mieli syödä, vaikka nälkä olikin. Suljin pyörän talliin viiden päivän ajaksi ja hiljalleen homma lähti taas toimimaan, kaikin puolin - ja ihan tolkuttoman hyvin vieläpä.

Nyt, Baltic Chain Tourin jälkeen, en ollut läheskään yhtä pahasti kujalla. Yhtenä päivänä olo tuntui hivenen sekavalta, mutta se olikin siinä. Mutta tällä kertaa unimaailmani välitti vahvoja väsymysviestejä väkivaltaisten painajaisten muodossa. Erikoisia unia olen nähnyt aina silloin tällöin ja aina olen myös kyennyt muistamaan uneni sangen yksityiskohtaisesti, mutta tämänkaltaisia painajaisia en ollut ennen nähnyt. Ja nyt niitä oli ohjelmassa kolmena vai neljänä yönä peräkkäin...Very nice!

Ihminen on mielenkiintoinen värkki, jonka reaktiot voimakkaaseen rasitukseen ovat välillä perin hämmentäviä. Onneksi palautuminen kuitenkin eteni ja yöunetkin normalisoituivat.

Sunnuntaista perjantaihin ajelin lähes päivittäin noin tunnin pyörittelytreenejä. Torstain ja perjantain fiilisten perusteella arvelin, että lauantaina kykenisin jo treenaamaan hieman kovemmin, joten laitoin aika-ajopyörän kuntoon ja lähdin sillä ajamaan normaalia pk-lenkkiä reilun kolmen tunnin ajaksi. Tutut tiet taittuivat nopeasti ja lenkin loputtua keskinopeus oli jäätävä 34.8km/h. Woot...

Samana iltana aloin huomata epämukavia fiiliksiä niin kurkussa kuin yleisessä olotilassakin, jonka johdosta eilisen ja tämän päivän olen vain levännyt.

Tulevana viikonloppuna ajettavat, omalta osaltani kesäkauden 2011 päättävät kisat, SM-tempo ja Tour De Helsinki, ovat molemmat mielenkiintoisia tapauksia. Enkä ole kumpaakaan aiemmin ajanut (SM-tempoa toki junnuikäisenä, mutten Elite-tasolla). Joten toivottavasti olo normalisoituu ennen viikonloppua!

BCT etappi 4., Viljandi - Viljandi 156km

2011-08-20T22:50:00.002+03:00

Aamun ensifiilis oli väsynyt, eikä ikkunaan ropissut sade kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta. Aamupalan jälkeen vielä tunnin verran unta palloon, lounas ja sitten kamat päälle ja starttia odottelemaan. Viimeinen päivä, enää 156km jäljellä!

Mutta hivenen pitkiltä ne kilometrit tuntuivat...Kuten tavallista, ensimmäiset kymmenet kilometrit pommitettiin surutta menemään koettaen saada oikean muotoista irtiottoa aikaan. Sellainenhan sieltä lopulta saatiin, joskin jälkikäteen ajatellen oli varsin yllättävää, että moisella kokoonpanolla ollut hatka päästettiin menemään. Pääjoukko vähensi vauhtia reilusti ja seuraavat puolitoista tuntia hissuteltiin eteenpäin sateen piiskatessa sadetakein ja tuuliliivein varustautuneita kuskeja. Tuli aivan järjettömän kylmä (en siis päässyt tuohon noin kymmenen kaverin irtiottoon mukaan), syke tipahteli sadan tienoille ja koko kroppa oli kohmeessa. Vasen käsikin vaipui jossain vaiheessa tunnottomaksi. Kun tie jälleen kääntyi Viljandiin päin, alkoi taktikoinnissaan epäonnistunut Liettuan maajoukkue (ero irtiottoporukkaan oli revähtänyt peräti 11.30 minuuttiin) pitää vauhtia yllä ja hiljalleen lämpö palasi taas jäseniin. Jalkoja painoi ehkä enemmän kuin kertaakaan tällä kaudella on kisassa painanut. Viljandissa kierrettiin kolmesti hieman alle 12km kierros, joka sisälsi Saaremaa Velotuurissakin ajettavan seinänousun, jonka perään tiukan laskun ja sitten taas loivan nousun maaliin. Seinänousu repi porukkaa hajalle kierros kierrokselta, mutta samalla maali ja etappikisan loppu lähestyi hyvällä vauhdilla. Jaloissa ei ollut enää mitään jäljellä, kituuttelin porukan jatkeena. Maali oli todellinen helpotus; vihdoin ohi! Sijoitukseni etapilla oli 35. Keskisykkeeni oli 143 ja maksimi jonkin verran yli 180, joten vähän diesel-moodissa kropan toiminta alkoi jo olla.

Mainitsemastani irtiotosta sen verran, että neljä kaveria pysyi irti maaliin asti ja tuli lähes 8min ennen seuraavaa ryhmää maaliin. Kokonaiskisan voittajaksi nousi näin Eestin Erki Pütsep, ja vaihtoipa nuorten kisan valkoinen paitakin omistajaa Venäjän Igor Boevin ylle. Liettuan maajoukkue ja Latvian Rietumu Bank, jonka Indulis Bekmanis johti kisaa vielä kolmannen etapin jälkeen, epäonnistuivat tänään sangen maksimaalisesti ja hivenen pimennossa koko kisan ajan olleet Alpha Baltic ja Venäjän maajoukkue onnistuivat saamaan miehensä oikeaan paikkaan. That's racing!

Kauden toinen etappikisa oli siis siinä, nyt palauttelua tulevalla viikolla ja sen jälkeen sisäänajamaan tempopyörää. Edessä on siis valmistautuminen kauden viimeisiin puristuksiin: SM-tempoon ja Tour De Helsinkiin.

Baltic Chain Tourin ajajakisastudio kiittää, hyvää yötä ja huomenta.

BCT etappi 3., Riika - Sigulda 139km

2011-08-20T22:24:00.000+03:00

Torstaipäivä sattui olemaan paitsi BCT:n neljäs kisapäivä, myös Riikan kaupungin 810-vuotisjuhlapäivä. Tämän johdosta Riikan taivaalla lenteli taitolentäjä jos toinenkin ja ennen oikeaa starttia meidät johdatettiin pyörinemme ilmeisesti Riikan vanhempaan, mukulakivitettyyn kaupunginosaan joukkue-esittelyyn ja kunniastarttiin.

Oikea startti tapahtui 45min tuon tapahtuman jälkeen. Noin 8km master-startin jälkeen ketjua kiristettiin taas rivakasti ja kypärästä sai pidellä kiinni seuraavan kolmen vartin ajan. Olin pariin otteeseen yrittämässä irti hyvältä vaikuttaneiden porukoiden osana, mutta en ollut siinä ryhmässä, joka lopulta karkuun pääsi. Seuraavat 70km menivätkin sitten leppoisasti mutta hyvällä vauhdilla, joten naputin 11-piikkisen päälle enkä vaihtanut ennen kuin 100km oli ajettu. Tällöin irtiottoryhmä oltiin käytännössä saavutettu ja voitosta taistelu alkoi uudestaan. Radalle oli löydetty kovavauhtinen lasku (toisella laskukerralla mittariin tallentui 85.7km/h) ja noin 12% 1km mäki, jotka sisältyivät pitkähköön kierrokseen, joka kierrettiin kahdesti. Ensimmäisellä nousukerralla porukka harveni jonkin verran, itse sinnittelin mukana ja pysyin isossa kärkiryhmässä. Toisella kerralla ratkaistiin etappivoitto, joka meni Liettuan Raimundas Rumsakselle. Hivenen yllätyin omasta mäkikunnostani ja pysyin melko lähellä tälläkin kertaa ja olin maalissa 25., eroa voittajaan tuli 24sek. Positiivista joskus huomata, että jossain on päässyt eteenpäin ja ettei kärki aina ole niin tolkuttoman kaukana!

BCT 2. etappi, Panevezys - Siauliai 160km

2011-08-18T21:13:00.001+03:00

Kun etapin reitti kulkee 40km pohjoiseen, 75km länteen ja loppuun tulee 45km kaupunkikierrostelua ja reitille osuu länsituuli, voi helposti arvata, että päivästä tulee kerrassaan hekumallinen. Lusikka tökättiin lattiaan lähestulkoon heti vapaan vauhdin alettua ja sivutuuleen porukka alkoi silpoutua palasiksi jo varsin äkkiä. Vielä kun vauhti oli jatkuvasti vitosella alkavaa tasoa, niin äkkiäkös sitä löysi itsensä parinkymmenen hengen grupetosta. Noooooot good! Hetken säädön jälkeen pidimme koko sivaripätkän ajan vauhtia hyvin yllä, mutta siltikin ensimmäisen välikirin kohdalla ero oli jo lähemmäs kaksi minuuttia, ja siitä reitti kääntyi suoraan vastatuuleen, mikä ei varsinaisesti parantanut ryhmämme vauhtia. Alhaisesta vauhdista ja kasvavasta ketutuksesta johtuen kilometrit taittuivat todella hitaasti ja Siauliai tuntui olevan valovuoden päässä. Noin 30km ennen kaupunkiin saapumista (eli noin 75km ennen maalia) tuomarit kävivät ilmoittamassa luuta-autosta, että taitaapi olla kisa ohi, kun ootte niin pirun paljon jäljessä, hyppäättekö kyytiin vai ajatteko kaupunkiin...No, päätettiin muutaman muun kanssa ajaa, kun ei siinä parempaakaan ollut tehtävissä. Mielenkiintoista oli, että neljän hengen ryhmällemme jätettiin poliisimoottoripyörä edeltäjäksi ja ambulanssi taakse ja kaupunkialueelle saavuttaessa saimme vielä poliisiauton sekä eteen että taakse. Eipä ole ennen tullut ajettua täysin liikenteeltä suljetun kaupungin läpi ja vielä tuollaisessa saattueessa! Tuollainen tilanne tuskin tulee toistumaan ihan äkkiä.

Tuomarit olivat kuulemma suuresta porukan hajoamisen määrästä niin ihmeissään eivätkä tietäneet, kuka oli ajanut minkäkin verran tai keskeyttänyt, että he päättivät päästää kaikki jatkamaan kisaa huomenna. Ihan jees, kisan seuraaminen huoltoautosta käsin olisikin ollut aika hanurista.

Jälkiporukassa turhautuneena hiljaa ajaminen on erikoista, kun alkaa huomaamaan pieniä epämukavuuksia kropasta pienten särkyjen ja kolotusten muodossa. Selkeimpänä huomasi kivut molemmissa polvissa ja oikeassa ranteessa, joka on vajaan viikon verran vihoitellut. Polvet olivat ohimenevä oire, joka aina silloin tällöin ilmaantuu väsyneenä, mutta tuo ranne vaikuttaisi nyt pahenevan päivä päivältä. Vaihteiden vaihtaminen ja alaotteelta ranteet lievästikin koukussa ajaminen tuntuvat melko ikävältä. No, kunhan nyt kestää jossain kunnossa tämän kisan ajan.

Huomenna on aamulla edessä siirtyminen Riikaan, josta kolmannen etapin startti tapahtuu kello 14:00. Maalipaikka on Siguldassa ja etapille kertyy mittaa 139km. Sitä odotellessa, enemmän tai vähemmän innokkaana.

BCT 1. etappi, Vilna - Panevezys 176km

2011-08-17T21:59:00.003+03:00

Hieman yli neljä tuntia ajoa 43.7km/h keskinopeudella ja 155bpm keskisykkeellä imaisee aika tehokkaasti mehut jaloista. Etenkin, kun viimeisimmästä pitkästä kisasta on puolentoista kuukautta aikaa. Kolme tuntia menee helposti, mutta viimeisellä tunnilla sitä alkaa olla aika töttöröö. Onneksi ihan näin pitkiä etappeja ei ole enää edessä.

Kisa oli niin peruskaavan mukainen tasamaaetappi kuin vain on mahdollista: Ensimmäinen tunti ajettiin kovaa (ensimmäiseen välikiriin asti), sitten vauhti pysähtyi, liki kaikki pysähtyivät pientareella käymään, hakivat juomaa ja söivät, sitten hetken aikaa vaihtelevaa, hatka pääsi irti ja meni kolmen minuutin päähän, jonka seurauksena viimeinen tunti ajettiin hatkaa kiinni pääosin kisaa johtavan Gediminas Bagdonaksen ja muun Liettuan maajoukkueen toimesta ja kisa päättyi massakiriin, jonka Bagdonas voitti Jaan Kirsipuun ollessa toinen.

Ennen ensimmäistä välikiriä olin isohkossa irtiotossa kymmenisen kilometriä, välikiriin osallistumisesta ei tosin ollut toiveitakaan, kun vauhti oli jatkuvasti 50-60kmh välillä ja olo sen mukainen. Muuten kisa meni melko rennosti, joskin sivaripätkillä sai puristaa ihan tosissaan useaan kertaan. Lopussa hain asemia kiriin, mutta paikka jäi saavuttamatta ja jalat kumisivat tyhjyyttään jo kilsan kyltillä. Siispä maaliin sijalla 52.

Muuten kulkee, mutta lihat on vähän turhan jumissa. Jospa ne siitä maagisesti aukeaisivat, edes vähän. Huomenna 160km pituinen etappi Panevezysista Siauliaihin.

Baltic Chain Tour, Prologi 3km

2011-08-17T10:32:00.003+03:00

Liettuan Vilnasta Latvian kautta Eestin Viljandiin kestävä viisipäiväinen Baltic Chain Tour -etappiajo on nyt aloitettu. Eilen illalla klo 18:41;00 kiihdytin pyöräni vauhtiin kolmen kilometrin ajaksi. SJK Viikingin vihreä ajoasu päällä ajo kulki ihan hyvin, ehkä vielä hivenen pehmeästi kevyen harjoitusviikon jälkeen, mutta ookoosti kuitenkin. 3km matkalla kulutin aikaa 3:53;9 ja sijoitukseni oli 41. / 102. Prologin nopein oli Liettuan maajoukkueen väreissä täällä kisaava Gediminas Bagdonas, joka oli melko lailla ylivoimainen ajallaan 3:37. Tapasin Bagdonaksen ensimmäistä kertaa viime syksynä Liettuan avoimissa ratamestaruuskisoissa, jolloin hän pyöritteli nelosen aikaan 4:29, joten eipä voiton meneminen tuohon osoitteeseen mitenkään yllättänyt.
Muista mukana olleista suomalaisista Kristjan Beekman oli sekunnin minua nopeampi ollen 36. ja tasan neljään minuuttiin polkaissut Ilari oli 67. Ilarin jälkeen tulosliuskalla olivat vielä Antti Sizko ja Juho Färlin.

Eilisen ajosta jäi (taas) fiilis, että lähipäivinä on tulossa aika hyvää jalkaa. Katsotaan miltä tänään vaikuttaa, kun vuorossa on 176km pituinen etappi täältä Vilnasta Panevezysiin.

Treenin voimin kohti Balticia

2011-08-15T15:31:00.002+03:00

Feeling good, or actually great.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat vierähtäneet kovaa treenaten ja taas palautuen, Liedossakin tuli ajettua melko vahvojen jalkojen ansiosta hyvä ja aktiivinen kisa. Laitetaan tällä kertaa vähän tarkemmin, mitä tämä 10-päiväinen kovempi treeniblokki sisälsi.

La 30.7. 3.00h/100km PK+MK, lopussa 4x5min MK, palautus 5min

Su 31.7. 4.40h/141km PK+30min kuntopiiri

Ma 1.8. 4.15h/125km PK

Ti 2.8. Lepo

Ke 3.8. 1.10h/33km Palauttava + 1h hieronta

To 4.8. 3.10h/100km PK+MK, lopussa 5x5min MK, palautus 5min

Pe 5.8. 4.15h/123km PK+30min kuntopiiri

La 6.8. 1.00h/27km Palauttava

Su 7.8. 3.00h/128km Kisa/Allatum-ajo Lieto

Ma 8.8. 4.00h/123km PK

Treeni tuntui jatkuvasti uppoavan ja yllättävää oli, että Liedon kisassakin kondis oli oikein hyvä, vaikka alla oli jo selkeästi rasitusta. Olin varmaan ensimmäistä kertaa ikinä maantiekisassa yksin irti (pidempään kuin parisataa metriä siis), kun jotenkin pääsin muista eroon ensimmäisen kierroksen puolivälissä. Kierroksen verran kiduin muiden edellä, joten ihan vielä ei minun kohdallani ole toiveita maantiekisan kestävästä yksinäisestä irtiotosta...Siihen tarvitaan vähän lisää taakia. Yllättäen, seuraavan päivän pidemmän treenin jälkeen olo olikin taas lepoa tarvitseva, mutta silti ajaminen toimi. Jakso antoi toivottavasti hitusen lisää potkua loppukauteen, kun sai jauhettua sopivaa siivua alle muutaman lenkin verran.

Tällä viikolla on lomailtu ja palauteltu levon ja lyhyiden treenien avulla, ainoastaan lauantaina tein pidemmän ja kovemman 3.05h/100km treenin, jossa vedin 2x15min VK:ta. Treenistä jäi varsin positiivinen fiilis; ensi viikolla saattaa kulkea aika hyvinkin, mikäli tulkitsen kehon viestit ja fiilikset oikein. Nyt sitä ollaan siis tutuksi käyneellä Tallinkin botskilla menossa kohti Baltic Chain Touria, joka starttaa huomenna iltakuudelta 3km prologilla. Siellä nähdään, miten kulkee!

SM-rata, part III + Lauri Ausin muistoajot

2011-07-31T19:22:00.001+03:00

Kolmas ja viimeinen osa SM-ratakisoja on takanapäin, samoin kuin heinäkuun toinen maantiekisa. Siinähän se heinäkuu menikin, tämä viikonloppu kun on ollut kisaton, mikä oli erittäin tervetullut asia. Viime viikonlopun jälkeen olo oli näet jo aika väsynyt, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Joka tapauksessa, viime perjantaina oli varsinainen megapäivä, kun ajettavana oli 1km aika-ajo, 4km joukkueajo ja 15km linja-ajo. Päivä oli melko tuulinen, mutta edellisvuosien tapaan latasin pyörään kiinni 50/14 -välityksen, koska en jaksanut vaihdella välitystä ennen joukkueajoa ja taas ennen linja-ajoa. Joten sillä mentiin ja alle kympin päästiin sentään; loppuaikani oli 1:09;71.. Suuret onnitteluni menevät Antonille, joka voitti ajalla 1:08;00 (laskujeni mukaan toisiksi kovin Helsingissä ajettu aika 2000-luvun puolella). Pidit lupauksesi! ;)

Joukkuenelosta ajettiin sitten seuraavaksi. Jo kilsalla oli sellainen fiilis, että nyt saattaisi olla jalka ihan kohdallaan, ja nelosella muut joukkueen jäsenet saivat sitten tuntea sen! 4:39;56 oli loppuaika, mikä on ihan ok. Kovempaankin olisi ollut eväitä, mikäli olisin kiskonut kierroksen vetoja alusta asti (ja siten helpottanut muiden hommia hieman) enkä puolivälistä, kuten nyt. No, kuitenkin kultaa. Joskus olisi kyllä erittäin mahtavaa ajaa nelosen joukkueessa, joka olisi oikeasti melko lailla tasavahva ja hommaa olisi harjoiteltukin muutama kerta. Silloin mentäisiin kovaa ja ajaminen olisi kivaa!

Päivän viimeisenä puristuksena hyörittiin 15km linja-ajo. Tein ratkaisuni jo melko aikaisin, neljän kierroksen jälkeen, ja heti lähtiessäni mietin, että tämä ei välttämättä ollut hyvä ratkaisu. Tykitin nimittäin kovempaa kuin kertaakaan pisteajossa edellisviikonloppuna...Jukka ehätti mukaan ja pääsimme kaksin reilun puoli kierrosta muilta karkuun. Sitten alkoi meno hyytyä, kun pääryhmäkin piti yllä kovaa vauhtia. Mutta kun sitä yritettiin, niin mentiin sitten kunnolla ja pysyttelimme karussa yli 25 kierrosta tullen kiinni, kun maaliin oli 7 kierrosta. Samantien kiinni tultuamme joukosta irtosi kolmikko Ilari-Simola-Niemi, joka sai eroa noin sata metriä. Kaksi kierrosta ennen maalia Jukka lähti vetämään ja kun maaliin oli kierros, aloitin oman kirini ja ehätin saada vielä Niemen kiinni ja napata pronssin. Ilari voitti ja Mika oli toinen, onnittelut heille! Illan huipennuksena ajelin vielä kotiin, jossa olin kymmenen aikoihin. Saa arvata, nukuttiko yöllä tuollaisen iltapuhteen jälkeen...nööööyp.

Lauantaina ajeltiin vielä takaa-ajot. Karsinnassa olin kolmas ajalla 5.02, joka riitti pronssifinaaliin; nopein oli Anton ja toinen Mikael Myllymäki. Karsinnan järjestys piti myös finaalien jälkeen. Aikani finaalissa oli 5.00, joka on paras nelosen aikani Helsingissä. Ei hääppöinen, mutta parempi kuin edellinen...Siitä se paranee hiljalleen sitä mukaa, kun työ uppoaa jalkoihin.

Kokonaissaldona rata-SM:istä kolme kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Ihan jees.

Nelosen finaalin jälkeen olikin jo kiire pakata kamat ja häipyä Tallinnaan. Sunnuntai valkeni pilvettömänä (heräsin vaihteeksi kuudelta aamulla), mutta sadekisahan muistoajosta tuli kuitenkin. 120km taittui vaihtelevin fiiliksin; henkisesti ei ollut oikein mitään jäljellä, mutta välillä kuitenkin kulki melko loistavasti. Sami pääsi kisan hatkaporukkaan ja oli kisan kuudes, muuten ei oikein mitään sanottavaa kisasta jäänytkään.

Tällä viikolla otin viiden päivän ajan todella rennosti. Lepäsin pari päivää kokonaan ja kolmena päivänä ajoin 45min-1h ajan. Eilen aloitin valmistautumisen Baltic Chain Touria varten, eli seuraavat puolentoista viikkoa sisältävät reilusti treeniä, lähinnä vuorotellen lyhyttä kovaa ja pitkää kevyttä, mitään sen erityisempää en meinannut tehdä. Viikon päästä ajettava Liedon Allatum-ajo jäänee tämän välin ainoaksi kisaksi ennen BCT:tä.

Lenkillä ollessa fiiliksestä huomaa, kuinka kausi lähestyy hiljalleen loppuaan, mutta jos sitä vielä hetken jaksaisi puristaa.

Hävitä ja voittaa

2011-07-19T23:18:00.001+03:00

Lauantai oli taasen yllätyksellinen päivä. Lähdin kotoa klo 9, ajoin velolle 33kmh keskarilla, olin paikalla 09:57 (kisat alkoivat 10:ltä), ajoin 5min rullilla ja siitä team-sprintin lähtöön. Ja kultaa tuli. Viidettä kertaa putkeen.

Keirinissä alkuerä meni hyvin, rullasin keulilta varmasti jatkoon hiljalleen kiihdyttäen koko 600m ajan. Finaalissa oli sitten todettava pikaluistelijat nopeammiksi, ei vain yksinkertaisesti päässyt kovempaa ja neljänteen sijaan oli tyytyminen. Ja sekös söi miestä...1. Hävitä, 2. Hävitä pikaluistelijalle pyöräilyssä 3. Todeta, ettei vaan pääse kovempaa, 4. Jäädä vielä mitaleiltakin. Se söi.

On nähtävästi aivan sama, miten kiinnostunut olen kisaamisesta ennen kisaa. Kun numero hakaneulataan selkään, jokin naksahtaa on -moodiin. Inhoan häviämistä. Tänä vuonna en ole ollut yhdessäkään maantiekisassa sellaisessa asemassa, että olisin realistisesti voinut kamppailla voitosta, joten siksi en ollut tänä vuonna kertaakaan varsinaisesti kokenut enkä tuntenut häviäväni - ennen tätä keirinin finaalia. Negatiivisen energian määrä oli luonnoton. Ja jestas sentään, mitä se ketutuspiikki antoikaan pisteajoon.

En edes muista kisan kulkua, muistan vain kuinka iskin melko alussa ja jyhkin pitkän aikaa yksin muuta porukkaa kiinni. Se vaan meni. Naama virneessä tai peruslukemilla. Teki tiukkaa, mutta painoin ne ajatukset unholaan heti niiden ilmaannuttua. Suunnittelin tuuletuksenikin kisan jälkeen, jos sattuisin voittamaan ja olisin niin puhki, että voisin vain kaatua keskikentälle X -asentoon ja nauraa. Voitin kyllä, mutta en ollut aivan puhki, joten tuuletus jäi toteuttamatta. Tällä kertaa. Mutta kuten joskus aiemminkin, tunnekuohu synnytti pienimuotoisen astmakohtauksen maaliviivan jälkeen. En käsittänyt, enkä edelleenkään käsitä, mistä kuopasta, kolosta tai onkalosta kaivoin esiin tuollaisen ajon. "Pappakin" näytti kärsivältä välillä, se on jo merkki että vauhtia riitti!

Kuva by Timo Sandelin

Sunnuntai-aamuna ponkaisin virkeänä ylös sängystä klo 06:25 ja lähdin ajamaan klo 08:15. Sateen kastelemilla teillä oli mahtavaa ajella ja miettiä edellispäivää, fiilistellä kymmenettä henkilökohtaista Suomen Mestaruutta, kelata viimeistä kolmea viikkoa tapahtumineen. Ajo kulki kevyesti, oli oikein mukavaa; 4.05h / 121km vierähti veden voimin, vielä puolen tuntia kuntopiiriä päälle. Elämä on parasta huumetta.

Kisaa, kesää

2011-07-14T22:29:00.004+03:00

Porvoossa vietin 110km päivän ensimmäisessä irtiotossa, jonka seurauksena hajosin totaalisesti enkä kyennyt edes tuuppaamaan kisaa maaliin. Saarenmaalla huonot jalat jatkuivat joukkuetempossa, mutta paranivat siitä päivä päivältä ja lopulta viimeisinä päivinä pyörä alkoi jo liikkua hyvään malliin. Kotiin palattua iskikin vuosisadan väsymys; parin lyhyen lenkin jälkeen olin niin pihalla sekä henkisesti että fyysisesti, että päätin viettää juhannuksen astetta rennommin ja olin viiden päivän ajan täysin ajamatta. Lepäily ja rentoutuminen teki erittäin hyvää ja juhannus oli paras ikinä. Siitä alkaen kaikki onkin liikkunut hyvään suuntaan, syystä tai toisesta. Eläminen on varmaan helpompaa, kun tuntee taas elävänsä.

SM-maantiellä pystyin ajamaan ja osallistumaan kisaan ihan kunnolla. Sramin 60- ja 80mm profiilikiekkojen humistessa alla pyörä liikkui kovaa ja aivan tajuttomilla sykkeillä; neljän ja puolen tunnin kisan keskisyke oli peräti 173 ja maksimisykekin pomppi 205 lyönnin lukemissa. Ei pienintäkään käsitystä, mistä ihmeestä keho repi yhtäkkiä lisää sykereserviä maksimialueelle, mutta ajaminen oli todella helppoa aina siihen asti, kunnes syke alkoi nousta kakkosella alkaviin lukemiin. Hyvä päivä, uhrautumista ja jalkojen tyhjentämistä tuli harrastettua.

Vähän pitkää PK:ta ja lisää rusketusta jalkoihin ennen SM-Omniumia ja taas oli ihmeitä odotettavissa. Laitoin ratapyörän kisaa edeltävänä iltana toimintakuntoon ja jaksoin ajaa sillä melkein kolme minuuttia rullilla - ensimmäiset minuutit ratapyörällä tänä vuonna. Kiinnostus ja odotukset olivat melko lailla nollissa. Lauantai-aamuna sitten maantiepyörällä velolle ja kisa käyntiin. Ensimmäisen lajin (lentävä 250m) jälkeen jalat olivat pettää alta, hermotus vissiin tykkäsi vähän erilaisesta toiminnasta...mutta sen jälkeen ajo kulkikin hyvin. Sunnuntain aika-ajot olivat hirveitä, mutta ryhmälähdöt kulkivat melko hyvin. Hopeamitali sieltä lopulta kaulaan ripustettiin. Kulkee se näköjään vanhasta muististakin jollain tavalla. Jani oli vakuuttavassa lyönnissä ja voitti ensimmäisen Miesten sarjan Suomen Mestaruutensa, oli kyllä selkeästi kisan kovin kundi.

Tulevana lauantaina mennään taas, kun ajettavana on team-sprinttiä, keiriniä ja pisteajoa. Nyt on jo treenattukin viime viikonloppuna. Näillä fiiliksillä!

Kuvat by Timo Sandelin

Rän...eikun putki päälle!

2011-06-11T17:23:00.000+03:00

Huomenna se alkaa, kuuden päivän kisaputki nimittäin. Ensin 180km Porvoon ajot ja siihen perään Saarenmaa Velotuur, joka alkaa maanantaina 20km joukkueaika-ajolla. Kuuteen päivään ja kuuteen starttiin tulee yhteensä 705 kilometriä. Onneksi tälle kaudelle on jo ajettuna muutama yli 180km kisa ja muutenkin ajokilometrejä on (2kk breikistä huolimatta) kasassa ihan hyvä määrä. Kaiken lisäksi kondis alkaa vihdoin tuntua hyvältä, joten pyörällä on nyt mahdollisuus liikahtaakin hieman kovempaa. Ja syytä olisikin - "nälkä" on melkoinen...

Viime vuonna Porvoossa yllätin itseni melko totaalisesti olemalla irtiotossa miltei koko sateisen päivän ja ylipäänsä edes jaksamalla kisan kunnialla loppuun. Tänä vuonna tilanne on hieman toinen ja jalkaakin on jokseenkin eri tavalla, vaikkei sitä viime vuonnakaan heikosti ollut. Katsotaan, mitä hommasta tulee, kun Kellukin on mukana vahvistamassa seuran kokoonpanoa.

Tämä viikko on mennyt varsin kevyissä merkeissä, varsinaisia treenejä tein keskiviikkona, kun vedin 30min VK-MK -vedon ja torstaina, kun ajoin perustason 4h treenin, mutta muuten on menty palauttavissa merkeissä. Etenkin nämä viimeiset päivät olen lähinnä vain keskittynyt energiavarastojen täydentämiseen, palautumisen maksimoimiseen ja kaluston hyvinvoinnin varmistamiseen.

Nyt ei muuta kuin tankki täyteen ja putki päälle!

Pikkubreikistä uutta vauhtia

2011-06-04T21:01:00.001+03:00

Niinhän siinä kävi, ettei Tarto GP:stä tullut mitään. Nelisen kierrosta roikuin juuri ja juuri pääjoukossa, sitten katkesin aivan totaalisesti. Parin kierroksen grupetossa hinkkaamisen jälkeen päivä olikin valmis minun osaltani. Hengitys ei toiminut yläalueella ollenkaan ja kuolin heti, kun syke nousi edes ana-kynnyksen lähettyville.

Onneksi edes joku suomalaisista onnistui kisassa; Sami teki pitkän päivätyön ollen mukana ratkaisevassa irtiotossa heti ensimmäisestä kierroksesta lähtien. Ikimuistoisen kärsivä ilme palkittiin 18:nnella sijalla, mikä on melko tiukalla radalla ajetussa 1.1. tason kisassa aika kova suoritus.

Sunnuntai-aamuna kurkkuni oli entistäkin kipeämpi, joten katsoin parhaaksi olla kipuamatta pyörän päälle, kun joukkueen muut jäsenet lähtivät polkemaan Rattarallia. Seuraavan kerran kykenin istahtamaan satulaan treenimielessä vasta toissapäivänä, kun olo alkoi vihdoin tuntua terveeltä ja hyvinvoivalta.

Neljän päivän levon jälkeen ajaminen tuntui hyvältä, joskin sangen pehmeältä ja hivenen voimattomalta. Yllätyin siten jonkin verran, kun lenkiltä kotiin palattuani mittari ilmoitti sykkeiltään pk-tasoisen lenkin keskinopeudeksi 32.1km/h. Taisi superkompensaatio päästä hiippailemaan esiin takavasemmalta.

Eilen, perjantaina, ajettiin Lahdessa seuran kotikisa eli Fellmanin ajot. Jalka oli suorastaan erinomainen ja ajoin aktiivisesti alusta asti. Kisa sujui muuten oikein hyvin niin seuran kuin itsenikin kannalta, kunnes viimeisellä kierroksella, kisan kolmanneksi viimeisessä mutkassa, eturenkaastani lähti yhtäkkiä pito ja totesin kyntäväni tienpintaa toista kertaa tänä vuonna. Tällä kertaa kalusto säilyi ehjänä ja itse keräsin kehooni enemmän ihottumaa kuin koskaan aiemmin. No, jospa kiintiö näiden ei-toivottujen tapahtumien osalta alkaisi pikkuhiljaa olemaan täynnä...

Ruhjeet eivät ajamista onneksi haittaa, sillä tänään ajoin 3.15h/110km treenin, joka sisälsi 2.05h/76km PK2-VK1 -vedon (37km/h). Jalkaa tuntuu siis olevan varsin hyvin, joten ei muuta kuin odottelemaan Porvoon ajoja ja Saarenmaata.

Lisää ulkomaan kisoja

2011-05-28T11:47:00.002+03:00

Ruotsin hajotuksista palauduttuani matkasimme TWL:n joukkueella Latviaan. 1.2. tason Jurmala GP ajettiin tasaisella ja pari mutkaa sisältävällä kierroksella ja kolmentoista kierroksen kisan pituudeksi muodostui 191km. Vauhtia riitti, kun ensimmäisen kahden tunnin jälkeen keskinopeus oli 47km/h, eivätkä kierrosajat tuosta juuri hidastuneet loppua kohden. Parinkymmenen kuskin hatka irtaantui muusta porukasta hieman toisen tunnin jälkeen, mutta paha kyllä yksikään joukkueemme jäsen ei herännyt mukaan, joten loppukisa meni pääjoukossa. Loppupuolella pääjoukon vetohalut olivat niin maissa, että vedimme Mikon kanssa viimeiset 1,5 kierrosta paritempoa joukon keulilla. Pitihän sieltä poiskin päästä joskus...Kunto tuntui sinänsä hyvältä ja ajaminen oli huomattavasti helpompaa kuin viikkoa aiemmin Ruotsissa, mutta oikeassa paikassa olo oikeaan aikaan ei vielä oikein natsannut. Positiivista oli, että vielä kisan lopussakin pystyi ajamaan kovaa paritempoa jauhaen.

Lauantaisessa 135km kisakuntoajossa (tai kuntoajokisassa) väärä sijoittautuminen kostautui jälleen, kun porukka repesi jo alkumatkasta ja jäin itse kakkosryhmään. Tykitin aktiivisesti mukaan alkupuolen takaa-ajoyrityksiin, mutta siinä vaiheessa kun "se oikea" takaa-ajoryhmä lähti, olinkin jo ajanut jalkani tyhjiksi enkä siten pystynyt enää repimään itseäni kyseiseen porukkaan (joka lopulta ajoi kärkiryhmän kiinni). Loppumatka oli sitten enemmän tai vähemmän ajelua. Paremmin kisan ajaminen sentään luonnistui edellisen päivän pitkän kisan jälkeen kuin edellisenä viikonloppuna.

Kahden kisapäivän jälkeen edessä oli jälleen palauttelua ja eilen ajoin maajoukkueen jäsenenä 180km Tallinna-Tarton. Kisaan valmistautumista varjosti tiistaina alkanut kurkkukipu, joka ärsyttävästi säilyi pienenä, muttei ylivoimaisenä häiriötekijänä, eikä vieläkään ole poistunut. Itse kisa oli varsin erikoinen ja ainakin itselleni odottamaton tapaus. Liki suoralle reitille osui vastatuuli, joka laski porukan vauhdin porukkalenkkitasolle. Alkumatkasta porukasta irtaantui viisi miestä, jotka pääsivät parhaimmillaan hieman yli 6min päähän, mutta koko ajan oli selvää, että tuo irtiotto tulee kiinni ennen maalia. Toisaalta takaa-ajokaan ei ollut kovinkaan vauhdikasta ja vauhti nousi selkeästi vasta 10km ennen maalia, kun hatkaporukka oli ajettu jo kiinni ja kaikki alkoivat järjestellä asemia loppukiriä varten. Alhaisesta vauhdista huolimatta omat jalkani olivat tuntuneet varsin huonoilta koko kisan ajan, mutta kumma kyllä keho kaivoi jostain esiin lisävoimia, kun kilometrikyltit alkoivat olla yksinumeroisia. Nyt kohtasin sitten seuraavan sijoittautumisongelman: Vaikka olo olisi kuinka vahva, ei massakirissä pärjäämisestä kannata unelmoida, jos edessä on kymmeniä jätkiä vielä 1km ennen maalia. Olin siis liian takana ja vaikka vauhtia ja voimia olisi ollutkin reilusti, oli ihmismuurin takaa ohi tuleminen mahdotonta. Sijoitukseni oli 26., mitä ei massakirissä voi laskea edes sijoitukseksi. Näitä tarvitsee vain lisää, huomattavasti lisää, jotta osaa puskea keulaan oikeaan aikaan, kuitenkaan liikaa voimia tuhlaamatta. Lisää kisoja, lisää massakirejä ja lisää voimia siis...

Tänään täällä Tartossa on ajettavana 187km Tarto GP. Olo ei edelleenkään lähentele täydellistä, hyvää, tai edes normaalia, mutta eiköhän tässä viivalle lähdetä silti - syteen tai saveen.

Ei tavoite, mutta saavutus

2011-05-18T16:17:00.002+03:00

Lauantainen Scandinavian Race (UCI 1.2.) oli minun osaltani 188km mittainen ja 4.21h kestänyt kärsimysnäytelmä. En muista koskaan olleeni kisassa yhtä pitkään yhtä tiukilla. Siihen nähden maaliinpääsy tuntui saavutukselta, vaikkei se pelkästään ole ikinä minkäänlainen tavoite. Ilmeisesti kisa oli oikeastikin kohtalaisen kova, sillä 128 lähteneestä maaliin pääsi 67 ajuria. Ajoin kisan pääjoukossa viimeisen kierroksen alkuun asti, jolloin energiat ja voimat yksinkertaisesti loppuivat ja ajoin viimeisen kierroksen kahden muun samoilla hetkillä tipahtaneen kuskin kanssa. Sijoitukseni oli 63. Kisan jälkeen oli melko koomista katsoa itseään peilistä; silmien katse oli niin kuollut ja väsynyt, että huh! Tulipa sentään ensimmäinen maaliin ajettu 1.2. tason kisa, jossa aivan varmasti annoin kaikkeni alusta loppuun asti.
Dataa: Keskisyke oli 168, maksimi 193; MK-alueella tuli vietettyä rapeat 48min, VK2-alueella 1.22h ja VK1-alueella 1.03h. Melko kevyttä...

Sunnuntaina ajettavana oli 60km mäkikortteli, jonka 2km mittainen kierros sisälsi mukavasti mukulakiveä, tiukkaa mutkaa ja tiukahkon 12-13% nousun paikallisen linnan pihaan. Kropan totaalinen tyhjyys oli sen verran kuolettavaa, ettei kisan ajamisesta tullut yhtään mitään. Jaloissa ja kehossa ei vain ollut mitään annettavaa, joten keskeytys oli kohtalona jo varsin varhaisessa vaiheessa.

Tänä viikonloppuna kovat kekkerit jatkuvat Latvian puolella, kun perjantaina ajan 180km pituisen Jurmala GP:n, joka sekin on luokiteltu 1.2. tasoiseksi. Lauantaina vuorossa on sitten paikallinen "kuntoajo", pituudeltaan 120km.

Lupasin laittaa ajopelistäni fotoa, kunhan kaikki kaavaillut osat on saatu paikoilleen. Nyt kaikki valinnat on vihdoin tehty ja tilatut osat saatu kiinni - at last. Joten tässä tulee, Merida Reacto 907:

Runko, haarukka ja tolppa: Merida Reacto 907, koko S/M
Kahvat, vaihtajat, jarrut, pakka ja kammet: Shimano Ultegra
Keskiö ja ketjut: Shimano Dura-Ace
Kiekot: Shimano Dura-Ace WH-7701 C24
Renkaat: Schwalbe Ultremo HT 22mm
Polkimet: Shimano Dura-Ace PD-7810-SL
Tanko: Pro Vibe7S Round 42cm
Stemmi: Pro Vibe7S 140mm
Satula: Specialized Romin Expert 155mm
Pullotelineet: Meridan hiilikuituiset
Eturattaat: 39-52
Takapakka: 11-23

Tampereen sijasta Ruotsiin

2011-05-10T20:35:00.000+03:00

Lepopäivä toi tullessaan miellyttävän yllätyksen maajoukkuekutsun muodossa. Tiedossa on siis Rosendahlin mäen sijaan kaksi varsin kovatasoista, eikä ilmeisesti ihan helppomaastoista, kisaa siniristipaidassa. Viimeisimmästä maantiekisasta maajoukkuepaidassa onkin ennättänyt jo tovi vierähtää. Etenkin lauantainen Scandinavian Race, 1.2. UCI-luokitukseltaan, taitaa olla aikamoinen setti jo 194km pituutensa ansiosta. Mutta hyvä niin, kovaa kisaa tässä tarvitaankin. Ja onneksi tuli vedettyä hieman kovempi ja pitempi treeni lauantaina, muuten sitä olisi tulevana viikonloppuna varmasti aika kuutamolla.

Ajamisessa on tapahtunut viime viikkoina erittäin positiivisia muutoksia, jotka ovat tulleet ilmi hierontapöydällä makoillessa (tai kiemurrellessa). Vielä kolmisen viikkoa sitten etureidet olivat käytännössä ainoa lihasryhmä, jota oikeasti käytin kampia pyörittäessäni; ne ovat tähän asti joka kerta olleet kireät ja niiden availeminen on ollut aikamoista nautintoa. Myös pohkeet ja vasen pakara ovat olleet aina välillä mukavan tuntuisia. Viime viikolla sitten hierojani totesi oikean pakarani olevan selkeästi jumissa, mistä olin oikein iloinen; aika harvoin varmaan on asiakas mielissään jonkin paikan kiristymisestä. Tänään oli vuorossa seuraava askel kohti parempaa, kun tähän mennessä aukinaisina pysytelleet takareidetkin olivat menneen viikon aikana vihdoin aktivoituneet ja hivenen kiristyneet. Erinomaista...Toivottavasti suurempi määrä aktiivisia lihaksia tarkoittaa myös kovempaa vauhtia.

Megaviikko

2011-05-08T21:41:00.000+03:00

Tähän tietoon toukokuun ainoa kisavapaa viikonloppu tarjosi mahdollisuuden hyvän treeniviikon jumppaamiseen, minkä myös hyödynsin. En erityisesti keskittynyt minkään ominaisuuden tekemiseen, vaan viikko sisälsi "vähän kaikkea", mutta enimmäkseen kovaa määrää. Mitä sitä suotta salailemaan, näin viikko siis meni:

Ma: 2.30h / 66km Palauttava+6x10sek N/K

Ti: 1h / 24km Palauttava

Ke: Ap. 4.10h / 111km PK+6x300m kiri pitkillä palautuksilla, Ip. 30min Palauttava rullilla

To: 4.20h / 133km PK+2x15min VK

Pe: Ap. 1.45h / 44km Palauttava+5x10sek N/K, Ip. 30min Kuntopiiri

La: 5.00h / 204km Autopeesiä 167km pääosin VK-tasolla+4x kiri

Su: 6.05h / 184km PK

Yhteensä 25.50h / 766km

Nyt sitä voikin huoletta seurailla palautumista ainakin tulevan viikon torstaihin asti. Palauttelun lisäksi tulevaan viikkoon kuuluu sunnuntaina tämän kevään mäkikunnon testaus Rosendahl GP:ssä; siellähän on tietenkin oltava tikissä. Etenkin, kun mäkien nouseminen ei ole hetkiin aikoihin lukeutunut luotettavimpiin ominaisuuksiin, mutta joka tapauksessa on mielenkiintoista kokea, miten Rosendahlin puikko nousee viime vuoteen verrattuna. Elopainoa on ainakin viitisen kiloa vähemmän...

Tien pinnasta uuteen nousuun

2011-05-03T19:19:00.000+03:00

Kaksi edellistä viikonloppua vierähtivät Virossa kisaten; Pääsiäinen Saarenmaalla ja vappu Pärnussa. Näistä ensin mainitun reissun kaksi ensimmäistä päivää menivät hyvien nelituntisten treenipäivien merkeissä, mutta kisaaminen ei sitten mennyt omalta osaltani kovin mallikkaasti, kun lankalauantaisen korttelikisan tuoksinassa tinttasin itseni pientareen kautta tien pintaan. Se kisa oli sitten siinä, ja kun samana iltana paikallinen mahatauti iski päälle ja nosti horkan siivittämänä kuumeen 39:ään asteeseen, meni seuraava päivä kisaamisen sijaan sängyssä maaten. Sitä on joskus tainnut olla parempiakin viikonloppuja...Ketutusta sentään lievensi Samin ajama voitto lauantain korttelista.

Sunnuntaisella ololla en olisi autossa istumista halunnut kokeilla, sen verran heikkona virtasi elämä kehossa silloin, joten onneksi maanantaina olo alkoi jo suuntautua parempaan päin. Tiistaina olo oli jo likimain terve ja keskiviikkona pääsin taas kuluttamaan maantietä sadan kilometrin suosikkireitilläni, aikaa vierähti 3.15h. Torstaina ajoa tulikin jo 155km/5.15h verran. Sen verran sairastelu verotti, että tuon kahden päivän setin jälkeen perjantai-aamuna jalat olivat melko murjotut...Mutta saipa vihdoin ajettua kunnon treeniä Suomessakin.

Pärnun viikonlopun kisatarjonta oli hyvin pitkälti vastaava kuin edellisenä viikonloppuna Saarenmaalla, lauantaina 41km kortteli ja sunnuntaina 80km maantie. Kortteli sujui tällä kertaa aika hyvin, joskin varsinaisesta kisan ajamisesta vastasi lähinnä kolmikko Kirsipuu-Ojavee-Pütsep. Keuhkot sai ajaa pihalle kuitenkin, mikä oli hyvinkin tervetullutta. Sunnuntaina sama ajamisen meininki jatkui, koko kisan sai jauhaa nenä mutkassa. Keskisykkeeni oli 171 ja kisan kesto 1.54h...Tulosliuskassa löysin itseni 13. sijalta, eli mitään tulosta ei tältä viikonlopulta tullut, mutta yhteensä kolmisen tuntia kovaa ajoa kyllä.

Tulevana viikonloppuna on kisavapaata, joten luvassa on tiukkaa treeniä. Josko ne ajojalatkin alkaisivat hiljalleen löytymään.

Aurinkoa, ah, aurinkoa!

2011-04-19T19:18:00.003+03:00

Kevät näyttää vihdoin vallanneen Suomen ilmatilan, mikä piristää huomattavasti pienen pyöräilijänkin mieltä. Talviset depressiot painuvat vihdoin unholaan, kun lämmittävät säteet nujertavat sitkeät valkokinokset ja sileä maantie odottaa Schwalbeja päälleen rullaamaan.

Viime keskiviikkona pikkuvikojen suurin ja syvin inhokkini, kurkkukipu, myrkytti kehoni ja samalla ruumiinlämpöni nousi epämieluisasti yli 37 asteen. Onneksi lämmöt palasivat normaaleihin lukemiin jo seuraavana päivänä ja kykenin pyörittelemään tunnin verran rullilla, jottei tarvinnut käydä kahta päivää makoilemaan. Perjantaina olin vielä hieman kahden vaiheilla, sillä lauantaina edessä oli kisa Turussa, mutta olo oli hieman epäselvä kurkun tuntuessa yhä vähän epänormaalilta. Asiaa ei tietenkään voinut selvittää muuten kuin kokeilemalla; siispä tuuppasin kahden tunnin treenistäni 1.30h reippaasti, suurinpiirtein aerobisella kynnyksellä sykkeiden puolesta. Ongelmia ei ilmennyt ja fiilis vain parani treenin johdosta, joten kisaamaan siis!

Lauantain kisa ajettiin tutulla Hirvensalon lenkillä, jossa olen tainnut viimeksi kisata vuonna 2005; tuolloin tutustuin ylämäen asfalttiin oikein lähietäisyydeltä. Koska kyseinen tutkinta tuli silloin suoritettua, vastaavaan ei ollut tällä kertaa tarvetta. Kisan kulku oli hyvinkin punavalkoinen, muut lähinnä vikisivät ja niskoittelivat pommitusten iskiessä yksi toisensa jälkeen. Etenkin henkinen yliote oli punavalkoisilla selkeä, mutta loppuratkaisut jäivät kuitenkin viimeisen kilometrin varaan. Koin omat jalkani vielä mäen alla voitontahtoisiksi, mutta kolmasosan noususta kiskottuani kuulin kaksi vaimeaa räjähdystä, toisen oikealta ja toisen vasemmalta, jolloin vauhtini pysähtyi kuin olisin yhtäkkiä saanut vedettäväkseni täyteen ahdetun joulupukin reen. Jotain siinä oli saattanut joutua kisan aikana tekemään, kun loppukiriratkaisua ei tässä kisassa ihan odotettu. Anyway, jalat oli ahmittu energiattomiksi (1.46h kisan keskisyke oli 170bpm). Oppikisa, mutta hyvää treeniä, sanotaan näin.

Sunnuntai valkeni edellisvuoden tapaan aurinkoisena ja päivästä muodostui hyvä tänäkin vuonna. Oma paikkani ei tänä vuonna ollut podiumin keskellä; ajoni sujui muissa hommissa kaunista Aurajoen ympäristöä tarkkaillen, joskaan tarkkailu ei ehkä ollut kovin mieleenjäävää keskisykkeen oltua helpoista tuntemuksista huolimatta 172bpm. Mutta sunnuntai oli Mikon päivä! Voitto irtosi hienolla kirillä ja maaliintuloilmekin oli aivan täydellisen kohdallaan, propsit siitä.

Huomenna matka käy Saarenmaalle treeni- ja kisatäyteisen pääsiäisen viettoon. Torstai ja perjantai menevät tiukan treenin merkeissä; lauantaina ja sunnuntaina kisataan.

Palauttelua ja kisakauden avaus

2011-04-12T19:26:00.000+03:00

Viime viikko sujui Denian leiristä toipuessa; vaikkei olo leirin loputtua ollutkaan täysin hakattu, oli rasitusta nähtävästi kertynyt kuntotasoon nähden sen verran, että palautumiseen tarvitsi aikaa aina sunnuntain kauden avauskisaan asti. Espanjan lämpöön tottuneet lihakset kiristyivät herkästi ja samalla oikea polvi ilmoitteli taas olemassaolostaan, mikä oli oikeastaan hyvä, sillä se pakotti ottamaan viikon riittävän kevyesti. Loppuviikosta, kun keho alkoi taas tottua kotimaisiin olosuhteisiin, alkoi olo olla taas normaali myös polven osalta. Kahdeksan päivän palautusjakso sisälsi jopa kolme täyttä lepopäivää, kaksi 1.30h, kaksi 1h ja yhden 2.20h treenin sekä muutaman 30min kuntopiirin. Parissa treenissä oli mukana hieman hermoston ja nopeusominaisuuksien herättelyä, muuten treenaaminen oli palauttavaa pyörittelyä.

Sunnuntaisessa kauden avauskisassa, Porin Lattomeriajoissa, saikin sitten sykkiä ihan reilusti. 2:28h kisan keskisyke oli nimittäin 172 ja maksimikin käväisi 195 lyönnin lukemissa, joten kunnolla tuli huhkittua, mikä oli toki tarkoituskin. Ajo kulki sinänsä hyvin, mutta kuten jo sykkeistäkin voi arvata, ei varsinaisesta kunnosta ja minusta voi vielä puhua samassa lauseessa muuten kuin sarkastisesti vitsaillen. Hyvä kisa Porissa saatiin kuitenkin aikaan, ajamista riitti startista maaliin asti, etenkin viimeiset 1:45h olivat melko hyvää tykitystä.

Tämän viikon kaksi ensimmäistä päivää ovat olleet kevyitä, eilinen oli palauttava ajopäivä ja tänään totaalinen lepopäivä hieronnan siivittämänä. Huomenna vuorossa on pidempi PK-treeni, torstaina painotusta kirimiseen, perjantaina palauttavaa ja viikonloppuna kisaa Turussa molempina päivinä. Lauantaina Hirvensalossa 4km lenkillä 72km ja sunnuntaina suomalaisen kisakauden perinteinen klassikko, TS-kortteliajot. Kisakauden arki on näin siis alkanut!

Vuoden ensikilometrit

2011-04-03T11:05:00.002+03:00

Olo alkaa jälleen olla pyöräilijämäinen, kun jalkoihin on upotettu viidenkymmenen tunnin ja 1400 kilometrin verran ajoa ja lisänä nelisen tuntia kuntopiiriä. Denian leiri sujui siis oikein hyvin; Ensimmäiset ajopäivät olivat odotetusti korkeasykkeisiä ja heikkovoimaisia, mutta vähä vähältä kunto lähti hiipimään ylöspäin ja viimeisinä päivinä ajaminen alkoi jo tuntua ajamiselta. Aiempien kokemusten ja tuntemusten turvin onnistuin välttämään perinteisen pohjaan palamisen pienellä ohjelman keventämisellä, minkä johdosta mies ei leirin loputtuakaan ollut mallia "vihannes talvipakkasessa".
Yhteenvetona tämän hetken hapesta voisi sanoa, että alin kestävyystaso on ok, mutta kaikki muu mättää vielä aika pahasti. Onneksi kevyeen sarjaan tipahtanut paino helpottaa ajamista jonkin verran, mutta lisää taakia tarvitaan reilusti, jotta pyörä liikkuu muutenkin kuin pk-lenkeillä. Reisissä on myös vähän liikaa löysää nahkaa alkuvuoden piilotettua osan lihoista johonkin hätävarakätköön, joten sinne on taas hankittava täytettä, jottei lepattava iho aiheuta ylimääräistä ilmanvastusta.

Polven ongelmat alkavat olla enää mielessä ajoittain kummitteleva muisto. Pisimmissä treeneissä polveen ilmaantui pieniä tuntemuksia viimeisen 30min aikana, mutta venyttelyn ja hieronnan avulla se palautui heti normaaliin, kivuttomaan toimintatilaan. Tarkkana on siis oltava, mutta ainahan urheilijan on huolehdittava riittävästä lihaksiston rentousasteesta, joten ei mitään sen erityisempää sen suhteen.

Suomeen palaaminen oli pieni järkytys lumitilanteen ollessa likimain sama kuin reissuun lähtiessäkin. Onneksi lämpötila oli edes plussan puolella...Mutta siihen on nyt sopeuduttava ja toivottava, että lumi ja jää häviävät teiden pinnoilta ennen ensi viikonloppua, jolloin vuorossa on kauden avaus Porissa ajettavien Lattomeriajojen merkeissä. Sitä odotellessa keskityn palautumiseen ja sääoloihin totuttautumiseen.

Kuvat: 1. By Sami Tiainen, 2. By Jani Sandelin

Vuoden ensimmäinen treeniviikko

2011-03-06T22:55:00.003+02:00

Kahden kuukauden kuntopiirin vääntämisen jälkeen pääsin tällä viikolla toteuttamaan tämän vuoden ensimmäisen täysipainoisen treeniviikon. Ensimmäiset lyhyet treenit rullilla ajoin kylläkin viime viikon loppupuoliskolla, mutta se oli vain puolikas viikko, josta kuntopiirit mukaan lukien kertyi kokonaisuudessaan 8.30h. Tällä viikolla nostin hiljalleen treenien pituutta 30min kerrallaan, niin että viikonloppuna pyörittelin 2.30h treenit molempina päivinä. Yhteensä tälle viikolle kertyi harjoittelua 15h verran.

Ajaminen ei tokikaan ole Spartacusmaisen vahvaa vielä, mutta yllättävän hyvin kammet tuntuvat kääntyvän, eikä rullilla ajaessa pikkulimpulle ole enää tarvetta. Suunta on hyvä, ja kun aiempien kuukausien tuntemukset polvessa ovat vielä tuoreena mielessä, pysyy määrien ja tehojen nostaminen maltillisena.

Jostain syystä tämä polvivamma alkoi hellittää juuri silloin kuin asiaa mieleni syvyyksissä mietiskelin vamman pamahdettua päälle joulukuun lopussa; seuran Espanjan leiriin mennessä olen taas kunnossa. Jollain tasolla pidin koko ajan varmana, että tämä on varmasti se ajankohta, jolloin kaikki on viimeistään taas kohdallaan. Mielen voimaa, ken ties.

Kuskista työkaluun ja nautinnon toteutuksen välineeseen, uusi Merida tuntuu rullilla ajon perusteella oikein hyvältä. Geometriaan on tullut pieniä muutoksia emäputken on lyhennyttyä 5mm ja akselivälin lyhennyttyä 20mm. Saa nähdä, miten jälkimmäisenä mainittu muutos vaikuttaa pyörän käytökseen, oletettavasti junamaisuutta on hivenen vähemmän kuin viime vuoden pyörässä. Osapuolelta pyörä on täynnä vanhaa tuttua, Ultegraa vaihteissa ja voimansiirrossa ja (minun tapauksessani) PRO:ta ohjauspuolella. DT:n kiekot ovat uusi tuttavuus, joskin kisoissa alla on vanhaa Shimanoa. Satulan mallin kanssa tässä vielä painitaan, mutta sekin valinta alkaa muutaman kokeilun myötä olla loppusuoralla. Kunhan sekin valinta on tehty, pistän kuvaa konkelista näkyville.

23

2011-02-23T11:52:00.001+02:00

Kaksikymmentäkolme vuotta tällä planeetalla tallustelua tuli sitten täyteen. Sen myötä helpotti myös, vihdoin, polven tilanne ja pääsin ikuisuudelta tuntuneen (viikon) odottelun jälkeen kokeilemaan uutta Meridaani rullien päälle. On hyvin hankala kuvailla, kuinka taivaallista olikaan ylipäätään pyöritellä kampia ja istua satulassa, vieläpä ilman alati kipeää jalan puolivälin niveltä.

Ongelmat eivät ole vielä kokonaan ohi ja hoitoa/töitä on vielä edessä, ennen kuin tilanteen voi sanoa olevan hyvä. Mutta jatkuvaa huoltoa ja kuntoutusta tekemällä harjoittelun aloittaminen on joka tapauksessa nyt mahdollista ja suotavaa. Suurin kiitos tästä kaikesta fysioterapeutilleni Satu Ahoselle!

Eilen, kun istahdin ensimmäistä kertaa treenimielessä uuden pyörän satulaan ja aloin ajamaan, koin oudon tunteen. Koko vartalon oikea puoli tuntui jotenkin hassulta. Hetken kuluttua ymmärsin tunteen johtuvan siitä, että olin suorassa pyörän päällä, tai ainakin huomattavasti suoremmassa kuin olin ennen. Huiman puolen tunnin puristukseni lopussa oudoksuva fiilis oli vaihtunut WAU-tuntemukseen. Aivan loistavaa.

Tänään ajoin jälleen, tällä kertaa jo 45min ajan. Sykkeitä löytyy, vaikka pikkulimppu on käytössä...Melko nollasta lähdetään, mutta ei se mitään.

Tämä kahden kuukauden ajanjakso on ollut pisin harjoittelutauko, jonka olen pitänyt urheilu-urani aikana. Tosin tämä oli ensimmäinen, jonka pidin tahtomattani. Eikä tämäkään ollut ihan täydellinen tauko, mutta pidemmän päälle ylä- ja keskivartalon kuntopiirin, lyhyiden kävelylenkkien ja satunnaisten rullakokeilujen tekeminen ei oikein ole treenaamista minun mittapuuni mukaan. Mutta näistä huolimatta, kuitenkin ja joka tapauksessa, pidän tätä ajanjaksoa plus-merkkisenä; Tänä aikana opin kehoni toiminnasta, sen huoltamisesta ja ylipäänsä itsestäni enemmän kuin...pitkään aikaan, sanotaan niin. Ajoasentoa ja pyörällä ajamisen ergonomiaa on myös tullut tongittua ja tutkittua varsin paljon. Ennen kaikkea olen totaalisesti varmistunut siitä, kuinka paljon pidän ajamisesta, treenaamisesta ja kilpailemisesta; I just love it.

Ad astra per aspera.

Aliaktiivisuutta

2011-02-03T12:43:00.000+02:00

Polvikivut alkavat vihdoin hellittää ja syyt ongelman alkuperään valjeta. Vammaksi selkeni siis hyppääjän polvi, joka on aiheutunut ylirasituksesta, joka on aiheutunut virheellisistä alavartalon asennoista ja kuormituksista, jotka taas johtuvat aliaktiivisuudesta asentoa ylläpitävissä lihaksissa (erityisesti pakaralihakseni ovat hyvinkin heikot ja oikea nilkkani väärään suuntaan kiertynyt). Näiden takia olen ollut jo pitkään kierossa/vinossa pyörän päällä ollessani. Jos lajini olisi jokin muu kuin pyöräily, olisi ongelmia tullut esiin jo huomattavasti aiemmin. Nyt vasta pari tiukkaa leiriä ja yksi pannuttaminen toimi viimeisenä aktivaattorina.

Viime aikojen henkisestä ja fyysisestä kärsimyksestä huolimatta onneksi näin kävi, sillä ongelmat kykenee vielä tässä vaiheessa helposti korjaamaan, mikä on urani jatkon kannalta suosiollista. Jahka alaraajani alkavat toimia kunnolla ja oikeilla liikeradoilla, tulee ajaminen olemaan oletettavasti jonkin verran tehokkaampaa.

Nyt on siis ohjelmassa kuntoutusta, lihasten aktivointia ja asentojen korjausta. Positiivisinta kuitenkin on, että mitään todella vakavaa vikaa ei ole ja pystyn piakkoin palaamaan pyörän päälle. Kisakauden alkuunkin on sentään vielä hetki aikaa.

Välikuolema

2011-02-01T23:52:00.000+02:00

Tammikuu parannusta tuonut ei

Hyppääjän polvi vielä erävoiton vei

Helmikuu parempaa mukanaan kenties tuo

Mieli palavasti halajaa pyörän luo

Mutta maaliskuu se taitaa vasta olla jotain muuta

Toistaiseksi silmät vielä tuijottelee kuuta

Tästä tulikin talvi odottamattoman rankka

Kosketus maahan on vakuuttavan vankka

Näkökulmasta pohjan osaa arvostaa aallonharjaa

Harjalta usein kun ei ees muista olevan pohjaa

Mutta ei tämä siis ole mikään mahdoton turma

Ylös tästä noustaan se on vissi ja varma

Pientä takapakkia

2011-01-05T18:11:00.000+02:00

Viikon joululoma ei riittänyt oikean polven paranemiseen, joten oli suunnistettava ortopedin vastaanotolle. Sain lähetteen magneettikuviin, mikä ei juurikaan nostanut fiiliksiä; mielessä pyörivät kauhukuvat kuukausien harjoittelutauosta ja kauden 2011 ennenaikaisesta kuoppaamisesta. Tänään sain onnekseni huojentavan tuomion: Liettuassa tapahtuneessa madison-kaatumisessa rataan ja vaakaputkeen iskeytyneet sääri- ja reisiluun kohdat saivat sen verran kovan iskun, että seurauksena oli luumustelma molemmissa paikoissa. Kipu ei kuitenkaan aktivoitunut heti, vaan Teneriffan nousujen aiheuttama kova rasitus toi sen esiin. Tämä oli kuulemma paras mahdollinen vamma, joka magneettikuvista saattoi löytyä, sillä minkäänlaisiin operaatioihin ei ole tarvetta: Vamma paranee vain ja ainoastaan ajan kanssa.

Positiivista on, että saan aloittaa treenamisen heti, joskin hivenen rajoitetusti. Iskuttava tekeminen, pelkästä kävelystä lähtien, ei tee hyvää paranemisen kannalta, kuten ei myöskään kova tai paljon voimaa vaativa rasitus. Käytännössä ainoat liikkumismuodot, joita voin huoletta käyttää seuraavien kuukausien aikana, ovat pyöräily ja uinti. Mikäli rasitusta tulee liikaa, polven seutu ilmoittaa asiasta säryn avulla.

Todennäköisesti maaliskuuhun asti mennään siis pelkkää pk:ta pyörän päällä - takuuvarman vauhtirajoittimen kera. Näillä lumimäärillä saa arvata kerran, tuleeko lähiaikoina rullilla ajoa ns. riittävästi!
Ei sillä, että se olisi minulle jotenkin erikoista.

Tuplaleiriltä joulun viettoon

2010-12-25T21:31:00.000+02:00

Aina tähän viikkoon asti joulukuuni sujui ulkomailla ja pyörän päällä. Ensin vajaan viikon rataleiri Liettuassa ja heti perään puolitoista viikkoa maantietä (tai pikemminkin ylämäkeä) Teneriffalla. Jouluviikolla olenkin saanut rauhassa hiljentyä joulunviettoon ja samalla antaa kropalle ansaitun lepotauon, kun uutta kautta on takana ensimmäiset 10 viikkoa ja 210 treenituntia.

Liettuan leiri sujui erinomaisesti. Olo oli kevyempi kuin aikoihin, johtuen runsaista treenimääristä ja 71kg lukemiin laskeneesta painosta (lokakuussa olin 76kg massoissa). Jalat pyörivät mainiosti ja vauhti oli kohdallaan, kiitos loka-marraskuun kisojen ja viikottaisten kierrostreenien. Uutta mielenkiintoa ovaalin kiertoon saatiin madisonista, joka oli todella hauskaa hommaa! Yhdet kunnon pannutkin sain kokea, kun vastapari ei ollut valmistautunut "oikeaan" heittoon ja meinasin repäistä kaverin tangon yli...Tuloksena mojovat pannut, kun kaveri luisui lopulta eteeni. Onneksi puu on pehmeää!

Tulin Liettuasta Suomeen myöhään keskiviikko-iltana ja torstai-aamuna ennen kymmentä olin jo Paavon kera Helsinki-Vantaalla laittamassa pyörälaukkuja matkatavarahihnalle. Olo oli kieltämättä hieman ryytynyt jo siinä vaiheessa, eikä se paremmaksi muuttunut reilun 14h kestäneen matkustamisen aikana. Rataleirin ja kahden matkustuspäivän rasitukset jaloissa ja kropassa painaen päätin levätä kokonaan ensimmäisen päivän Teneriffalla, mikä oli jälkikäteen ajatellen ainoa oikea vaihtoehto. Vaati vain hitusen verran kanttia pitää se lepopäivä.
Seuraavien kahdeksan päivän aikana tahkosimme Teneriffan teitä pääasiassa ylös, mutta ajoittain myös alas. Miten niin käsittämättömiä nousuja voikin löytyä niin paljon yhdeltä vaivaiselta saarelta..! Isompaa takaratasta tai pienempää eturatasta tuli kaivattua useaan otteeseen, kun kadenssimittarin lukemat laskivat 50:een ja alle sykkeen jatkaessa kipuamistaan kohti ana-kynnystä. Kahdeksan päivän aikana treenitunteja tuli reilut 35 ja kilometrejä 800, joten keskinopeuksilla ei todellakaan juhlittu! Ainoa takaisku oli - muutaman rengasrikon lisäksi - viimeisenä päivänä kipeäksi jämähtänyt polvi, joka pakotti kurvaamaan hotellille; sangen runsas määrä nousumetrejä oli ilmeisesti oikealle polvelle liikaa.

Kipeytyneen polven, tuplaleirin rasituksen ja joulun tuomissa tunnelmissa olen tämän viikon ajan palautellut, lepäillyt ja parannellut polveani. Vielä tiistaina kokeillessani ajaminen tuntui polvessa, joten päätin levätä koko loppuviikon. Mutta mikäs tässä nyt on levätessä: Alkukauden aikana treeniä on kertynyt hyvin, paino on laskenut sopivampiin lukemiin ja suunta tuntuu kaikin puolin olevan oikea. Joten nyt vain hyvillä mielin lepoa tämä viikko, ja sen jälkeen taas kaasu pohjaan...Kunhan polvi on kunnossa.

Hyvää Joulua kaikille!

Snadisti rankempi nelipäiväinen

2010-11-25T18:17:00.000+02:00

Nyt marraskuun aikana olen päässyt oikein hyvään treenirytmiin, eikä harjoitteluani ole häirinnyt oikeastaan mikään. Treenaan tällä hetkellä 4/2 -rytmillä, joka tarkoittaa neljää kovaa harjoituspäivää ja kahta palauttavaa päivää. Kun kyse on marraskuusta ja peruskuntokaudesta, kovat päivät ovat 4-6h pituisia pk-päiviä ja lepopäivät totaalilepoa. Systeemi on minulle uusi, mutta muutaman kierron jälkeen se tuntuu toimivan todella hyvin; saa treenata määrällisesti paljon, mutta myös levätä huolella. Neljän pitkän treenipäivän jälkeen alkaa jo väsyttää melko mukavasti, mutta kaksi totaalilepopäivää takaavat uuteen kiertoon pääsyn taas entistä ehompana. Kahden peräkkäisen lepopäivän viettäminen on toisaalta kaksiteräinen miekka, sillä se on henkisesti varsin vaikeaa, mutta toisaalta juuri se varmistaa "nälän" niitä seuraavalle neljän päivän putkelle.

Viimeisin neljän päivän jakso oli määrällisesti kovin, jonka olen ikinä tehnyt. Vuonna 2005 (jolloin olin 17-vuotias) ajoin silloisen seurani IK-32:n pääsiäisleirin aikana yhteensä 22.00h (6.00h+4.30h+8.00h+3.30h), mikä säilyi eiliseen asti määräpitoisimpana nelipäiväisenäni. Tuolloin lumesta oli juuri päästy eroon lämpötilan ollessa jonkin verran plussan puolella, pyöränä toimi kesärenkainen maasturi. Viimeisimmän neljän päivän sisään tahkosin 5.35h+5.45h+5.20h+6.35h, mikä tekee yhteensä 23.15h. Kolme ensimmäistä päivää ajoin tuulessa ja 3-7 asteen pakkasessa nastarenkaisella maasturilla. Neljäntenä päivänä totesin lumimyräkän olevan sopimaton ajamiselle ja ylipäänsä millekään ulkona tapahtuvalle, joten ainoana vaihtoehtonani oli hypätä rullien päälle. Pääni oli ilmeisesti edellisistä päivistä jo niin jumissa, että viihdyin rullilla ruhtinaalliset 6.35h...Aina kun vain vilkaisikin ikkunasta ulos, sitä vain hymyili hölmistyneenä, kuinka sisällä onkin paljon mukavampaa kuin tuolla ulkona.

Kyseenalaisten tekojen listalle pääsyn lisäksi taisin tuolla treenillä varmistaa Jukalta lempinimeni pysyvyyden loppuelämäkseni.

Näin se homma etenee

2010-11-20T15:46:00.000+02:00

Ensimmäiset Elite-EM:t on nähty, ajettu ja koettu. Kisat olivat kovat, eikä kotiinviemisiksi jäänyt oikein muuta kuin kassillinen hikisiä ajovaatteita. Vaikka tulokset olivat melko masentavia tällä kertaa, saimme kuitenkin huoltajani Panun kanssa katsottua tapahtumia riittävän humorististen linssien läpi. Kaikki jäi radalle, mitä minusta oli otettavissa (paitsi nelosella, jonka aikataulujen tulkinnan mokasin itse tajuten virheeni vasta puolimatkan jälkeen), joten nyt on tehtävä rutkasti duunia, jotta vastaisuudessa olen kisoissa ajamassa enkä selviytymässä.

Jos joskus vielä eksyn Puolaan, niin tiedän ainakin varata aamulla lentokentälle matkaamiseen todella reilusti aikaa. Lentomme lähti maanantai-aamuna klo 09:40 ja matkaa hotellilta kentälle oli noin 25km, joten lähdimme matkaan taksilla klo 07:00. Luulimme olevamme melko aikaisin liikkeellä, mutta emme millään osanneet arvata puolalaisen ruuhkan käsittämättömyyttä. Se oli oikeaa ruuhkaa se! Sormiemme kynnet alkoivat loppua kesken, kun kello lähestyi yhdeksää ja tarkistin lipustamme viimeisen check-in ajan olevan 08:55. Loputtomilta tuntuneiden kilometrien jälkeen kurvasimme lentokentän eteen: Kello oli 08:54. Ehdimme siis juuri ja juuri.

Ohjelmani on nyt vuoden loppuun asti melko yksinkertainen: Pitkää pk:ta ja keskivartalon jumppaamista. Joulukuun alussa pidän yhden tehokkaamman treeniviikon rataleirillä Liettuassa, mutta muuten tämä vuoden loppu kuluu pk-lenkkien parissa. Raakaa pohjaduunia siis, laadusta tinkimättä, säistä huolimatta ja pyörää säälimättä.

Kauteen two-zero-eleven

2010-10-31T18:46:00.000+02:00

Uutta kautta on kulunut vasta kolmisen viikkoa, mutta kisaaminen on jo aloitettu ja ensimmäiset elite-tason EM-kisani odottavat alle viikon päässä. Olen melko lailla totaalisen innoissani uudesta kaudesta, ja syy siihen löytyy fokuksen vaihdosta: Tästä eteenpäin keskittymiseni on akselilla omnium/maantie. Kauden 2010 aikana motivaationi 1km aika-ajoa ja sprinttilajeja kohtaan hiipui hiipumistaan, kun nukuksissa ollut kaipuuni pitkiin ja raastaviin päiviin satulassa alkoi heräillä. Pystyin myös ajamaan pitkiäkin maantiekisoja kohtalaisin tuloksin, ja jokaisen maantielenkin ja kisan jälkeen janosin lisää. Enemmän, pidempään ja kovempaa. Uuden kurssin ottaminen ei ollut siis mitenkään vaikea päätös. Joka tapauksessa, näillä eväillä linkoan itseni kohti kautta 2011!

Treenit alkoivat täydellä teholla lokakuun 11. päivä, ja ensimmäisen neljän päivän sisään tahkosin maantiepyörän satulassa miltei 20h. Hyvän alun jälkeen treenaamiseni otti pikkaisen takapakkia, kun saman viikon viikonloppuna seuran syysleirillä sain kolmen tunnin metsäretken seurauksena vasemman nilkan seudulta jonkin jänteen kipeytymään (kolmas eri jänne, joka ko. jalasta nilkan/jalkaterän paikkeilta on kipeytynyt/tulehtunut). Jänne parani onneksi kolmen päivän lepo-kylmä-burana -kombinaatiolla, ja ehdin ajaa vielä yhden 4h pk-treenin ennen Liettuan avoimiin mestaruuskisoihin lähtöä.

Matkasimme Liettuaan torstaina, päivää ennen kisoja, ja ennätimme illalla ajamaankin velolla tunnin verran. Vaikka olen velolla "muutaman" melko hivelevän hapokkaan tunnin
viettänyt, oli tuo tunti varmasti yksi kamalimmista! 47-16 -välitys tuntui 53-12:lta, pyörä oli outo ja fiilis edellä mainittujen johdosta aivan hanurista. Seuraavana päivänä ikävät tunnot olivat jo poissa kisojen sujuessa ajoittain jopa melko lennokkaasti. Ihan pelkkänä turistina ei tarvinnut ajella, vaan polkimiin sai välitettyä vähän potkuakin. Sykkeet olivat luonnollisesti aivan tapissa ja yli 200:n lukemia sai tiirailla sykemittarin näytöstä läpi viikonlopun. Vähäisistä treeneistä huolimatta varsinainen hapotus iski päälle totaalisesti vasta sunnuntain omniumin lopussa, kun takana oli jo melkoinen määrä lähtöjä.

Kisojen jälkeen lepäsin maanantaipäivän, jonka jälkeen tiistaista perjantaihin jatkoin kovien treenien tekemistä Ilarin kanssa. Kunto tuntui vain nousevan päivä päivältä, ja vauhdit kovenivat lukemiin, joita en rehellisesti sanoen olisi uskonut vielä saavuttavani. Kokonaisuudessaan kisat ja kovat leiripäivät toivat mukavasti tarpeellista itseluottamusta, sitä varsinaista kuntoa voidaan sitten arvioida viikon päästä, kun EM:t on ajettu. Reilusti kovempaa kuitenkin menee kuin Liettuassa!

Kausi 2010

2010-10-11T20:22:00.000+03:00

890 harjoitustuntia, motivaatiota ja masennusta, hyvää kuntoa ja vähän ylirasitustakin, neljä SM-kultaa, yksi SM-hopea, yksi SM-pronssi, yhden pitkäikäisen tavoitteen saavuttaminen, kolmas perättäinen 1km aika-ajon Suomen Mestaruus. Niistä oli mennyt kausi tehty.

TS-kortteliajojen voitto, kortteliajon SM-hopea, Säkylän ajojen voitto, Porvoon ajot, U23-maantieajon SM-pronssi, 1km aika-ajon SM-kulta, keirinin SM-kulta;

Porvoon ajojen nelossija, SM-eräajo, U23 EM-rata;

Sellaisia olivat onnistumiset ja epäonnistumiset, plussat ja miinukset, hyvät ja pahat, sellaisia olivat ne.

Aika jättää mennyt tie, kääntyä uudelle polulle. Uusin voimin, viekkauksin, käyn kohti tuttua tuntematonta.

Kiitokset kaudesta kahdennestatoista kuuluvat Markolle, Eskolle, TWD-Länkenille, Ilarille, Janille, Samille ja Muille, Jukalle, Vanhemmille, Siskoille, Meridalle, Miralle, Meksulle, Kivenlahden pyörähuollolle, Panulle. Kiitos kaikesta, mahtavasta, opetuksesta, seurasta, tuesta, kuuntelemisesta, tsemppaamisesta; Kiitos.

Alles klart; sådant är livet, sanoi 22-vuotias - ja korkkasi oluen.

2010-09-28T00:08:00.000+03:00

EM-Omnium oli kokemus ja sinänsä hyvä päätös U23-uralle; sai ajaa ja joutui ajamaan paljon ja kovaa, kuluttamaan loppuun jokaisen energiavarannon kropasta niin, että viimeisen lajin jälkeen oli pyörtyä viidesti sitä seuranneen tunnin aikana. Mutta tarpeeksi ei kropasta irronnut, kun ei kertaakaan oikeasti pyörtynyt. Ensimmäinen päivä oli mielenkiintoinen, toinen mieleenpainuva tiukan aikataulunsa johdosta; 4km, 15km linja-ajo ja 1km ajettiin läpi reilussa kahdessa tunnissa. Se jos mikä nosti maitohapot hivelemään kurkunpäätä.

Kuten olin arvellutkin, valmistautumiseni johti vahvaan alkuun, välikuolemaan ja ok-tason lopetukseen - tämän kauden maantiehurjasteluista huolimatta. Etukäteen oli päätetty, että tämä kausi mennään kilsan ollessa EM:ien ykköslajina, ja niin mentiin. Omnium oli lähinnä valmistautumista ja kokemuksen hakua tulevaan. Mutta tällainen sörsselihän paloi pohjaan* kilsan osalta, sillä se - legendaarisesti sanottuna - "ei kulkenut mihinkään". Jotain kisojen kunnosta kertoo se, että ajoin täydellä valmistautumisella kilsan kymmenykselleen samaan aikaan kuin Omniumin viimeisenä lajina, eikä homman nyt niin pitäisi toimia. Whatsoeva, kisat on ajettu, käsitelty ja hyväksytty. Nyt lomaillaan, sitten mennään kohti kautta 2011 ja uusia, ööh, lanttuja...**

Lopullinen raportti kaudesta 2010 ilmestynee lähipäivinä tai -viikkoina, kunhan olen selvinnyt lähipäivien ilosanomasta, eli Belgian lähettiläiden maahansyöksyn aiheuttamasta hurrikaanista ja sen jälkeisestä turbulenssista.

*Jälkeenpäin selvisi, että ukko hitusen verran paloikin pohjaan fyysisen kuntonsa puolesta.

**Meinasin käyttää mainitun lantun sijaan toista, vastaavan sanojen asettelun yhteydessä useimmiten suosittavaa juuresta, mutta suomalaisen pyöräilyskenen huomioon ottaen sen käyttäminen olisi ollut poliittisesti epäkorrektia. Korostaakseni epäkohtaa kerrottakoon kuitenkin, etteivät kyseiset juurekset tai niiden väri aiheuta minulle allergisia reaktioita.

Venäjä, Pietari, European Track Champ's

2010-09-11T19:10:00.000+03:00

Jeejee. Viimoset U23-EM:t korkattu, eikä nyt ihan maksimaalisen positiivisin tuloksin: 1km aika-ajossa matelin ajan 1:06;940. Valmistautuminen sujui hyvin, yhtä homeisessa LSD-luolassa vietettyä yötä lukuunottamatta (hotelli oli kuulemma ollut hyvä paikka muutama vuosikymmen sitten...nyt siellä saattoi todeta heräävänsä jäätävään päänsärkyyn). Kisaa edeltävänä päivänä lentävä 500m kulki aikaan 28;5, mutta perjantaina vauhti ei noussut edes lähelle samoja lukemia. Kun tuloskäyrä kulkee väärään suuntaan lisääntyneestä työmäärästä huolimatta, ei ketutuksen leviämistä voi estää.

Onneksi kisat eivät osaltani loppuneet ensimmäiseen päivään, vaan edessä on vielä kuuden lajin Omnium-maratoni (lentävä 250m, pisteajo, pudotusajo, 4km, linja-ajo, 1km; kolme ensimmäistä ensimmäisenä päivänä ja kolme viimeistä toisena). Totta puhuakseni en omaa minkäänlaista käsitystä suorituskyvystäni kyseisessä lajikombinaatiossa, mutta ainakin kauden viimeisessä kisassa on riittävästi ajettavaa.

Itseni lisäksi näissä kisoissa Suomea edustamassa ovat myös Anton Aro ja Jani Sandelin. Trendin mukaisesti Antoninkaan kilsa ei liikkunut toivotulla tavalla, mutta Jani pussitti hole-in-onen ja polkaisi miesjunioreiden 3km takaa-ajon uusiksi SE-lukemiksi 3:32;484 sijoittuen 6:nneksi. Saman päivän iltana meno jatkui kilsalla, jossa sijoitus oli 8. ja aika 1:07;875. Toivottavasti Janin suoritukset nyt potkaisevat muunkin joukkueen pyörät pyörimään, jottei täältä tarvitse kovin iso tatti otsassa kotimaahan lähteä.

St. Peter kuittaa.

Väärään suuntaan...

2010-08-30T15:44:00.000+03:00

...Eli myötäpäivään velolla ajaminen on ensimmäisellä kerralla aika erikoista. Tätä tuli kokeiltua muutamaan kertaan viime viikon leirillä Liettuassa, kun radan ollessa muuten tyhjillään keksin moista kokeilla. Myötäpäivään ajettaessa kaarteet tuntuvat alkuun selkeästi jyrkemmiltä mitä ne "oikeaan suuntaan" ovatkaan, ja pari ensimmäistä kierrosta saa kerätä uskallusta edes punaiselle viivalle noustakseen. Sen jälkeen huomaa, että homma onkin ihan samanlaista kuin toiseenkin suuntaan. Mutta silti, kun on ajanut tuhansia kierroksia vastapäivään, on myötäpäivään ajaminen omituista.

Leiri Panevezysissa sujui hyvin positiivisten fiilisten noustessa treeni treeniltä. Ainoa takaisku meinasi tulla, kun sunnuntaina treenin jälkeen lihaksia särki kuin kuumeessa ja poskiontelot olivat painetta pullollaan. Maanantain lepopäivä onneksi auttoi, ja tiistaina leiriä pystyi jatkamaan suunnitelman mukaisesti. Leiri ei ollut mikään superkova, aamulla tunnin verran maantietä palautellen ja iltapäivisin 2h radalla ytimekkäitä vetoja tehden. Tarkoituksena oli nostaa kierrokset kohdilleen ja saada sisäradalla ajo toimimaan tehokkaasti, mikä onnistui hyvin. Torstaina paikalta lähdetyt 500m vedot kulkivat 34:ään sekuntiin treenikamppeilla, mikä kielii siitä, että suunta on täsmälleen oikea.

EM-kisojen alkamiseen on enää reilut 1,5 viikkoa, joten hirveästi ei ole enää aikaa jäljellä. Tämän viikon alkupäivät sisältävät 2h kevyttä maantieajelua päivässä, ja loppuviikosta aletaan nostaa voimatasoja kohdilleen. Ensi viikon alkupuolella matkataan Pietariin ja perjantaina kaikki on kunnossa tämän pojan viimeisiä U23-luokan startteja varten. Näin se homma etenee.

Viestit kulkemaan

2010-08-21T20:43:00.000+03:00

Intissä ollessani olin ryhmäni radisti, vastasin siis viestiliikenteestä. Viritin radion antenneineen kuntoon ja näpyttelin viestejä radioon, ja jos viestit eivät lähteneet, piti kaikki laitteiden osat ja palaset tarkistaa ja virittää jollain tavalla uudelleen.
Maantiekauden jäljiltä hermotukseni toimi väärällä (liian matalalla) alueella, ajaminen ei toiminut ollenkaan radalla tarvittavilla kierroksilla. Siispä sisäistä viestijärjestelmääni oli viritettävä korkeammalle taajuudelle, jotta saan kropastani tehoja ulos korkeammilla kierroksilla. Tämä on ollut työn alla Liedon maantiekisasta lähtien, ja työ jatkuu yhä. Ensimmäiset treenit olivat aivan hirveitä, teki mieli jättää treeni kesken miltei heti, kun pyörä ei liikkunut mihinkään, jonka johdosta fiilis oli huono, sykkeet olivat katossa ja hengittäminenkin jatkuvaa hyperventilointia. Systeemini oli totaalisen sekaisin. 12.8. torstaikisat olivat huonoimmat koskaan, ja lomalla takaisin saamani motivaatio laski taas eikä mikään meinannut kiinnostaa. Mutta muuta ei oikein voinut tehdä, oli vaan pakko vääntäytyä pyörän päälle ja tehdä niitä kierroksia, koska ajaminen ei millään muulla olisi parantunut. Hiljalleen toiminta pyörän päällä lähti paranemaan, mutta viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet tuskaisimmat koko vuonna. Vaikkeivät jalkani toimi vieläkään riittävän korkeilla kierroksilla, on tilanne huomattavasti kahden viikon takaista aikaa parempi. Olen todella iloinen, että nuo kaksi viikkoa ovat nyt takana!

Saavuimme Janin kanssa tänään Panevezysiin, neljättä kertaa tänä vuonna. Ensimmäiset kierrokset radalla olivat parhaita aikoihin; tasaista, hiljaista, pelkkää ajamista, pyörittämistä, vauhtia...Helsingin muinaisvelodromilta tänne tuleminen on kuin saapuisi manalasta paratiisiin. Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiihastuttavan megalomaanisen mahtavaa. Nyt vain vielä lisää kierroksia, kierroksia, kierroksia ja kierroksia...EM:iin on aikaa enää alle kolme viikkoa, mutta se riittää oikeiden kierrosten saavuttamiseen ja oikean kunnon esiin saamiseen.

Kauden viimeinen maantiekisa - ja ensimmäinen kisakasa

2010-08-10T00:47:00.000+03:00

Kaksi korkeasykkeistä ja ei niin kevyen tuntuista loman jälkeistä maantielenkkiä jaloissani suuntasin sunnuntaina Lietoon Allatum-ajoihin. Rata oli mukava yhdistelmä pientä kaupunkisetitystä ja tasaista maantietä, joten sen puolesta odotettavissa oli hyvä kisa. Toivoin, että kroppa toimisi jo hivenen aiempia päiviä rauhallisemmin, mutta toive osoittautui nimenomaan toiveeksi. Pienikin tykityksen tapainen, ja jalat olivat hapoilla ja syke pilvien yläpuolella! Huh. Onneksi ajo oli melko rauhallista. Liiankin, ilmeisesti, sillä neljännellä kierroksella löysin itseni asfaltin pinnasta, oma pyöräni Ilarin pyörän päällä ja ukot kauniisti vierekkäin kostealla maantiellä. Nousin ylös ja käänsin pyöräni oikeaan suuntaan, ja todettuani kaiken olevan miltei kunnossa, hyppäsin satulaan jatkaakseni matkaa. Laittaessani vasemman käden tankoon säikähdin, sillä kättä särki melko mehevästi. Grrrrreat, terminoituiko toinenkin käsi nyt? Se kisa oli siis siinä, yhdellä kädellä maantiekisan ajaminen olisi ollut jokseenkin ideatonta.

Satula vinossa ja käsi paidan sisällä "kantositeessä" ajelin kierroksen loppuun ja suuntasin ensiapuun. Hetken tutkimisen jälkeen käsi sai kunnossa olevan tuomion, oli ilmeisesti vain tärähtänyt tien pintaan. Pientä asfaltti-ihottumaa toki tuli, mutta niin mies kuin pyöräkin säästyivät oikeilta vaurioilta. Kylmää, desinfiointiainetta, pari perkelettä ja mustetta, niin ukko oli taas iskussa. Kauden viimeisen maantiekisan päättäminen kaatumiseen ei tietenkään ollut se mitä odotin, mutta pannuttamiset kuuluvat lajin luonteeseen, joten ei siinä sen isompia. Tulipa muutaman vuoden tauon jälkeen taas kokeiltua!

Tänään olo alkoi tuntua jälleen normaalilta pyörän päällä, ruhjeita lukuunottamatta ja niistä huolimatta. 2.05h / 60km vierähti helposti, ja huomenna alkaa oikea työ. Aamulla maksimivoimaa ja illalla kierroksia, siinä resepti päivälle, jonka jälkeen luulisi miestä väsyttävän!

Turning the engine on

2010-08-06T10:00:00.000+03:00

Risaisen ja räsäisen kesälomaviikon jälkeen on aika kääntää avainta virtalukossa, painaa kytkin pohjaan, lämätä lusikka lattiaan ja tökätä vaihde ykköselle. Rytmi on aivan sekaisin ja olo on lihava, mutta toisaalta myös levännyt ja ennen kaikkea motivoitunut. Uudet kiekot maantiepyörän alla pyörien on hienoa lähteä maantielle fiilistelemään parin tunnin ajaksi. Sunnuntaina on Liedossa 126km pituinen maantie-cupin kisa, ja siitä mennään treeni treeniltä kohti syyskuun kymmenettä päivää ja Pietarin rata-EM:iä.

Life is good. Kytkin ylös ja here we go again!

Some days without my mind

2010-08-02T14:58:00.000+03:00

Lämpimiä kesäpäiviä toinen toistaan seuraten on vierinyt ohi Turun SM-rataviikonlopun jälkeen. Osa päivistä katosi seuraavaan nollat taulussa oleillen, osa piirsi tajuntaan vahvan muistijäljen. Turkua seuranneen viikon lauantaina ajoin SM-ratakisojen kakkososan Helsingissä. Pari hassua treenikertaa ja pari myöhään venynyttä yötä toivat lauantaiksi kuitenkin sellaisen fiiliksen, että oltuamme ensin voitokkaita joukkuesprintissä Ilarin ja Kimmon kanssa, kuljetin pyöräni eturenkaan ensimmäisenä keirinin maaliviivan yli. Pisteajossa oli sentään aika hengästyä ensimmäistä kertaa lauantain aikana. Kun ajamisessa oli haastetta, se oli jälleen kivaa ja motivoivaa, ja ensimmäistä kertaa ikinä nautin pisteajon ajamisesta. Kroppa alkoi aueta ja herätä vasta kolmenkympin jälkeen, ja maali tuli siihen nähden liian aikaisin vastaan. Jukka voitti, Kimmo oli toinen ja Tommi kolmas, ja itse päädyin viidennelle sijalle.

Sunnuntaiksi ajelimme tomaattien luvattuun maakuntaan, Närpiöön, ajamaan kisaa SFI:n mestaruudesta. Ensimmäinen kierros kisasta meni pikkulimpulla pyöritellen, toisella kierroksella tuli aivan järkyttävä välikuolema ja kolmas oli ajelua maalia kohti. Hieno kisa, kertakaikkiaan.

Viikko Närpiöstä ja matka kävi lahden toiselle puolen ajamaan Lauri Ausin muistokisaa. Helpolla radalla vauhtia riitti ja helle oli monelle kisan kovin haaste. Porukka hajosi moneen pienempään osaan, ja tulin kolmannen poppoon keulilla maaliin ollen kisan 16. Hiukan vajaat kolme tuntia 170bpm keskisykkeellä, mutta enemmänkin varoja olisi ollut. Ihan jees kuitenkin.

Pari päivää kierrosten hakua jalkoihin ja torstaina kilsa velolla, kaiken kaikkiaan viides kerta tänä vuonna. Ukkosmyrskyn ollessa minuuttien päässä ajoin 1:08;55, mikä on kohtalainen aika, mutta kuitenkin sen verran shaiba, että teki mieli käyttää levykiekkoa frisbeenä. Alle 10min ajoni jälkeen sadepisarat paukkuivat velon pintaan; kerrankin näin päin. Sisäinen myrskyni sen sijaan laantui leutoon kesäsateeseen, kun EM-paikka varmistui, kaiketi.

Now it's time to get my head back on track; bike and body are already there. But without mind they won't fly.

SM-rata osa I; otin sen, minkä halusin

2010-07-12T23:41:00.000+03:00

Menneeltä viikonlopulta halusin, tahdoin ja tarvitsin vain yhtä asiaa: Kolmatta perättäistä SM-kultaa 1km aika-ajosta, lajista, johon olen panostanut vuoden 2007 marraskuusta lähtien, ja jota varten en ole varsinaisesti treenannut huhtikuun alun jälkeen. Olen ajanut ja treenannut kuin maantiekuski, en kuten kilsan kuski. Vaikken ole näinä kuukausina tuntenut minkäänlaista kaipuuta rata-ajoa kohtaan, halusin viime perjantaina kiskoa kilsan Suomen kovinta vauhtia. Ilma oli lämmin ja tuulinen, rata kaarteista pomppuinen - ja minä päivän nopein. Agentti Smithiä lainaten: "Me, me, me".

Se siitä naurettavan itsekeskeisestä minä-mahtailusta. Kuten sanoin, kulta kilsalta oli ainoa, mitä koko viikonlopulta halusin. Motivaationi ajamiseen romahti jo saman päivän iltana, halusin vain ajaa yöhön ja nauttia kauniista kesästä. Mutta en tehnyt sitä, vaan vääntäydyin viivalle lauantaina ja ajoin heikkoja suorituksia vailla minkäänlaista kiinnostusta pyörän päällä oloon kilpailumielessä. Olin vihainen itselleni nollamotivaatiosta, sillä tiesin, että kuntoa riittää ajaa kovaa, mutta kun tahto ei ollut mukana, ei mikään toiminut. Kruunatakseni ei-niin-loistokkaan päivän hommasin oikeaan käteeni hiusmurtuman. Onneksi Ilarilla, Kimmolla ja Janilla oli hyvä päivä.

Sunnuntaina pakottauduin jonkinlaiseen ajotilaan joukkuenelosta varten. Oikeaa kättä särki sen verran, ettei putkelta ajo ollut mahdollista, mutta satulastakin pystyy lähtemään ihan hyvin. Muutenkin putkelta ajaminen on hivenen yliarvostettua. Joukkueajo sujui helposti, karsinnassa 4:48 ja finaalissa 4:46 takasivat kullat kaulaan Jukalle, Kimmolle, Ilarille ja minulle. Linja-ajoon en kyennyt starttaamaan, kun ranne ei taipunut alaotteelle, mutta Kimmon sooloa ja Jukan varmistusta yhdistettynä Ilarin, Janin, Andersin ja Akun panoksella oli hieno katsella.

Tulevana lauantaina Helsingissä ajetaan SM-radan kakkososa; toivottavasti silloin pää on taas mukana ja plussaa on jos käsi taittuu silloin jo alaotteelle!

Kuvat by Timo Sandelin.

SM-maantie; pisin ajamani kisa ikinä

2010-07-02T19:54:00.000+03:00

196km, 5h05min13sek, keskisyke 151 ja sen hetkinen syke 190; olin maalissa, pari metriä alla olevaa kuvaa edempänä.

Kuvaaja Helmut Rec. Sijoitukseni oli kaiken kaikkiaan 15., ja alle 23-vuotiaiden kisassa olin kolmas varmistaen näin seurallemme kolmoisvoiton tästäkin luokasta. Yksi kauden välitavoitteista oli täynnä ja mieleni valtasi hetkellinen tyhjyys.

Kisan aikana kuntoni ei ollut ihan kauden parasta antia, kuten SM:issä saisi olla; jalat hapottivat yliherkästi heti vk-alueelle mentäessä, eikä Saarenmaan jälkeen alkanut pieni flunssakaan ollut vielä hellittänyt. Mutta ei se mitään, muut hoitivat ratkaisuhommat. Jaksoin maaliin ja kroppa toimi hyvin viimeisen 200m ajan, sentään. Parempi tietysti olisi ollut, jos se olisi toiminut kunnolla koko 196km ajan, mutta mitä sitä jossittelemaan, kun tulos oli hyvä. Vielä nelisen kuukautta sitten en olisi edes uskonut ajavani koko kisaa maaliin. Nyt tuli metalliakin kaulaan.

Kuvaaja Helmut Rec. Maanantaina kävin ajamassa kevyesti 1.30h, ja sen jälkeen olen ollut neljän päivän ajan poissa pyörän päältä. Huomenna on edessä paluu sorvin ääreen; rata-SM:t odottavat viikon päässä. Pitkän ratatauon jälkeen menen kisoja kohti ristiriitaisen epäselvin fiiliksin, mutta katsotaan, mitä hommasta tulee. Maantie ainakin näyttää ja useimpina päivinä myös tuntuu kulkevan, mutta miten menee radalla?

Oikeamman maantiekisaamisen opiskelua

2010-06-24T22:29:00.000+03:00

Vain hivenen yli 50 tuntia Porvoon ajojen päättymisen jälkeen starttasin Saaremaa Velotuurin avausetapille, 19.6km tempoon. Vaikka viimeisimmästä tempokisasta olikin ehtinyt vierähtää reilu vuosi, löytyi ajorytmi lainapyörän (kiitos Heini!) siivittämänä nopeasti, ja kumpuilevalla radalla ajoin ajan 28:04, jolla irtosi 34. sija.

Seuraavasta päivästä eteenpäin olin kuin opintomatkalla. Tarto-Viljandi -reitillä ajetun 136km pituisen kakkosetapin alettua olin kuin pieni lapsi, joka on elämänsä ensimmäistä kertaa pallomeressä ja katselee eri väristen pallojen paljoutta ihmetys sisimmässään. Pyörä sentään liikkui kohtuullisen hyvin, mutta väärät sijoittumiset sivaripätkillä olivat kostautua, tai vähintäänkin tuottivat turhaa työtä. Porukka meni siis ainakin kolmeen osaan, ja olin niistä viimeisessä. Kaksi viimeistä ryhmää tulivat kuitenkin kasaan, ja tämän jälkeen oli siirtyminen keulaan kiinniajotehtäviin. Ensimmäinenkin ryhmä tuli kiinni parinkymmenen kilometrin takaa-ajon jälkeen. Etappi sisälsi kaksi hiekkatieosuutta, joista ensimmäinen, noin 70km kohdalla ollut, kuorrutti pyörät ohuella mutakerroksella, ja toinen, 100km paikkeilla ollut, murjoi renkaita kuskilta jos toiseltakin. Jälkimmäisen pätkän puolivälissä hekottelin itsekseni, kun Cofidiksen Kalle Kriitiltä posahti takanakki, mutta nauruni loppui lyhyeen kun 200m myöhemmin oma eturenkaani tyhjeni. Varakiekon saatuani lähdin ajamaan porukkaa kiinni, mutta pääjoukko oli jo ennättänyt liian kauas, joten tulin etapin maaliin "rengasrikkoryhmässä". Viljandin maalimäki sinänsä olisi ollut erittäin herkullinen paikka kokeilla mäkikirin kulkemista, mutta ehkä ensi vuonna sitten.

Kolmas päivä valkeni ja Viljandi-Rapla -etappi alkoi. Tämäkin 128km pituinen etappi sisälsi pienen hiekkapätkän, joka tosin oli vain kilometrin pituinen ja oli jo 7km kohdalla. Muuten etappi oli melkoinen pannukakku, ja tuulikin oli melko kevyt vastainen. 55km kohdalla huomasin kokonaiskisassa kolmantena olleen Gert Joeäärin pääsevän irti pienen porukan mukana, ja päätin iskeä mukaan. Noin 10 kuskin vahvuisena saimme ensin kasvatettua eron minuuttiin, josta se pieneni taas puoleen, jolloin mukaan nousi kolme kuskia, joiden joukossa AG2R:ssä ajava Rene Mandri. Joukkomme vahvistumisen jälkeen ero alkoi taas kasvaa, ja 100km kohdalla sitä olikin jo 1.30min. 105km paikkeilla Joeäär ja Mandri päättivät, että oli aika pätkiä porukkaa pienemmäksi, ja reagoin Joeäärin iskuun hivenen liian hitaasti. Kiinniajo ei luonnistunut reisien huutaessa hoosiannaa, ja Joeäär, Mandri ja kaksi muuta menivät menojaan. Hetken kuluttua pääjoukko ajoi meidät muut kiinni, ja yritys karkulaisten kiinniajamiseen oli kova, mutta eiväthän nuo kiinni tulleet. Manasin itseni maan rakoon, kun päästin loistavan tilaisuuden valumaan varpaideni välistä. Olo oli melko vahva koko etapin ajan, mutta kilpailu on kilpailua.

Neljäs etappi toi tullessaan iki-ihanan patotien ja sitäkin ihastuttavamman Kruusateen. 168km pituinen perjantai-ajo alkoi vauhdilla, kun kaikki rynnivät hyviin asemiin ennen sivutuulipitoista meriaukeaa, jossa koko etappi on monena vuonna ratkennut. Tänä vuonna miltei koko SFI:n miehistö oli kärjessä kiskomassa vauhtia, ja porukka repesi. Eroa ei kuitenkaan syntynyt tarpeeksi, ja tulimme kiinni viitisen kilometriä patotien jälkeen. Hetki tämän jälkeen irtosi neljän miehen ryhmä, johon iskin perään. Juuri kun pääsin Andersin takapyörään ja totesin että tämän hatkan taidetaan antaa mennä, takarenkaan suunnalta kuului ensin "pssssshhhh" ja sitten "klonksklonksklonks"...Se siitä sitten, eikun tien sivuun ja huoltoautosta uusi kiekko alle. Pätkä kiinniajoa ja huoltoautojen peesailua ja porukassa taas, kettuuntuneena tosin, mutta kuitenkin. Puolentoista tunnin ajan vauhti oli melko verkkaista CFC:n hoitaessa vetotyöt, ja sitten yhtäkkiä toisen välikirin jälkeen em. irtiotto ajettiin kiinni yhdessä hujauksessa. Odotus siirtyi 127km kohdalla alkavaan Kruusateehen, joka oli etapin toinen ratkaisukohta. Pääsin hiekkapätkälle erinomaisissa asemissa ensimmäisten 15 ukon joukossa, mutta kilometrin jälkeen saatoin todeta ajavani tyhjällä eturenkaalla. Ensimmäiseltä huoltokohdalta uusi kiekko alle, 10m ajoa ja huomasin takarenkaan olevan tyhjä. Jees...Noo, taas uusi kiekko alle ja 5km päästä kuului "KABOOM" kun se takarengas jysähti oikein huolella. Siinä vaiheessa mietin, heitänkö pyörän metsään vai mitäköhän sitä tekisi. En tokikaan ollut ainoa epäonninen (tai ajotaidoton), joten loppumatka meni grupetosssa mukavasti yläotteelta pyöritellen.

Viides ja kisan viimeinen aamu. Jalkojen lihakset kosketusarat, ulkona kaatosade ja lämpötila 10 asteen tienoilla. Eläimellisen loistokasta. Lähtöviivalla riisuin vielä sadetakinkin pois ja jätin pelkän liivin päälle, mikä oli pikkupikku virhe. Koskaan ei ole ollut kisassa niin kylmä, että olisi tehnyt mieli keskeyttää, mutta nyt oli. Tärisin pyörän päällä ja pumppailin käsiäni vähän väliä, jotten olisi menettänyt tuntoani niistä lopullisesti. Capsicamit sentään lämmittivät jalkoja. Vauhtia etapilla kyllä riitti, kun keskinopeus oli lähes 46km/h, mutta keskisykkeeni oli vain 140, joten jonkinmoista mottia oli havaittavissa (kuten etappikisan lopussa kuulukin olla). Etapilla ollut irtiotto ajettiin lopussa miltei kiinni, ja loppukirirynnistys alkoi. Haahuilin mielestäni melko hyvässä paikassa, mutta 1km kyltillä porukkaa sitten olikin edessä kuin meren mutaa. Ahtaalla maalisuoralla ei ohituksia liiemmin tehty, joten siinähän se sitten meni. Matti Manninen junnumaajoukkueesta veti enemmän kuin hienosti voittaen etapin, Ilarin tullessa toiseksi.

Saarenmaan jälkeiset päivät ovat olleet väsyneitä, sekavia ja huonosti nukuttuja. Pieni flunssa tuntuu painavan päälle, mutta se poistukoon vielä ennen sunnuntain SM-maantietä. Näin etukäteen ajatellen, yhden päivän kisa Suomessa, vaikkakin lähes 200km pituinen sellainen, tuntuu viimeisen kuukauden treenien ja kisojen jälkeen lastenleikiltä. ;-)

Jumisen Lahti GP:n ja yllättävän Porvoon ajon kautta kohti Saarenmaata

2010-06-14T22:28:00.001+03:00

Viimeiset kaksi viikkoa ovat sujahtaneet ohi odotuksen ja pienen jännityksen kasvaessa päivä päivältä. Nyt, päivää ennen Saarenmaa Velotuurin alkua, pinna on kireällä kuin viulunkieli ja jalat jumittuvat herkästi pienestäkin kävelystä, joten näiden tunnusmerkkien perusteella kunto alkaa olla varsin oikeissa uomissa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Lisäksi muutama onnistunut suoritus pyörän päällä kertoo kieltään jopa odottamattoman hyvästä suorituskyvystä.

Viime perjantain Lahti GP sujui kuitenkin sangen jumisissa tunnelmissa. Edellisen päivän vetotreenissä kroppa toimi oikein hyvin, mutta Fellmanin puistossa ajo oli puisevaa. Pyörä kyllä liikkui tiettyä vauhtia ihan hyvin, mutta maksimialueella ei löytynyt puristusta kuin pieneksi hetkeksi. Joukkueemme kannalta kisa meni kuitenkin tavoitteiden mukaisesti, kun Jukka korjasi voiton "puolivillaisesta" yrityksestä lähteneen ja koko kisan kestäneen irtioton turvin. Lisäksi Paavo oli kolmas, Sami neljäs ja Aku korjasi junnukisan voiton, joten oma panokseni oli pääjoukon kasassa pitämisessä. Muuhun eivät paukut tuona päivänä olisi riittäneetkään.

Seuraavan viikonlopun ajan treenit olivat palauttavia ja sama sävel jatkui vielä maanantain ja tiistainkin ajan. Noina päivinä tunsin itseni varsin väsyneeksi, mutta niin saikin tuntua. Keskiviikkona väsymys oli tiessään, ja edessä oli kova päivä: Pitkää ja kovaa jauhamista VK-vauhdilla. Treenin päättyessä mittariin oli kertynyt 4.50h/169km, josta 3.37h/135km VK:ta keskisykkeellä 167. Pääosan vedosta ajoin Ilarin kanssa paritempoa, tosin suurimman vetovastuun ollessa minun jaloillani. Viimeisenä pätkänä vedosta kellotin tutun Kivenlahden 10.3km temporeitin, ja sain yllättyä, kun 125km "lämmittelyn" jälkeen pystyin ajamaan reitin aikaan 14:38, eli keskinopeus oli 42km/h. Koko vedon keskinopeus oli 37.3km/h. Aikamoinen päivä.

Torstai, perjantai ja lauantai olivat taas täysin palauttavia päiviä; torstaina ajoin tunnin, perjantaina lepäsin täysin ja launtaina ajoin 1.15h, jossa pari kertaa 1min kovempaa. Sunnuntaina oli vuorossa elämäni toiseksi pisin maantiekisa, 180km Porvoon ajot. Sadekisat tuntuvat olleen tänä vuonna enemmänkin sääntö kuin poikkeus, sillä vettä tuli jälleen kerran ihan kunnolla, eikä lämpötilakaan ollut kovin hehkeissä lukemissa.

Jo viiden kilometrin ajon jälkeen huomasin kahden kaverin olevan irti, ja tykitin perään. Sykkeet olivat herkässä, kun Kerkkoon mäen päällä pumppu nyki yli 190bpm lukemissa, mutta onneksi yritys jäi lyhyeksi, kun pääjoukko kietoutui ympärillemme pari kilsaa Kerkkoon jälkeen. Toisen kierroksen alussa neljä kuskia erkani joukosta, ja näköyhteyden saatuani totesin irtioton sisältävän kuskeja, joita ei kannattanut laskea karkuun. Niinpä tykitin taas perään. Hetken päästä perästä alkoi kuulua huutoa "menee menee, irti ollaan!", ja siinä sitä sitten oltiin, noin kymmenen kuskin porukka. Alkuun vetovuorot pyörivät melko tasaisesti, ja eroa pääjoukkoon syntyi parhaimmillaan kolmen minuutin verran. Sen jälkeen rako alkoi supistua, kun vetämisestä tuli epätasaista. Seitsemännen kierroksen puolivälin jälkeen kuuden kuskin porukka saavutti meidät, ja vauhti kasvoi. Toiseksi viimeisen kierroksen huoltopaikan kohdalla porukka hajosi, ja lopulta kisan voittoon ajanut ruotsalainen ja Rainer Aaltonen karkasivat. Soljuvan yhteistyön aikaansaaminen ei onnistunut riittävän hyvin, tai sitten kärkikaksikolla oli vain reilusti parempi jalka kuin muilla, sillä kovasta yrityksestä huolimatta porukkamme jäi taistelemaan kolmossijasta. Suurta yritystä ei enää viimeisellä kierroksella ollut, joten kolmossija ratkesi kirissä. Tulin maalimäkeen hyvissä asemissa ja kiri sujui tällä kertaa krampeitta ja ihan hyvin, mutta koko irtioton ajan peesannut ruotsalainen oli vahvempi. Neljäs sija siis.

Kuvaaja Jukka Peltonen. Heti kisan jälkeisen tyytymättömyyden laannuttua olen suoritukseeni sangen tyytyväinen...mutta kirihäviötä en sulata, en missään tapauksessa!

Joka tapauksessa tästä on hyvä jatkaa Saarenmaalle...

Määräpitoinen viikonloppu

2010-06-01T23:29:00.000+03:00

Viime viikon voi todeta olleen yksi kevään kovimmista, niin tehojen kuin määränkin puolesta. Alkuviikko tehollisesti kovaa, torstai ja perjantai palauttavaa ja sitten viikonloppuna kunnon ultimate-peruskestävyystreenit: Lauantaina 7h/189km (pääosin sateessa) ja sunnuntaina 7.15h/204km. Yksin en sentään tahkonnut kuin ensimmäiset 45min ja viimeiset 2h molempina päivinä. Mutta ikinä aiemmin en ole ajanut noin paljoa kahteen päivään!
Ehkä yllättävintä oli se, etten kumpanakaan päivänä "kuollut" missään vaiheessa, enkä treenien jälkeenkään ollut aivan kuutamolla loppupäivää. Kroppa tosin kävi molempien päivien iltoina melkoisen kierroksilla kuumotuksesta ja hikoilusta päätellen, mutta sehän kuuluu vain asiaan =)

Maanantain palauttavalla 1.50h/45km ajelulla olo oli ylämäissä melko tyhjän tuntuinen. Tänään vietin ansaitun lepopäivän, ja nyt energiatasot tuntuvat palautuneen taas kohdilleen. Huomisen treeneissä sitten tuntee, onko asia oikeastikin niin!

Seuraava kisani on perjantaina ajettava Lahti GP. Rata on mahtava ja lättytasainen, joten odotan kisaa innolla. Nyt kondis alkanee riittää jo vähän kovempaankin ajamiseen.

Toiset hakee pyöräänsä keveyttä, jotkut taas...

2010-05-28T12:33:00.000+03:00

Löydettyäni hyvän ajoasennon pystyin päivittämään Meridani ohjaamon ns. riittävän tukevalle tasolle. Kuvat puhukoon puolestaan!

Heikoin kilsa hetkeen, ensimmäinen elite-tason maantiekisavoitto ja 4pv "etappikisa"

2010-05-26T18:46:00.000+03:00

Viime torstaina suuntasin ensimmäistä kertaa tänä vuonna Helsingin velolle ajamaan ja kokeilemaan, miltä se ratapyörällä ajaminen taas tuntuikaan. Viimeisimmästä radalla ajokerrastakin, joka oli Liettuan Panevezysissa, oli ehtinyt vierähtää liki puolitoista kuukautta. Tässä välissä olin ajanut ratapyörällä peräti viisi kertaa rullilla, joten oli kieltämättä hieman hassu fiilis vääntäytyä aika-ajoasentoon pomppudromin kiertämistä varten. Edeltävän viikon aikana tehtyjen kahden maksimivoimatreenin ja kahden ana-treenin avulla en saanut pyörää aivan sellaiseen liitoon kuin olisin halunnut, ja hyvissä olosuhteissakin aika jäi säälittävään 1:09;59:ään, mikä ei varsinaisesti ollut mieltä ylentävää. Edellisvuodesta selkeästi kehittynyt Anton Aro ajoi 1:08;68, joten vaikuttaa siltä että tänä vuonna on mahdollista nähdä useampiakin kovia aikoja kilsalla, ainakin suomalaisella mittapuulla mitattuna. Tämä on tietysti oikein hyvä asia, sillä tässä maassa ei koskaan ole ollut liikaa kovaa ajavia kuskeja!

Luokattoman kilsan esityksen jälkeen lähdin seuraavana päivänä poistamaan ketutusta rinnastani ja päädyin ajamaan 4h treenin, jossa ajoin 3h PK2-VK1 vedon 34km/h keskinopeudella - jotain kehitystä on tällä "jauhamissaralla" tapahtunut. Mikä parasta, pää tyhjeni kunnolla ja edellispäivän fiilikset painuivat menneisyyteen.
Lauantain vietin rauhallisesti palautellen ja sunnuntaina olin viivalla maantie-cupin osakilpailussa Säkylässä, jossa ajettiin 120km kisa tasaisella 8km radalla. Jo viivalla ollessani sykkeeni pamppailivat 130bpm lukemissa, ja kisan alettua oloni oli nihkein aikoihin. Onneksi jalat toimivat suhteellisen hyvin vielä kisan loppupuolellakin, ja kun useista irtiottoyrityksistä huolimatta ratkaisu näytti menevän massakiriin, tiesin olevani ajamassa voitosta. Maalisuoralle kaarroin Matin peesissä, ja normaaliin tapaan nousin putkelle kiihdyttääkseni, mutta ilmeisesti (minulle) pitkähkö kisa oli vienyt sen verran voimia, että alkavat krampit pakottivat takaisin satulaan. Kiihtyi se vauhti tosin satulastakin, sillä ykköseksi pääsemisessä ei ollut juurikaan ongelmia. Dämned, tai paremminkin supisuomalaisittain ilmaistuna Perkele, voitin elämäni ensimmäisen elite-tason maantie-cupin kisan Suomessa!

Voitosta huolimatta en kuitenkaan päässyt lepäilemään, sillä johtuen kauden suurimmasta ja positiivisimmasta muutoksesta on nyt töitä tiedossa ihan kunnolla. EM-ratakilpailut nimittäin siirtyivät syyskuun puoliväliin, joten nyt ajan lähes täysin maantiekuskin ohjelmaa SM-maantiehen asti. Joten maanantaina ohjelmassani oli 2h VK-veto, tiistaina Bianchi-cupin maantiekisa Myllykylässä (tavoitteena ajaa itsensä niin loppuun kuin mahdollista, mikä onnistui kun meinasin jäädä kammelle viimeisessä mäessä) ja tänään vielä yhteensä 20km tempoa (5+5+10km). Nyt jalkani ovat kosketusarat ja olo väsyneen euforisen tyhjäksi ajettu, joten "4pv etappiajo" toi toivotunlaisen rasituksen kroppaan.

Mutta selvennyksenä siis, etten ole kuoppaamassa ratapyöräilyä ohjelmastani ja siirtymässä täysin maantien puolelle; tämän kauden rakenne ja ohjelma on vain hyvinkin erilainen verrattuna kahteen edelliseen. Ainakin alkukauden maantietulosten perusteella näyttää hyvältä, ja nautin pyörällä ajamisesta enemmän kuin aikoihin. Olosuhteiden valossa blogini nimeä oli joka tapauksessa pakko päivittää, sillä aivan täydeksi ratapyöräilijäksi en enää itseäni koe.

Kevään vauhtia ja kuraisia kisoja

2010-05-16T18:11:00.000+03:00

Kevät etenee niin hurjaa vauhtia, ettei meinaa edes päivien perässä pysyä. Onneksi kisoissa mennään vain niin kovaa, että minäkin pysyn mukana.

Viime viikonloppuna oli vuorossa tämän kevään toiseksi tärkein kisa, SM-kortteli. Sää kisaan oli kaikkea muuta kuin kaunis, lämpömittari näytti jopa +3 ja vettä tihkui taivaalta...Ah. Upea säätila oli tosin hyvä syy ajaa kovaa heti alusta alkaen, ja näin myös tapahtui. Porukka ainakin kolmeen osaan heti ensimmäisellä kierroksella, ja itse pääsin ykkösporukkaan. Tunnin kestäneistä lämmittelyistä huolimatta kone kävi kuitenkin liian jähmeästi, ja kohtalonani oli tipahtaa kärjestä muutaman kierroksen jälkeen kakkosryhmään. Henkinen selkärankani meinasi katketa ja luulin kisan olevan jo siinä, mutta kierrosten edetessä "väliaikapalvelu" kertoi kärkiryhmän lähestyvän kierros kierrokselta. Samalla oma fiilikseni alkoi myös nousta ja kisan alusta saakka jäässä olleet sormetkin saivat tuntonsa takaisin. Kuutisen kierrosta ennen maalia ryhmämme saavutti kärkiporukan, ja miltei samantien irti ampaisi neljä kuskia. Mitalisijat näyttivät jälleen karkaavan ulottumattomiin, kun eroa syntyi hetkessä minuutin verran. Mutta jälleen sain todeta kaiken olevan mahdollista, kun kolme kierrosta ennen maalia löysin itseni roikkumasta Samin takapyörässä ajatellen "tästä ei voi tippua, pakko pysyä peesissä, pakko!". Sami veti kaksi kierrosta aivan tolkutonta vauhtia, ja vain puoli kierrosta ennen maalia oli kaikki taas aivan auki. Sami ja Kimmo laittoivat junan pystyyn, ja ensimmäistä kertaa koko kisan aikana mieleeni sävähti ajatus "toimiiko tää sittenkin...". Toisiksi viimeisessä mutkassa muutkin alkoivat hakea parempi asemia, ja junamme hajosi. Viimeiseen mutkaan tultaessa olin yhä Kimmon perässä, ja kiersin ulkokautta ohi. Katsoin edessäni avautuvaa maalisuoraa ja näin Samin päässeen viimeiseen mutkaan niin hyvin, että eroa oli jo 15m, ja totesin mielessäni "ykkössija check, otetaanpas sitten kakkonenkin!". Kirin miltei Samin rinnalle, ja viivalla yhdyin tuuletteluun. Kimmo oli vielä tullut imussani ja ottanut kolmospaikan, joten lopputulosten kannalta ei enää hirveästi parempaa olisi voinut toivoa!

Kisan jälkeen koin pahimman kylmyyskohtauksen aikoihin, tärisin ja kalisin kauttaaltani palkintojenjakoa odotellessani. En muista, koska olisin viimeksi kunnon sadekisaa ajanut...Mutta vastaavaa kylmyyttä en muista kokeneeni edes talvella!

Sunnuntaina matkasin jälleen Tampereelle, tällä kertaa Rosendahl GP:tä ajamaan. Lähdin kisaan taistelufiiliksin, sillä olin vuorenvarma, että Suomen kisojen pisin mäki hyydyttäisi jalkani viimeistään puolimatkassa. Jouduin jälleen yllättymään, sillä puolimatka humahti ohi, ja kierrokset vain vähenivät ja vähenivät, 5-4-3-2-1...Ja maali! En meinannut uskoa, että olin päässyt maaliin Rosendahlissa. Kenties seitsemän kilon painon vähentyminen vajaassa kahdessa kuukaudessa teki mäennousemisen kevyemmäksi kuin Espanjassa...Noo, sen lisäksi olen myös huomattavasti paremmassa kunnossa kuin silloin olin.
Mitä muuta kisasta jäikään mieleen...Aivan uskomaton mutakuorrutus niin iholla, vaatteissa kuin pyörässäkin!

Kuvaaja Pekka Tupamäki.

Ensimmäiset helteetkin suorastaan yllättivät. On hivenen hankala ajatella, että vasta viikko sitten Tampereella ajettiin +3 asteessa ja nyt viikonloppuna lenkin keskilämpötila oli mittarin mukaan +28...Ei pienintäkään eroa! Ei sillä, mä kyllä tykkään paahteesta, joten antaa jatkua vaan! Ainakin torstaihin saakka, sillä silloin pommitan pitkästä aikaa kilsan Helsingin betonikirnussa, joten säähän on silloin aivan loistava.

Sipoon kuolemasta TS-kortteliajon voittoon

2010-04-25T22:53:00.000+03:00

Viime viikonloppuna ajoin Sipoossa pisimmän kisani sitten 2007 SM-maantien, kun matkasin pääjoukon mukana 130km matkan maaliin asti. En muista, milloin viimeksi olisin ollut yhtä tyhjä kisan jälkeen; en suoranaisesti bonkannut, mutta en hirveästi muutakaan. Loppumatkasta en kyennyt nousemaan enää edes putkelle, jos sykkeeni nousi yli 160 lukemiin. Se oli melkoinen selviytyminen. Vaikka joukkuetaktiikkamme menikin melko lailla mönkään, eikä minusta ollut taktiikan toteuttamiseen juurikaan hyötyä, oli kisassa jotain hyvääkin: Todistin itselleni, etteivät kestävyysominaisuuteni ole sentään aivan täysin kuolleet.

3.45h kestänyt kisa kylmissä olosuhteissa veti kehoni energiavarastot kuitenkin niin alas, että vielä torstainakin jalkani olivat aivan tyhjät. Perjantaina kropassa alkoi tuntua jotain eloa, ja lauantaina olo oli vasta palautunut. Onneksi niin, sillä sunnuntain kisan vuoksi lauantaina oli pakko viritellä konetta kuntoon muutamalla lyhyellä ja tehokkaalla vedolla (Wattbikella 5-4-3min MK:ta kerrassaan huimilla 360w tehoilla).
Treenin jälkeen matkasin muun joukkueen mukana Turkuun ollakseni huoltajan roolissa Simon muistoajoissa. Päivän aikana jaloissa tuntui lupaavaa kihelmöintiä, joten seuraavan päivän TS-kortteliajoja varten kaikki tuntui olevan aikataulussa pitkästä palautumisesta huolimatta.

Tänään kaikki meni hyvin aina siitä hetkestä lähtien, kun heräsin ikkunan läpi huoneeseen tulvineeseen aamuauringon valoon. Vedin ajovaatteet ylleni ja lähdin virkistäytymään puoleksi tunniksi päivän kisaradalle. Rataan oli tullut mukava tekninen lisä takasuoran pyörätie-mukulakivi-hässäkän johdosta, ja valoisassa Turun aamussa ajaminen tuntui hyvältä. Aamiaisen ja parin tunnin odottelun jälkeen kisa pärähti käyntiin. Päivän "työni" oli hyvin yksiselitteinen: Minun piti olla porukan keulassa ainoastaan viimeisen kierroksen viimeisen 300 metrin aikana. Ja minä tein työtä käskettyä. Jukka, Sami, Aku, Jani, Ilari, Mikko, Anders ja Jussi pitivät porukan kasassa ja viimeisen viiden kierroksen aikana organisoivat junan pystyyn. Viimeisellä kierroksella Jukka toi vedon aina maalisuoran alkuun asti, josta Sami viimeisenä lead-out miehenä otti homman haltuun, ja kun maaliin oli noin 200 metriä, hoidin oman osuuteni nousten putkelle ja ajaen maaliviivalle, ylittäen sen ensimmäisenä. Job done.

Muutaman vuoden ajan TS-kortteliajot on ollut käytännössä kevätkauden pääkisani, ja nyt sain siitä sen, mitä olen tavoitellut. Suuret kiitokset Jukka, Sami, Aku, Jani, Ilari, Mikko, Anders, Jussi, Esko, Teppo ja Marko!!! :)

Kuvan ottaja Antti Salonen.

Maantiekuntoon

2010-04-17T09:42:00.000+03:00

Kisakauteni alkoi etuajassa viime viikonloppuna, kun sain pikakomennuksen viivalle sunnuntaiksi. Tiukan treeniviikon loppuun kauden ensimmäisen kisan ajaminen oli todella jees, kuntokin oli ihan ok viikon tekemisiin nähden. Alkukisa oli helppo, ja ihmettelin, miten on ylipäätään mahdollista, että ajaminen on niin helppoa, kun syke nousi ensimmäisen puolen tunnin jälkeen ensimmäistä kertaa yli aerobisen kynnyksen.
Saimme kolme omaa miestä kärki-irtiottoon, ja Ilarin kanssa jäimme pääjoukkoon, missä pidimme sen jälkeen porukkaa kurissa menemällä mukaan jokaiseen irtiottoyritykseen, joita etenkin kolmen viimeisen kierroksen aikana tuli useaan otteeseen. Irtiottoryhmä kasvatti eron reiluun kolmeen minuuttiin ja sen jälkeen Jukka, Sami ja Mika Simola irtautuivat kahdeksan miehen porukasta vielä omaksi ryhmäkseen ja ratkoivat kärkisijat keskenään (Sami 1., Mika 2., Jukka 3.). Pääjoukossa päätimme Ilarin kanssa harjoitella lead-outin vetämistä, ja tällä kertaa Ilari veti minut viimeisen kaarteen läpi, jonka jälkeen olin omillani ja runnoin siihen vauhtiin yli-isoa 53/11-välitystä maaliin asti. Ero taisi olla ihan riittävä, koska 100m ennen maalia sain Markolta "riittää!"-käskyn, istuin satulaan ja kurkkasin taakseni, jossa seuraavat kuskit oli miltei lampputolpanvälin päässä. Tulipa harjoiteltua tuotakin tositilanteessa.

Treenit Liettuan leirin jälkeen ja nyt tällä viikolla ovat olleet maantievoittoisia; tarkoitus on ollut hakea kestävyyttä ja kuntoa kevään maantie- ja korttelikoitoksia varten. Treenit ovat kulkeneet hyvin ja ajaminen on maistunut erittäin hyvältä, muutama ekstratuntikin on tullut treeneihin, kun ajaminen on vain sujunut niin hyvin. Pääasiassa treenini ovat siis olleet pitkää pk:ta, muutamia vk- ja mk-vetoja, palauttavia ja voiman ylläpitoa rautojen avulla.

Koska kisakauteni otti varaslähdön viime sunnuntaina, ei minun tarvinnut lähteä tänään kiskomaan tempoa Sipooseen. Huomenna on kyllä ajamista tämänkin päivän edestä...Mutta ei tämäkään päivä kokonaan lepoa ole, 1.30-2h palauttavaa on käytävä ajamassa, jotta kroppa ja jalat toimivat huomenna kunnolla.

Parempaan suuntaan

2010-04-05T20:34:00.000+03:00

Parin päivän syömättömyyden jälkeen olo alkoi vahvistua; keskiviikko-iltana kykenin syömään ensimmäisen ateriani 51:een tuntiin, ja siitä olemus jatkoi normalisoitumistaan. Perjantai-aamuna akillesta särki yhä levossa lievästi, mutta rullilla ajaessa se oli normaali, joten pystyin lähtemään perjantai-iltana muiden mukana kohti Liettuaa ja tuttua Cido Arenan rataa. Ensimmäisissä treenisessioissa energiatasot olivat melko alhaiset, mutta nyt parin treenipäivän jälkeen kondis on palautunut hyvälle ja vahvalle tasolle. Treenit ovat sisältäneet sekä pitkää kovaa joukkueajoa sekä lyhyitä nopeus-/nopeusvoimavetoja, ja tänään iltapäivällä kävimme nauttimassa aurinkoisista maanteistä kahden tunnin verran. Kaksi viikkoa Espanjassa toivat kuntoa mukavasti ylöspäin, nyt täytyy jälleen saada maantiellä jähmettyneet jalat pyörimään kunnolla, jotta pyörä liikkuu kovaa. Sisäratatreeni on onneksi omiaan tähän.

Vaikka Suomessa kevät ei olekaan vielä aivan yhtä pitkällä kuin täällä Liettuassa, lähestyy kotimaisen maantiekilpailukauden avaus vauhdilla. Omalta osaltani se tapahtuu Sipoossa 17.4. ajettavalla 20km tempolla. Kummallista kyllä, odotan innolla jopa tempon ajamista. Sitä seuraavan päivän maantiekisakin kuuluu ohjelmaan, jos vaikka tänä vuonna pääsisin varsinaisesti ajamaan kisaa, toisin kuin viime vuonna, jolloin matkanteko päättyi ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Tupla oli parempi kuin yksi

2010-03-31T12:52:00.000+03:00

Maanantai ei ollut se kaikkein paras päivä. Kaikki alkoi yöstä, jolloin en saanut unta ennen kello kolmea; unirytmini on ainakin kaksi tuntia pielessä Espanjasta tulon ja kesäaikaan siirtymisen vuoksi. 4,5h yöunien jälkeen heräsin ja pienten säätöjen jälkeen ajoin 1.15h rullilla. Puoli kahdeltatoista lähdin kävelemään bussille, jonne olen yleensä kävellyt kymmenessä minuutissa ja bussi on tullut noin 11:43. No, nythän bussi päättikin olla 6min normaalia aiemmin perillä, ja kun näin bussin kaartavan viimeistä käännöstä ennen pysäkkiä, lähdin juoksemaan, mutten kerennyt ottaa kuin kaksi lennokkaampaa askelta, kun viiltävä kipu kantapään seudulla pysäytti matkantekoni. Eipä siinä sitten muuta kuin taksilla töihin.
Työpäivä sinänsä sujui hyvin aina kello viiteen asti, jolloin söin välipalaa. Heti sen syömisen jälkeen oloni muuttui kummallisen kautta pahoinvoivaksi, ja päästyäni kotiin kuuden jälkeen olin aika hajalla. Menin sängylle makoilemaan ja laitoin kipeään kantapäähän jääpussin, ja 20min siitä hetkestä tajusin täriseväni täydessä horkassa. Lämpöä oli 38 astetta ja ylöspäin mentiin kohisten. Pahoinvointikaan ei toki hellittänyt, päinvastoin se paheni entisestään. Perin herkullinen fiilis.
Nukuttuani pari tuntia oli pakko todeta olon olevan niin heikko, että Jorvin päivystys kutsui. Automatkalla en edes nähnyt eteenpäin, päässäni pyöri ja tuulilasinpyyhkijöiden ääni tunkeutui tajuntaani tykin laukauksien kaltaisina kumahtavina räjähdyksinä. Kilometrin päässä Jorvista oli pakko pysäyttää auto (ei, en todellakaan ajanut itse) pakollisen tyhjennysrefleksin toteuttamiseksi. Sen jälkeen oloni parani kuin taikaiskusta; jonkinasteinen kuume ja kipu kantapäässä tuntui yhä, mutta pahoinvointi juoksi karkuun.

Reilun tunnin odottelun jälkeen pääsin päivystävän lääkärin tutkittavaksi. Oireeni sopivat miltei täydellisesti kantapään murtumiseen tai pahaan akillesjänteen repeämiseen, mutta onneksi kyseessä oli kahden erillisen tilan kombinaatio: Lievä akillesjänteen revähdys ja norovirus. Hirveällä munkilla molemmat osuivat päälle samanaikaisesti. Ehdin jo kelata läpi huonoimmat mahdolliset skenaariot, mitkä olisivat tietäneet pitkää sairaslomaa, mutta nyt selvinnen lyhyehköllä levolla. Eilisen päivän ruokavalioni oli kaksi muffinssia, kaksi palaa leipää ja vähän suklaata sekä viisi litraa vettä, muuta ei pystynyt millään upottamaan. Tänäänkin olo tuntuu vielä heikolta eikä ruoka maistu, mutta toivon mukaan olo paranee päivän edetessä.

Maantieviikot Espanjassa

2010-03-27T16:25:00.000+02:00

Pakasta vedetty punamusta Merida Scultura Evo (tuunattu by Lahden Polkupyörähuolto/Meksu, iso KIITOS!) alla oli ilo treenata kahden viikon ajan asteen tai pari Suomen lumisia maisemia paremmissa olosuhteissa. En ole ollut puhtaalla maantieleirillä sitten vuoden 2007, joten etelään pääsy kolmen vuoden tauon jälkeen teki terää. Kivikovan Flite TT:n päällä istuminen päivä päivän jälkeen toi loppuleiristä pientä arkuutta istumalihaksiin, mutta noin muuten leiristä jäi mieleen vain positiivisia mielikuvia. Muutamaa alkupäivien reiteille osunutta suunnittelematonta mäkeä lukuun ottamatta… ;)

Leirin alkuun ohjelmassani oli kolmen päivän ajan määräpitoista pk-treeniä; aamulla 3h, iltapäivällä 2h. Ensimmäisellä lenkillä etureisiä alkoi väsyttää jo kolmen vartin ajon jälkeen, mutta lenkin loppuun ajamisessa ei onneksi ollut sen suurempia ongelmia kuitenkaan. Neljäntenä päivänä ajoin 2h palauttavaa, ja sen jälkeen aloitin yhdeksän päivän ana- ja kestovoimablokin, jossa tein ensimmäisenä päivänä 90 sekunnin maksimivetoja ylämäkeen, toisena päivänä 3min kestovoimavetoja 53/11-välityksellä loivaan ylämäkeen ja kolmas päivä oli palauttava 1.30h ajelupäivä. Tehopäivien iltapäiviin kuului myös kevyt 1.30h pyörittelylenkki. Ensimmäinen ana-treeni tuntui todella pahalta sairastelun tuoman tauon ansiosta, mutta kroppa tottui nopeasti ja seuraavat tehopäivät sujuivat jo tutun hyvällä raivolla.

Leirin kaksi viimeistä päivää ajoin taas pk-painotteisesti kropan alkaessa ilmoitella selkeitä väsymyksen merkkejä; viimeisenä aamuna leposyke lähenteli jo kuuttakymmentä…Joten haettu riittävä rasitus saatiin leirillä ainakin aikaiseksi.

Kokonaisuudessaan leiri oli onnistunut, ja jotain rajaakin alkoi muodostua raajoihin parin aurinkoisen päivän ansiosta =) Kiitos leiristä jätkät, ja erityiskiitos Eskolle järjestelyistä!

Pois lumen keskeltä

2010-03-12T12:35:00.000+02:00

Parin tunnin päästä istun jo koneessa menossa kohti Espanjaa ja toivottavasti lumettomia maisemia. Lunta on tälle talvelle nähty jo tarpeeksi, joten tekee oikein hyvää päästä näkemään kaunista, sileää asfalttia.

Seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan pelkkää maantietä; pk-ajoa, jonka lisäksi myös kovia anaerobisia vetoja ja kestovoimaa ylämäkeen. Hienot ja treenipitoiset viikot tiedossa siis! Ja tietenkin loistavassa seurassa, ja kaiken kukkuraksi uudet pyörät alla =)

Kunnolla sairas, kerrankin!

2010-03-02T17:30:00.000+02:00

Viime vuosien aikana olen muutaman kerran ollut kurkkukivussa tai kevyessä flunssassa, mutten oikeastaan kertaakaan oikeasti kuumeessa, paitsi nyt syksyllä sikainfluenssarokotteen seurauksena. Mutta viime viikkoisen Liettuan leirin viimeisen aamun valjetessa totesin heränneeni kuumeisena, joten muiden lähtiessä vetämään aamutreeniä minun oli jäätävä nukkumaan.
Automatkan ajan tauti pysyi onneksi jotensakin kurissa, mutta laivassa aloin olla jo melko lailla zombimainen ilmestys. Kaulan imusolmukkeet paisuivat aristaviksi ja syöminen ja juominen oli sangen hankalaa, sillä en kyennyt nielaisemaan kivutta. Lauantai-sunnuntai yö meni kuumehorkassa tiukasti kahden peiton alla ja sunnuntain olinkin täydellisesti vaaka-asentokoomassa sohvalla, joskaan en muista päivästä juuri mitään kuumeen pysyteltyä koko päivän 38 asteen lämpimämmällä puolella.
Maanantai-aamuna suunnistin Kirkkonummen Diacorille tutkittavaksi; pikatesteistä ei löytynyt mitään, mutta nieluviljelystä löytyi päivän odotteluajan jälkeen streptokokkibakteereja. Joten bakteeripohjaista angiinaa tässä podetaan. Seuraavat 10 päivää menevät antibiootteja popsien, mutta ei se mitään. Jos tällaisen tauon johonkin paikkaan oli tultava, niin hyvä että nyt. Viikon breikki tähän väliin voi tehdä ihan hyvääkin.

Sairastumistani edeltävänä päivänä, perjantaina, ajoin aamulla lentävän 200m. Kroppa oli melko jäässä, mutta eipä ajo ainakaan hyytynyt missään vaiheessa. Matkaan kului aikaa 11;2, joten perustason suoritus, muttei sen kummempaa.
Saman päivän iltapäivänä pääsin nauttimaan 12-piikkisen riemuista ajaessamme 2km vetoja kaksimiehisin tiimein, ja muiden 48/14-välityksestä poiketen minun allani oli 51/12. Pakarat ja reidet lauloivat kauniisti vetojen edetessä, mutta ikävä kyllä sairastumiseni vuoksi en päässyt nauttimaan kyseisen treenin tuottamista seuraavan päivän tuntemuksista pyörän päällä. Anyhow, leiri oli oikein hyvä ja ensikertalaisetkin löysivät äkkiä sisäradan viehkeyden. Kiitos vielä leirin järjestäjälle sekä kaikille leirillä olleille torstain ja perjantain kannustuksista!

Ps. Kuvautin viime torstain kilsan vetoni (kiitos Jere!), ja se on nyt nähtävissä Youtubessa.
http://www.youtube.com/watch?v=l4hXVIL5M3g

"Maailman Cupin korvausleiri"

2010-02-25T21:10:00.000+02:00

Kahtena aiempana vuonna kansainvälinen kilpailukauteni on käynnistynyt helmikuisella Kööpenhaminan Maailman Cup-osakilpailulla, mutta tänä vuonna tätä mahdollisuutta ei ikävä kyllä auennut siellä pidettävien maaliskuisten Maailmanmestaruuskisojen takia. Joten tämän viikon maanantaina alkanut leiri jo tutuksi käyneellä Liettuan Panevezysin sisäradalla sai kunnian toimia "korvauskilpailuna", jotta vuotuisen kehityksen seuraamisen kannalta tärkeät ajat helmikuulta saataisiin kellotettua.

Tätä viikkoa edeltäneiden kahden viikon harjoitusohjelmani oli täten täytenään tiukkoja anaerobisia harjoituksia ja hivenen korkeita kierroksia rullilla. Voiman hankinta jatkui samalla, eli aamuisin rauta sai kyytiä, ja iltaisin veivasin Wattbikea hengitys vinkuen tai vispasin ratapyörää neljänkymmenen sentin ilmanvastuksettomalla valtatiellä. Kaksi viikkoa on melko lyhyt aika oikeasti kovien vetojen tekemiseen, mutta eipä tässä kauden pääkisaan vielä valmistauduttukaan.
Viime viikon keskiviikkona tein myös maksimitestit kyykyssä ja maastavedossa: Viidessä viikossa kyykkytulos parani 110 => 130kg, kun taas maastaveto pomppasi 130 => 165kg. Parannusta, mutta tämä tie on vasta alussa...Maailmasta löytyy muutamakin naissprintteri, jotka kyykkäävät enemmän =) Malmikilojen nousun myötä lähdin luottavaisena ja himokkaana ajamaan pääni pyörälle 250m puukaukaloon.

Hyvin menneiden valmistavien treenien jälkeen starttasin tänään klo 19:35 neljän kierroksen happokoitokseen. Minuuttia, kuutta sekuntia ja viittä sekunnin kymmenystä myöhemmin ylitin maaliviivan. 1:06;5 on paras helmikuussa ajamani aika, vaikkakin rata on eri kuin aiempina vuosina. Mutta kuitenkin, keuhkojen poltteen ja jaloissa kiertäneiden happojen perusteella sain itsestäni irti kaiken, mitä tällä hetkellä ja tällä valmistautumisella kehosta löytyi. Jeah. Kannustus oli kerrassaan erinomaista, jopa kentällä treeneissä olleet koripalloilijat yhtyivät suomalaiseen karjahteluun pyyhkeidensä kera!

Kuten MC-viikonloppuinakin, on kilsa-illan jälkeen seuraavana aamuna edessä lentävä 200m. Huomenna aamulla pyörä liikkuu taas kovaa.

Kylmä, pimeä Suomi

2010-01-30T20:29:00.000+02:00

Kirpeän talven vallitessa kotimaamme säätilaa tuntuu ajoittain varsin erikoiselta olla ratapyöräilijä. Ulkona on puoli metriä lunta, eikä maassamme toistaiseksi ole sisävelodromia. Ainoa oikea velodromimmekin, jonka ajan karaiseman pinnan syvänteet ovat vuosi vuodelta muutenkin syvenneet, on jo annettu nastarenkaisten nelipyöräisten rangottavaksi. Onneksi Liettua on lähellä!

Kaksi viikkoa sitten olin Pajulahdessa viikonloppuleirillä, jossa hiihdin ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Intin suksien päällä tapahtunutta akrobaattista taidonnäytettä en laske hiihtämiseksi. Voi pojat, niin voipunut en ole kestävyysharjoittelun jälkeen ollut aikoihin! Lauantaina 2.30h/34km ja sunnuntaina 2.05h/26km. Joo-o...lauantain lenkin päätteeksi rojahdin hankeen, olin finaalissa, loppu! Siinä oli riittävästi hiihtoa yhteen talveen, vaikka lunta toimintaan olisi nyt enemmän kuin tarpeeksi.

Tuon viikonlopun jälkeen punttien kolistelu ja Wattbiken vispaaminen ovat kiinteästi täyttäneet ohjelmaani. Kahden kuukauden lajivoimakuuri Wattbikella ei tuonut juurikaan parannusta maksimivoimatasoihin, joten on tarpeen ottaa ohjelmaan sitä perinteistä voiman tuojaa. Alkuun tehdyt maksimitestit eivät kovin huimia olleet: Kyykky 110kg, maastaveto 130kg. Rautaa nousee kerta kerralta enemmän, ja toivon mukaan kilot kulkevat käsi kädessä toistaiseksi tilanteeseen riittämättömien maksimitehojen kanssa.

Seuraava rataleiri odottaa vajaan kuukauden päässä. Odotan sitä sangen malttamattomana; toisaalta niin odotan huomisaamun punttisessiotakin. Mikäli hyvin käy, parin vuoden päästä kykenen harjoittelemaan Wattbiken ja rullien sijaan sisäradalla muiden ratakuskien tapaan. Siihen asti voin vain keskittyä siihen, että poljen pyörääni niin kovaa, että voin sillä edesauttaa kyseisen ovaalin valmistumista.

2010 it is

2010-01-13T14:47:00.000+02:00

Vuosikymmen otti ja vaihtui; vuoteni 21-vuotiaana lähenee hiljalleen loppuaan. Pari päivää vuoden vaihtumisen jälkeen täytimme Myllymäen Kuljetusliikkeen Mersun (kiitokset sinne siis!) täyteen ratapyöriä ja matkalaukkuja ja ampaisimme Ilarin, Janin ja Jeren kanssa kohti Liettuaa ja Panevezysin sisärataa. Ensimmäistä kertaa ison auton ratissa, ja siitä samantien pisin yhtämittainen automatka, jonka olen ajanut (470km). Helposti se meni kuitenkin parin Red Bullin virkistämänä oivassa (joskin välillä hivenen uneliaassa) matkaseurassa.

Panevezysissa treenit alkoivat heti perille päästyämme, joten matkan jäykistämät jalat sai heti auottua. Ensimmäisen illan pyörittelyn jälkeen loppuleirin ohjelman kuului aamupäivisin 20-30min joukkueajovetoja pienellä välityksellä (46/16) kierrosten ollessa 115-120rpm. Iltapäivisin minä vetelin lyhyitä lentäviä ja paikalta lähtöjä Jeren tullessa tiukassa peesissä, kun taas Ilari ja Jani ajoivat 2-4km joukkueajovetoja latvialaisten kanssa. Leiri sujui hyvin aina perjantai-iltaan asti, jolloin flunssa rupesi painamaan päälle ja jouduin jättämään lauantain treenit kokonaan väliin ja näin ollen unohtamaan sunnuntaiksi suunnitellun kilsan testaamisen. Jani, Ilari ja Jere pystyivät sen sijaan ajamaan kaikki suunnitellut treenit. Sunnuntaina aamuharjoitusten jälkeen porhalsimme yhdellä 2min pysähdyksellä Tallinnaan, ja reissu oli saatu hyvin päätökseen.

Perjantaina ajaessamme pidempää ja kovempaa joukkueajovetoa (2x30min 47/14-välityksellä noin 47km/h vauhtia) pääsin pari minuuttia ennen toisen vedon loppua kokeilemaan, miltä puuvelon pinta tuntuu. Ihan ei selvinnyt, miten siihen kasaan päädyttiin, mutta yhtäkkiä huomasin Jeren ja Eerikin olevan edessäni kenollaan ja siihenhän sitä sitten mentiin. Radan pinta oli kuitenkin niin liukas, etten saanut kuin pienen palohaavan oikeaan kyynärpäähäni, eikä puuhun tipahtaminen sattunut oikeastaan ollenkaan. Joten ihan hauskaahan se oli, jos asiaa ajattelee positiivisesti.

Nyt pieni flunssa alkaa olla selätetty, ja treenien puolesta tämä viikko menee palautellessa. Hiihtämässäkin olisi käytävä pari kertaa, onneksi ei intin suksilla tänä talvena.

Mukavaa joulupäivää viettäen?

2009-12-25T18:19:00.000+02:00

Voisiko joulupäivää viettää paremmin kuin makaamalla sikiöasennossa treeniluolan lattialla hullaannuttavan maitohappohumalan raastaessa sisuskaluja haavoille? Eeeeei mitenkään. Pari tuntia elvyttyäni alan olla riittävän energinen jatkamaan päivää vielä parin tunnin verran.

Viime viikonloppuna olin uuden seurani, TWD-Länkenin, viikonloppuleirillä. Voimapainotteiset sisätreenit toivat mukavaa vaihtelua arkeen ja ainakin stabiiliutta olkapäihin kahvakuulien avulla...Sunnuntai-iltana saattoi taas todeta hyvän treeniviikon olevan takana, kun yhteenlaskun seurauksena merkkasin treenipäiväkirjaan 25.40h viikkotuntimäärän kohdalle.

Reilun viikon päästä on edessä vuoden 2010 ensimmäinen ulkomaan leiri, kun suunta otetaan kohti tuttua paikkaa, Liettuan Panevezysta. Kahdeksan päivää ja neljätoista harjoituskertaa radalla, excellento. Leirin viimeisenä päivänä otetaan tietysti checkpointti kilsan kunnosta. Mutta sitä odotellessa...

Hyvää Joulua kaikille!

Shokkiterapiaa

2009-12-15T18:44:00.000+02:00

Palauttavan viikon jälkeen paluu sorvin ääreen tapahtui jytinällä. Viime keskiviikkona aloitin harjoitukseni aamulla 09:00 ja olin valmis 13:45, treenin sisällettyä tuplamäärän sarjoja aiempiin maksimivoimatreeneihin verrattuna. Kunnon rasituspläjäys. Kun illalla teki vielä 1.30h palauttavaa, niin reilun kuuden tunnin treenipäivä olikin siinä.
Ohjelmani siirtyi nyt kuuden päivän rytmityksestä tavanomaisempaan seitsemän päivän rytmitykseen, jossa voimatreenipäivä ja pk-päivä vuorottelevat seitsemännen päivän ollessa lepopäivä. Nyt ensimmäisellä viikon jaksolla mukavinta kehitystä oli havaittavissa etenkin kestovoiman puolella, sillä pääsin ensimmäistä kertaa tehojen osalta 500w paremmalle puolelle, kun ajoin 2x2min/80-85rpm vedoista ensimmäisen 503w ja toisen 510w keskitehoin. Nyt sitten watti watilta kohti kuuttasataa... ;-)

Viime viikolla tunteja kertyi taas hyvin, 21.45h. Näiden jättipottipakkasten saavuttua olen oikein iloinen, ettei sisäharjoittelun toteuttaminen tuota minkäänlaisia ongelmia, joten voin jatkaa samaa tahtia ulkolämpötilasta riippumatta.

Kahdenkymmenen minuutin kuolema minuutissa

2009-12-06T22:16:00.000+02:00

Eilen Lahden Finnbodyn tiloissa kolmen aikaan iltapäivällä istuin seinään nojaten ja läähättäen tämän kauden pahimmassa/parhaassa maitohappohumalassa. Olin juuri ajanut Wattbikella "kilometrin" aikaan 1:02;81 keskitehojen oltua 695w ja tehtyäni lähdössä uuden maksimitehoennätykseni, 1804w. En todellakaan käsittänyt, mitä parin metrin päässä olevat ihmiset puhuivat tai mitä ympärilläni tapahtui, muutamaksi minuutiksi jopa unohdin, missä olin. Tietoisuuteni kaikesta lähenteli nollaa ja silmät tuntuivat sumeilta kuin kuninkaan nauttimisen jälkeen neljältä aamuyöllä. Sangen täydellisesti sitä pystyi puristamaan kaiken ulos itsestään näin joulukuussa ilman varsinaisia anaerobisia treenejäkin. Noin täydellisen hajalla muistan olleeni viimeksi 2008 EM-kisoissa 1km aika-ajon jälkeen. Viime kaudella en saanut kertaakaan puristettua itsestäni ulos yhtä paljoa.

Toinen Wattbike-kilpailutapahtuma oli tunnelmaltaan intensiivisempi kuin ensimmäinen, johtuen suurilta osin paljon lyhyemmästä matkasta. Yleisö tuntui selkeämmin olevan mukana kisassa, kun suoritus kesti vain reilun minuutin ja taaten tiukan taistelun viime metreille saakka. Aikani oli päivän paras, mutta en voi sanoa erojen olleen mitenkään selkeitä. Herra Wattbike-Pekka Nieminen oli näet päivän toinen ajallaan 1:03;13, ja Tero Pusa otti kolmannen sijan ajalla 1:03;64, ja Francaise Des Jeux'n mäkikone Jussi Veikkanen oli neljäs ajalla 1:05;42. Aivan ulko- tai edes sisärata-aikoihin Wattbikella ajetun kilometrin ajat eivät siis ole vertailukelpoisia; omien keskitehojeni perusteella aikani Helsingissä olisi ollut 1:07;5-1:07;7 luokkaa.

Nyt seuraa pieni pläjäys tämän 2000-luvun kuntopyörän ohjelmiston ihmeistä:
Wattbike on kuitenkin siitä veikeä laite, että pelkät tehot eivät määrittele nopeutta ja sen kautta loppuaikaa. Ohjelmisto mittaa voimantuottoa kampikierroksen jokaisen asteen aikana (piirtäen näytölle kuviota maapähkinästä ympyrään riippuen, miten hyvin kuski pyörittää) ja määrittää sen avulla ajamisen tehokkuuden/taloudellisuuden (efficiency) prosenteissa. Wattbiken ohjelmisto ottaa siis huomioon käytetyn tehon lisäksi myös tämän arvon määrittäessään nopeutta.
Eilisen kilpailun jälkeen vertailimme minun ja toiseksi sijoittuneen Pekka Niemisen tehokäyriä koneen näytöltä. Omat keskitehoni olivat siis 695 wattia, kun taas Pekalla tehot olivat "vain" 640 wattia. Kuitenkin aikamme olivat hyvin lähellä toisiaan. Syy tähän löytyy juurikin efficiency-parametristä: Pekalla tämä prosentti oli 72, kun taas minulla 67. Tarkemmin tutkittaessa huomasimme Pekan efficiency-lukeman pysyneen hyvänä loppuun saakka, kun oma arvoni romahti yli 70:stä alle 60:een ajon viimeisen kolmanneksen aikana, jolloin hapot iskivät kehooni ydinohjuksen tavoin ja tekniikkani hajosi. Pekan vauhdinjako oli tasaisempi loppuun asti, jolloin hapot pysyivät jollain lailla hallinnassa eikä tekniikka hajonnut, mikä tuotti suhteellisesti paremman lopputuloksen tehoihin verrattuna. Itse ajoin normaalilla kilsan taktiikalla eli täysillä alusta loppuun, mikä toi pyörityksen näkökulmasta katastrofaalisen annoksen laktaattia jalkohini ajon loppupuolella. Nyt siis tiedän, että ajon loppuvaiheessa on kannattavaa hokea "muista pyöritys, muista pyöritys" -mantraa.

Kahdeksas harjoitusviikko on nyt takana ja kevyttä jaksoa on jäljellä kaksi päivää. Joudun siis kärvistelemään keskiviikkoon asti, ennen kuin pääsen jälleen suorittamaan masokistisia mieltymyksiäni pyörän (tai siis Wattbiken) päällä. Voimankeruu jatkuu...
Tämä viikko sisälsi treeniä 14h edestä. Kauden kahdeksan treeniviikon aikana on kertynyt yhteensä 156h. Venyttelyt vielä päälle. Ratakuskit eivät harjoittele, niinhän se oli?

Lepijakso

2009-12-03T02:03:00.000+02:00

Seitsemän ja puolen viikon ja 150h rupeaman jälkeen ensimmäinen palauttava jakso, kuuden päivän mittainen, tulee miellyttävään kohtaan. Tänään olin nimittäin todella väsynyt, tosin alkaneen kevyen jakson tiedostaminen saattoi vaikuttaa äkilliseen väsymyksen purkautumiseen. Mutta siis hetken ajan ohjelmassa on ihan vain kevyitä, palauttavia pk-treenejä, 1.30-2h pituisina. Jakso tuli juuri oikeaan paikkaan senkin puolesta, että maanantaina kestovoimatreeniä tehdessäni jokin jänne vasemmasta takareidestäni alkoi hivenen kipuilla, joten kevennys antaa sillekin aikaa parantua ehtaan kuntoon ennen voimajumpan jatkumista.

Palauttelun lisäksi "joudun" tämän vajaan viikon jakson aikana tekemään yhden tiukemmankin puristuksen: Lauantaina on Lahdessa Wattbike-tapahtuma, jossa tykitetään tällä kertaa kilometrin kisa. Juuri sopiva siis! Kunhan vasen takareisi on lauantaihin mennessä iskussa, niin pääsen hieman koettamaan kuntoani oikean mittaisella matkalla.

Treeni, duuni, ravinto, lepo

2009-11-29T18:35:00.000+02:00

Noiden neljän asian ympärillä on elämäni pyörinyt viimeisen viikon ajan lähes täydellisesti. Aamulla treeniä 3h verran, päivällä duunia, illalla vielä 2h treeniä tai sitten ei mitään. Ennen nukkumaanmenoa puolen tunnin venyttelysessio, ja aamulla taas uudestaan. Tällä viikolla luppoaikaa on ollut siis melko vähän. 23h treeniä, 30h duunia, 3,5h venyttelyä, 56h unta...Sinne se aika sitten katosikin!

Viime viikko meni muuten samoin, mutta ilman duunia. Tosin viikko aiheutti muuten aika paljon ajateltavaa. Moving on, moving on.

Intin päättymisen jälkeen olen viettänyt paljon aikaa pohtien tavoitteitani urheilijana ja mitä niihin pääseminen vaatii. Tutkimalla ajatuksiani, tekemisiäni, harjoituspäiväkirjojani ja elämääni olen hiljalleen alkanut ymmärtämään, mitä minun on tehtävä. Mitä tarkoittaa tehdä kaikkensa jonkin saavuttamisen eteen. En tarkoita, että olisin tehnyt esimerkiksi kuluneen vuoden aikana kaiken väärin, mutta paljon on parannettavaa. Ensi vuoden heinäkuussa, alle 23-vuotiaiden EM-kisojen alkaessa, haluan levollisin ja luottavaisin mielin tietää tehneeni kaiken mahdollisen suoritukseni eteen (sallituin keinoin, lisättäköön tähän). Harjoitelleeni niin kovaa kuin pystyin, eläneeni kuten huippu-urheilijan on elettävä. Sen teen, ja silloin olen valmis.

Harjoittelu, motivaatio, tahto, itsekuri, ajatusten hallinta.

Veni, Vidi, Vici.

Voimaa, kierroksia, peekoota, voimaa, kierroksia, peekoota...

2009-11-17T19:14:00.000+02:00

Voimajakson ensimmäinen viikko on takana; toisen viikon alussa kroppa janoaa enemmän, enemmän ja yhä enemmän vahvuutta toimintaansa. Mennyt viikko meni oikein hyvin, pehmentyneet lihakset pääsivät jälleen maksimitehojen ja -vääntöjen hellyyttävään maailmaan, jossa heikkoutta ei suvaita, vaan se poistetaan! 22h sisältäneen viikon aikana voimatreenejä tuli neljä; pk-treenejä viisi. Ainoa pikku takaisku oli perjantaina noussut laimea kuume - torstaina vasempaan olkapäähäni tökättiin sikainfluenssarokote, joten sivureaktio iski. Lauantaina kuume oli kuitenkin jo poissa ja olo normaali, joten sunnuntai oli taas aivan normaali harjoituspäivä.

Tällä viikolla rumba jatkuu - kovempaa, kovempaa ja kovempaa.

23h ja "kympin tempo"

2009-11-08T12:37:00.000+02:00

Viikko hurahti läpi määrän turvin, olon parantuessa päivä päivältä ja fiiliksen kasvaessa kohti taivasta. Päämäärä kirkkaana mielessä on jokaiseen treeniin helppo lähteä, sillä jokainen treenaamani tunti, minuutti ja sekunti ovat tärkeitä valitsemallani tiellä. Määrää tuli tällä viikolla kerrytettyä 23h, ja viikko oli samalla neliviikkoisen aloittelu-/PK-jakson viimeinen viikko. Tämä ensimmäinen jakso käsitti yhteensä 72.40h pk-painotteista harjoittelua. Huomenna alkavan uuden jakson painotus on voimaominaisuuksien parantamisessa Wattbike-pyörän (http://www.wattbike.fi/) ja loikkien avulla, lisänä keski- ja ylävartalon voimaa ja pääasiassa kahden tunnin pk-ajeluja. Can't wait for tomorrow!

Eilen Varistossa miehet, naiset ja nuoret hikoilivat ja puuskuttivat Wattbike-pyörien satuloissa Variston Bikeplanetin tiloissa. Paikalla oli siis kuusi Wattbikea kisaamiseen + yksi esittelykäyttöön, iso monitori ajon seurantaan, juontaja, Wattbike-henkilöstöä kisojen järjestäjinä ja teknisten laitteiden käyttäjinä, 45 kuskia ja jonkin verran katsojia.
Olettamani tehot olivat selkeästi liian alhaiset, sillä 13:08;82 kestäneen ajoni keskitehot olivat 354w. Ensimmäiset pari minuuttia ajoin hivenen liian kovaa, kun tehot jyskyttivät 380w paikkeilla, ajo tuntui niin kevyeltä...Neljän minuutin jälkeen alkoi hieman painaa ja tehot tippuivat 330-340w paikkeille, ja kuolema alkoi kolkutella 8min paikkeilla. Tuskaisella ilmeellä jaksoin onneksi painaa viimeiset 5min ja loppuun pakotin itseni nousemaan putkelle pieneen kiriin. Rammsteinia, hikeä ja kärsimystä. Huhhuh!
Konseptina tapahtuma oli oikein mielenkiintoinen ja piristävä, mutta kehitettävääkin löytyy matkoista ja sarjajaoista (ainakin Elite- ja alle 40-luokat olisi tulosten puolesta saanut yhdistää, jolloin osallistujamääräkin olisi näyttänyt asiallisemmalta, kun "pääluokkaan" olisi saatu kaksi lähtöä). Mutta nyt on tällainenkin kilpailumuoto potkaistu eteenpäin, mikä on hyvä asia. Näitä lisää ja enemmän porukkaa testaamaan tehojaan seuraavalla kerralla!

Tämä päivä on mennyt mukavasti lepopäivän ja isäinpäivälounaan merkeissä ravintola Sipulissa. Peuran sisäpaisti meinasi olla pettymys, mutta toinen annos käänsi arvostelun meneväksi. Hyvää isäinpäivää kaikille isille!

Kolmas treeniviikko lopuillaan

2009-11-01T14:11:00.000+02:00

Sunnuntai; hyvin ansaittu lepopäivä kuudentoista perättäisen treenipäivän jälkeen. Tällä viikolla harjoituskertoja tuli yhteensä 9kpl, määrää kertyi 18h. Parina päivänä oli hieman jarruteltava, kun intoa olisi ollut vetää enemmänkin, mutta ensi viikolla voi sitten antaa vähän mennä kovempaa. Parempi kuitenkin pitää homma nousujohteisena näin kauden alussa.
Harjoituksellisesti ohjelmani on tulevalla viikolla lähes sama kuin tällä viikolla; määräpainotteista aerobista treeniä pari tuntia tätä viikkoa suuremmalla määrällä.

Mutta on tiedossa jotain erikoistakin: Lauantaina Variston Bikeplanetissa järjestetään Wattbike-tapahtuma, jossa ajetaan kisaakin. Viime kevään messujen tapaan Varistossakin ajetaan 10km aika-ajo (Wattbikeilla siis). Kun olen jo kisakauteni aloittanut, niin ilmottauduin mukaan, saa nähdä mitä hommasta tulee. Täytyy varmaankin alkuviikosta ajaa trainerilla pieni testi ratapyörällä tehomittarin kera, jotta saan osviittaa tehomäärästä, jolla tällä hetkellä pystyn kyseessä olevan matkan puristamaan. Viime viikonlopun kisoissa ajettu 4km helpottaa arviointia aika paljon. Todennäköisesti jaksan ajaa vajaan vartin noin 305-320w teholla, ellen nyt aivan intoudu "kisatilanteesta". Katsotaan lauantaina =)

Suosittelen muuten tutustumaan ADT:n ja Fazerin lanseeraamaan haasteeseen kaikille puhtaan urheilun kannattajille: http://www.puhtaastiparas.fi/ . Oma allekirjoitukseni löytyy numeron 4531. kohdalta. Minä seison ehdottomasti tämän vetoomuksen takana. Entä sinä?

Nyt jatkamaan lepopäivää siivouksen merkeissä.

Liettuan avoimet; Ensimmäinen kv. voitto!

2009-10-26T22:23:00.000+02:00

Ensimmäiset kisat tältä kaudelta ovat takana ja sen myötä myös toinen treeniviikko. Torstai-iltana matkasin Tallinnaan, yövyin Piritan Spordihotelissa ja aamulla ampaisimme Tiit ja Eerik Idärandin kanssa kohti Panevezysia. Ronttasimme kamat velolle 16:40, kun kisat olivat alkaneet 16:00, joten pyörät äkkiä kasattuamme rullille puoleksi tunniksi ja siitä suoraan viivalle 4km takaa-ajoon. Vauhdinjaosta tai muutenkaan ajotuntumasta ei ollut tietoakaan, pyöritin vain kampia sen verran kovaa, että tunsin jaksavani, ja loppua kohden yritin sutia hieman lisää kierroksia. Loppuaika oli 5:06;57, joka itse asiassa on paras aikani nelosella...No, siinähän se meni, nyt oli ainakin jotain tuntumaa ajamiseen. Illan aikana ajelin myös linja-ajon alkuerän ja finaalin, jossa olin 17., sekä joukkuesprintin yhdessä Eerikin ja jonkun latvialaisen kanssa, siinä sijoituksemme oli kolmas. Ilta oli varsin pitkä, sillä aloitin lämmittelyn nelosta varten 16:50, ja jäähdyttelyt linja-ajon finaalin jälkeen lopetin 21:57, joten kyseessä oli hivenen enemmän kuin kevyt iltapuhde! Alla oleva kuva on toisen päivän viimeisen startin jälkeen, mutta ilme sopii kyllä perin hyvin ensimmäisenkin päivän jälkeiseen fiilikseen...Lauantai alkoi eräajon karsinnalla, josta suoriuduin ajassa 11;584, ollen kolmas. Viikko sitten kolmen viikon pikaluisteluleiriltä tullut Eerik oli minua 5 tuhannesosaa nopeampi. Ilmeisesti aikataulullisista syistä lentävältä pääsi jatkoon vain neljä nopeinta, joten välierään sain vastaani Eerikin, jolle hävisin erin 2-1. Taktisesti ajo ei ollut onnistunutta speed-controllini epäonnistuessa, mutta kolme tiukkaa erää tuli silti ajettua. Erät olivat alle 5min välein, ja heti niiden loputtua oli vuorossa 4km joukkuetakaa-ajo, jossa olimme ensimmäisenä tulessa. Voi luoja sitä hapotusta...Lähtöviivalla hengityskään ei ollut ehtinyt tasaantua viimeisestä erästä, ja toisen vetovuoroni jälkeen räjähdin totaalisesti. Eerik ja latvialaiskaksikko jaksoivat onneksi ajaa loppuun asti, ja aika 4:47 riitti kolmanteen sijaan ja siten pronssiajoon. Onneksi edessä oli reilun kolmen tunnin tauko, jotta pääsin hieman palautumaan, sillä iltapäivän ensimmäinen laji oli 4km joukkuetakaa-ajon finaali! Se sujui onneksi jo paremmin, ja aikamme oli 4:42;347, mutta vastustajamme olivat 2sek nopeampia. Tämän jälkeen jatkettiin erillä, pronssiajossa sain vastaani liettualaisen kaverin, jonka voitin suoraan kahdessa erässä. Illan huipennuksena viimeisenä oli vuorossa vielä 1km aika-ajo, johon keräsin viimeiset voimani ja yritin päästä liikkeelle kovaa. Ensimmäinen kierros olikin 19;8sek, ja 500m väliaika 34;9, mutta sen jälkeen hyydyin täysin, ja loppuaika oli 1:08;851 (tehoja keskimäärin 610w, maksimit 1533w). Kulki se eteenpäin sentään, eikä nyt ihan luokattomasti. Sijoitus tuolla ajalla oli 10.

Sunnuntaina luulin kisojen alkavan jo 9:ltä, mutta herättyäni ja tajuttuani, että kisat alkavatkin vasta 12:lta, saatoin mennä pariksi tunniksi takaisin nukkumaan. 12:lta alkoi kuitenkin pisteajo, mutta passailin ajoani hivenen liikaa enkä seurannut, kuinka monta kaveria ajoi porukan kierroksella kiinni, joten olin eräni 13. ja tipahdin finaalista. Ei se mitään, ehkä ihan hyvä niin, muuten viikonloppu olisi ehkä vienyt turhan punaiselle...Jäljellä oli kuitenkin vielä keirin. Alkueristä menin varmalla ajolla finaaliin, jossa Liettuan oma poika Gediminas Petrauskas oli ennakkosuosikki. Arvonnassa sain viimeisen paikan, ja päätin rauhassa katsella, mitä alkaa tapahtua. Ja alkoihan sitä, kun neljäntenä letkassa ollut Gediminas alkoi jättää rakoa kolmanteen ja kuikuilla taaksepäin, josko joku hermostuisi. Odotin, kunnes kierrostaulu näytti kolmea, ja hyökkäsin Gediminasin sivuun sulkien tämän tien, mikä pakotti liettualaisen kiertämään takakautta parempiin asemiin. Kellon kilkattaessa edessäni ollut ilmeisen epäonninen numero 13 oli menettää pyöränsä hallinnan osuttuaan toiseen kuskiin, mutta onnistuin väistämään hänet aloittaen samalla kirini. Etusuoran avautuessa pääsin piikkipaikalle, jonka pidin viivalle asti kiekonmitan erolla seuraavaan. Ensimmäinen kansainvälinen voitto, totesin nauttiessani yleisön aplodeista.

Kokonaisuudessaan oikein kannattava kisareissu, joka antoi potkua ja lisämotivaatiota juuri alkaneeseen treenikauteen. Kiitos kuvista Teet Laaneotsille!

The Beginning

2009-10-20T09:42:00.000+03:00

Tasan viikko sitten tein ensimmäisen harjoitukseni pyörän päällä neljään ja puoleen viikkoon, edellisestä jonkinlaisesta treenistä oli vierähtänyt kolme viikkoa. Kuten aina kauden alkaessa, oli ensimmäinen korkeasykkeinen, mutta perin fiilispitoinen; tästä se taas lähtee! Tunnin verran rullilla porskutettuani tunsin taas tekeväni sitä, mitä haluan. Treenaamassa kohti maailman huippua.

Määrällisesti viikko ei ollut mitenkään hääppöinen, mutta aloitus kuitenkin. Eilen tein ensimmäisen hivenen pidemmän päivän "toimistolla" yhteensä kolmen tunnin rupeaman puitteissa. Reilun puolen tunnin päästä on aika aloittaa tämäkin päivä harjoitusten osalta.

Huolimatta lyhykäisestä ajasta, jonka olen taas treenannut, ovat ensimmäiset kisat jo nurkan takana. Ovi Liettuan avoimiin mestaruuskisoihin aukeni, joten tartuin tilaisuuteen ja torstai-iltana matkaan jo Tallinnan laivassa. Suuria odotuksia kisojen suhteen ei tokikaan ole, mutta saapahan ainakin lähtötason selville! Kisaohjelmaan kuuluvat kaikki matkat eräajosta linja-ajoon, joten ajettavaa riittää yhdelle viikonlopulle ihan mukavasti. Kropalle on todennäköisesti pienoinen shokki hypätä päistikkaa kisatunnelmaan, mutta se ei haittaa laisinkaan...Eihän elämä olisi mitään ilman pieniä haasteita.

Kohti kautta 2010 ilman sillisalaatteja

2009-10-07T12:32:00.000+03:00

Off-season on edennyt mukavasti jo yli puolenvälin ja pitkästä aikaa motivaation kipinä alkaa kasvaa kohti täydellä liekillä palavaa roihua. Harjoittelemattomuus tuntuu päässä ja kehossa ja olo on kuin ravihevosella, jolle vain syötetään rehua, mutta häkin aitaus ei vain aukene ja keskivartalo alkaa vajota kohti maanpintaa. Onneksi sentään peili näyttää tilanteen olevan vain hitusen normaalia heikompi...Mutta lasken jo päiviä siihen, että voin jälleen aloittaa treenaamisen.

Tällä hetkellä olen Tanskassa tyttöystäväni luona, tutustumassa Roskilden ja Kööpenhaminan seutuihin. Paikoista saa jonkin verran erilaisen kuvan kuin silloin kun olemisen keskipisteenä on Ballerup Super Arena, mikä on varsin virkistävää. Mutta en tokikaan ole voinut välttyä pyöräilyn ajattelemiselta, sillä olen kartoittanut myös parempia treenimahdollisuuksia tulevaa kautta varten. Toistaiseksi vaikuttaa hyvältä, mutta paljon on vielä lisää selvitettävänä.

Sain armeijavuotenikin vihdoin päätökseen perjantaina 25.9. noin kello 13. Se fiilis, mikä kaikilla herkesi sinä hetkenä, kun komento "Siviilit päälle!" raikui käytävässä, oli jotain aivan mahtavaa, joskaan koskaan ei ole tavallisten vaatteiden päällä pitäminen tuntunut yhtä oudolta. Puhumattakaan siitä hieman sekavasta tunteesta, jonka kohtasin saadessani käteeni reserviläiskorttini ja astellessani ulos Hennalan porteista palveluskavereiden ympäröimänä. Vuosi meni nopeasti ja vain parani loppua kohden, mutta oikeastaan juuri, kun kaikki alkoivat tuntea toisensa, homma loppui. Enimmiltä osin olin iloinen päästessäni pois, mutta tietyllä tasolla tunsin, sitä kuluneen vuoden aikana kertaakaan uskomatta, haikeutta. Nykyajan viestintävälineet pelastavat tilannetta kaveruussuhteiden säilyttämisessä paljolti, ja on se vaan niin loistava juttu, ettei tarvitse enää sunnuntai-iltaisin ajatella kasarmille paluuta!

Oli se silti vuosi, jota en koskaan unohda.

Menneestä kaudesta voisin vielä sanoa muutaman sanasen. Kauden päätavoitehan oli siis U23 EM-ratakisat Minskissä 15.-19.7., eivätkä kisat menneet aivan nappiin. 1km aika-ajossa oli tavoite ajallisesti suunnattu ehkä hivenen liian kovaksi, mutta täyttä rimanalitusta ei silti pitänyt tulla. Tuloksena aika 1:05;907 on toki toisiksi kovin aikani koskaan, mutta kun tavoitteena oli tehdä uusi SE, ei aikaan voi olla mitenkään tyytyväinen. Todennäköisesti yliajattelin kilsani jo kisaa edeltäneiden viikkojen aikana, tai sitten viimeistelyssä meni jotain pieleen viimeisinä päivinä. UCI:n lanseeraaman tankosäännön ja sen tuoman sählingin (josta ei oikeasti olisi tarvinnut edes huolehtia pätkääkään, sillä tankoihin ei kiinnitetty mitään huomiota) vaikutus oli varmasti jonkinlainen, samoin kuin voimantunteessa valitsemani piikkiä liian iso eturatas, joka ei korreloinut kisapäivän voimattomuuden tunteen kanssa ollenkaan. Pettymys oli isoimpia, joita olen tähän asti kohdannut, mutta niitäkin on opittava käsittelemään.

Onnistunut ajo tuli onneksi puolitoistaviikkoa myöhemmin SM-ratakisoissa, joissa ajoin Helsingissä 1:07;314, ottaen edellisvuoden SM:ien ajastani pois 1,3 sekuntia. Se vapautti oloa paljon, sainhan ainakin varman todisteen itselleni siitä, että kehitystä on tullut ja suunta on oikea (tai no, tulihan EM:issäkin väliaikana 500m SE 33;830, mutta sillä ei oikein ollut merkitystä).

Harjoituksellisesti vuosi oli hyvä: 773h25min, joka on 70h enemmän kuin edellisvuonna. Mutta, inttivuodenkin takia ja muutenkin tiedän, että niin määrässä kuin laadussakin on parantamisen varaa. Tulevalla kaudella harjoittelusta ei ole varaa tinkiä, kun aion päästä tavoitteisiini ja olla korkealla U23 EM:issä 1km aika-ajossa ja murskata kovaa vauhtia kahden vuosikymmenen ikää lähestyvän Mika Hämäläisen SE:n (1:04;90).

Joten kohti uutta kautta.

Kuume, yritys, kuolettava lenkki

2009-08-28T20:56:00.000+03:00

Ennen tätä päivää en ollut koko vuonna ollut neljää tuntia putkeen pyörän päällä tai ajanut yli sataa kilometriä kerralla. Nyt olen, peräti 110km...huh! Neljästä kuuteen tuntiin kestävät treenipäivät eivät ole mitenkään harvinaisia, mutta maantiellä ajaminen useita tunteja putkeen on aivan eri juttu. Etenkin, kun vauhti oli jotain muuta kuin kevyttä palauttavaa, mihin olen viime kuukausina tottunut. 28.3km/h vauhtiin joutuu tekemään töitä yllättävän paljon! Jo reilun puolentoista tunnin jälkeen etureisiä alkoi selkeästi väsyttää, ja lopussa polvetkin alkoivat väsyä. Eivät kipeytyä, vaan ihan yksinkertaisesti väsyä jatkuvaan työhön!

Pystyn käskyttämään koneeni käymään pyörän päällä yhden minuutin ajan kovempaa kuin kukaan muu suomalainen, mutta pitkään ja kohtalaisella vauhdilla ajaminen, voi eieiei...se ei ole minun juttuni! Kaksi vuotta sitten pystyin siihen vielä hyvin. Nyt kehon aerobinen toiminta on jokseenkin heikompaa kuin silloin. Ainakin nyt, kun kone on vasta tulossa alas viritystilasta kauden pääkisojen jälkeen. Viime viikonloppuna olin hieman yli vuorokauden kuumeessa ja kurkkukivussa, josta jäi kuumeen poistumisen jälkeen tukkoinen olemus yläkerrassa. Optimaalisuus valmistautumisessa tiistain SE-yritykseen oli jossain muualla. Maanantain ja tiistai-aamun harjoitusten jälkeen olo oli kuitenkin melko hyvä, joten kävin yrittämään ennätyksiä lentävällä kilometrillä ja seisovalla 500m matkoilla. Lentävään kilsaan lyhyenkin sairastelun vaikutuksen saattoi tuntea; hengityksen toiminta ei ihan ollut happea 100% teholla imevällä tasolla. Aikani oli 1:04;40, kun Jyrki Tujusen SE on 1:02;30. Mutta ei se oikeastaan niin kaukana ole. Seuraavalla kerralla sitten. 500m oli hivenen ponneton, aika 34;50. Lähtötekniikka hukassa, mutta muuten lähti ihan hyvin. Tosin kovempaakin on kulkenut...Noo, tuli kokeiltua ainakin.

TJ 28.

SM:t osa II, elämää, SM-paritempo

2009-08-03T12:30:00.000+03:00

SM:ien kakkososasta on ehtinyt kulua vasta kaksi viikkoa, vaikka heinäkuu tuntuu todella etäiseltä. Kausikin tuntuu jo päättyneen, kun tärkeimmät kilpailut ovat takanapäin, mutta vielä on koitoksia edessä ennen lepokautta (ja armeijan päättymista...TJ 39). Motivaatio ailahtelee päivästä toiseen, mutta vielä on hetken aikaa puristettava, ennen kuin voin levollisesti sulkea pyöräni varastoon muutaman viikon ajaksi.

Team-Sprint, keirin ja pisteajo. Team-Sprint Ilarin ja Matin kanssa treenikiekoilla, normikypärillä; kohtalainen aika, 41;80, kauden neljäs kultamitali kaulaan roikkumaan. Keirin erikoisemmalla taktiikalla; muuten onnistui, mutta liian pitkäksi jääneen alkuraon ansiosta hyydyin niin, että jäin itse kolmanneksi. Ilarille saatiin Suomen Mestarin paita päälle, kuten oli tarkoituskin. Pisteajo...noh, ajofiilikset olivat jääneet jo jonnekin kauas pois, joten tulin pois ennen kisan puoltaväliä. Aino ja Mira treenailivat itsensä mukavasti pronssille, vaikka ajo olikin kaukana parhaasta. Jäipä ainakin treenailtavaa vielä...

Elämää, olemista, ajoa fiiliksen mukaan, treenejä velolla, maantie ei kiinnostanut, nariseva pyörä alkoi ketuttaa. Uutisia, positiivisia, negatiivisia, miettimisen arvoisia, erikoisia. Armeijaa. Rankkasadetta. Aurinkoa. Suomimatkailua Hangossa ja Turussa. Bachia kirkossa. Suklaakakkua ja jäätelöä.

SM-paritempo oli...rankka kokemus. Ilari oli jumisempi kuin jäinen rautakanki, joten vetoapuja ei juuri herunut =) maaliin päästiin, vaikka ennen ajoa vähän epäilyttikin. 46/14 välitys oli tosin hieman...pyörivä joissain alamäissä. Keskitehot 261w, vikat 2km tultiin täysillä. Vähemmillä pysähdyksillä olisi kuudes sija ollut selviö. Mutta ei se mitään.

Tänään oli kesän erikoisin urheilupäivä; kahden päivän Flow'ssa olon jälkeen, neljän tunnin yöunilla lihaskuntotestit ja Cooper Hennalassa. Aamun lihaskuntotesteissä paransin tuloksiani kaikessa muussa paitsi vauhdittomassa pituudessa. Jotenkin jalat olivat seisomisesta jumissa...ei ihan ponnahtanut. Leukoja 16, punnerruksia 53, vatsoja 55, selkiä 90, vauhditonta pituutta jopa 230cm. Iltapäivällä sitten juoksua ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen. Kaksi viikkoa sitten jouduin hölkkäämään 10min vetäessäni alokkaille aamureippailua, ja jalkani kipeytyivät neljäksi päiväksi. Kävelyä alle 30min, 800m hölkkää radalla ja kello käyntiin. Radiomäen kentällä ensimmäisen kierroksen väliaika oli 1.42, 2000m kohdalla aikaa oli mennyt 8.04, jos oikein muistan. Ei hapottanut, mutta jalkapohjiin muodostuneet rakot tuntuivat, ja hengitys alkoi tulla vastaan. Lääh....3070m, eli 20m enemmän kuin viime lokakuussa. Perin yllättävää. Eivätkä jalat edes ole kipeät, edes etureidet, ainakaan vielä. Ehkä vähän. Huomisaamuna voi olla kuitenkin kankeaa.

Ensi viikolla aion ajaa vielä kerran tällä kaudella kilsan oikeasti kovaa. Katsotaan, miten kovaa menee. Jokin lentävä matka mennee siinä samalla...500m tai 1km, en ole vielä päättänyt, kumpi.

Paha päivä, hyvä päivä

2009-07-25T22:32:00.000+03:00

Kaksi vuoden tärkeintä kisapäivää on nyt takana; EM:ien ensimmäinen päivä ja SM-ratakisojen ensimmäinen päivä, eli 1km aika-ajojen päivät. Toinen meni heikosti, toinen taas hyvin.

Viime viikon keskiviikkona, 15.7., astelin lähtöviivalle U23 EM-ratakisoissa Minskissä. Ensimmäiset polkaisut ajettuani tiedostin, ettei ajo tuo suunniteltua ennätysaikaa. Olo oli löysä ja pehmeä, kun sen olisi pitänyt olla vahva ja räjähtävä. Ylitin maaliviivan ajassa 1:05;907 (keskitehot 681w). Menikö viimeisten päivien treeneissä jokin pieleen vai mikä, en vielä tiedä.
Ajo ei kulkenut seuraavinakaan päivinä tyydyttävästi, team-sprintin suoritus oli ok, mutta lentävä 200m oli suorastaan luokaton esitys. Tuntui kuin kaikki räjähtävyys ja herkkyys olisi yhtäkkiä hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Vasta viimeisenä päivänä, keirinissä, ajo alkoi tuntua ajamiselta. Jalat liikkuivat rullilla lämmittelyvedoissa hyvää tahtia ja olo oli vahva. Ensimmäisessä keirin-erässä olin kolmas, kun kaksi parasta pääsi jatkoon, ja keräilyerässä Venäjän Yakushevskij päätti himmata 625m 70km/h lasissa, joten jonossa mentiin täsmälleen samassa järjestyksessä kuin mopon perästä lähdettiin...Onneksi tiesin jaloissani olevan tulossa reilusti parempia suorituksia, mitä näissä kisoissa esitin. Ikävä kyllä ne eivät osuneet EM:iin, jonne niitä yritettiin tähdätä.

Muutaman päivän Suomessa oleilun ja Helsingissä treenailun jälkeen käynnistyivät SM-ratakisat. Kuinka ollakaan, parin ensimmäisen lähtijän jälkeen kaatosade hyökkäsi velon ylle, ja oikeasti kisat saatiin ajettua vasta tänään lauantaina. Tänään ajo kulki niin kuin sen pitikin; kovaa alusta loppuun. Aika 1:07;3 ja keskitehot kevyesti 720w, eli 40w suuremmat kuin reilu viikko sitten. J-E-A-H. Seuraavana ajettu lentävä 200m:kin taittui mukavasti ajassa 11;14, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ajamisessa oli menoa. Siis sitä, että nyt kulkee.
Pitkän päivän ohjelmaan kuului vielä 4km takaa-ajo (ensimmäinen laatuaan Suomen maaperällä), joka olikin päivän haastavin ajo tuulen ansiosta. Tuuli otti kiinni puolelta jos toiseltakin ja suoraan ajaminen oli miltei mahdotonta! No, eipä ainakaan ollut tylsää...Loppuaika oli 5:08 ja osia ja sijoitus 6. Nelosen jälkeen erät täyttivät loppuajan. Vaikka ajot olivat voitokkaita, tuli taktisia virheitä lähes joka ajossa, joten oppia ja palautetta tuli reilusti.

Huomenna on vielä ajettavana 4km joukkueajo ja linja-ajo, joten nyt on aika käydä venyttelyn kautta nukkumaan!

Vauhtia ja kuvia

2009-07-10T09:17:00.000+03:00

Keskiviikon aktiivisen palautuspäivän jälkeen (45min kevyttä pyörittelyä maantiellä) haettiin eilen kisavauhtia dernin peesissä. Päivän treeni koostui 4x 1250m vedoista, joissa ajoin viimeisen kierroksen omin voimin ilman peesiä. Uudet Suomi-ajoasutkin tuli testattua ja todettua toimiviksi, ainakin ulkonäkö asuissa on nyt jotain modernimpaa kuin entisissä!Dernin päälläkin oli rutkasti kokemusta, sillä kuskina oli kymmenkertainen eräajon Suomen Mestari Kari Myllymäki. Vauhtia oli yhä miehellä riittävästi; peesissä roikkuminen oli työn ja tuskan takana!

Kiitokset kuvista Paavo Arolle!

Eilen illalla kävimme haistelemassa kisatunnelmaa Liettuan mestaruuskisoissa, joissa ajamassa oli myös naapurimaamme juniori Eerik Idärand. Eerikin ajossa alkaa olla varsin vakuuttavia otteita, sillä linja-ajon voitto irtosi melko helpon näköisellä ja varmalla ajolla. On hienoa nähdä, miten kaveri on kehittynyt tänä vuonna.

Tänään valmistavat treenit jatkuvat iltapäivällä, seuraavaksi lähden Antonin kanssa maantielle 45min ajaksi.

Kohti Minskiä; valmistava leiri Liettuan Panevezysissa

2009-07-06T15:49:00.000+03:00

Junioreiden ja U23:n EM-kisat Minskissä lähestyvät päivä päivältä; samaan tahtiin vähenevät päivät, joina tämän hetkinen 1km aika-ajon Suomen Ennätys on voimassa.

Saavuimme Panevezysiin viime viikon perjantai-iltana; lähdön kanssa meinasi olla pieniä teknisiä ongelmia vanhan neuvostovallan alaisen viisumijärjestelmän tuomana, mutta mikäpä ratakuskeilla oli ollessa koti-Suomessa, kun aurinko porotti täydeltä terältä Käpylän kirnuun. Pääpaino treeneissä oli maksimikierrosten hakemisessa, mikä tarkoitti pääasiassa 10sek vetoja rullilla ja lyhyitä, teräviä lähtöjä radalla.
Lauantaina pääsimme ensimmäisen kerran Cido-Arenalle treenaamaan. Kahden ja puolen tunnin herättelysessio sisälsi ensin lentäviä 100m vetoja, jonka jälkeen 125m lähtöjä, kaikki pienellä välityksellä. Illalla ajelimme vielä maantiellä 50min kevyesti pyöritellen.
Sunnuntaina alettiin vetää kovempaa treeniä. Ensin 2x2x lentävä 100m pikkuvälityksellä vielä kroppaa herätellen, ja sen jälkeen kisavälitykset sisään ja 2x paikalta 500m lyhyellä 5min palautuksella. Voi järkytys sentään, kuinka niiden kahden vedon jälkeen hapotti!
Pidemmän palautuksen jälkeen ajoimme 1x paikaltaan ja 2x lentävän joukkuesprintin Ilarin ja Antonin kanssa. Kahdesti olin kolmosmiehenä, ja viimeisessä vedossa kakkosmiehenä. Ajat paranivat veto vedolta, kun jalat alkoivat toimia, mutta vielä tarvitaan pari vauhdikasta treeniä lisää, jotta kisavauhti on kohdallaan.
Tänään päivä alkoi avaavilla 5min mopopeesivedoilla. 46/16-välityksellä ja hieman yli 50km/h vauhdilla jalat saivat tarvitsemiaan kierroksia. Noin puolen tunnin päästä vuorossa on päivän toinen treeni, joka on mk-vetoja maantiellä...Aerobisten ominaisuuksien nostamista siis.

Velolla ollessamme treenaamassa oli myös Liettuan 500m ME-nainen, Simone Krupeckaite. Maailmanmestarin paita päällä on varmasti enemmän kuin hienoa treenata... =)

Vuoden kovimmat neljä päivää!

2009-06-29T09:37:00.000+03:00

Juhannusloman jälkeen palasin takaisin treenin pariin levänneenä ja valmiina tiukkaan rääkkiin. Maanantai-aamun herättelevän peesitreenin jälkeen alkoi kuritus, jonka tuomaa olotilaa en osannut edes ajatella etukäteen, vaikka vastaavia harjoituksia on tehty aiemminkin. 3600m täysillä 47/14-välityksellä jaettuna kuuteen vetoon (2x800m, 2x600m, 2x400m) veti elimistön pyörryttävään maitohappohumalaan. Viidennen vedon jälkeen pelkkä viidentoista metrin kävely vessaan oli tehtävä kolmessa osassa, koska enempää ei kyennyt kerralla etenemään pysähtymättä istumaan!
Samankaltainen meno jatkui tiistaina, tosin vetoja oli nyt kaksi vähemmän, mutta yhteensä 400m enemmän (2x1200m, 2x800m). Hapotus oli infernaalinen, ja keskiviikon lepopäivä tuli eteen enemmän kuin tervetulleena.
Torstaina aamuharjoituksena oli maksimikierroksia rullilla, ja iltapäivällä sama harjoitus kuin maanantaina, mutta kestovoimaksi muutettuna; välitys vaihtui 47/14 => 55/12. Yleensä kestovoimavedot eivät ole niin pahoja kuin puhtaat ana-vedot, mutta tällä kertaa ne saivat olon aivan yhtä pahaksi kuin pienemmälläkin välityksellä tehtynä. Toisin sanoen ana-ominaisuuksiakin alkaa löytyä, kun välityksestä riippumatta "lähtee".
Perjantain aamuharjoitus oli taas maksimikierroksia rullilla, ja iltapäivä taasen sama kuin tiistaina, mutta hivenen pienemmällä 50/15-välityksellä. Viimeisen vedon jälkeen en voinut muuta kuin istua liikkumatta noin vartin ajan, ennen kuin kykenin vääntäytymään rullien päälle ajelemaan. Mutta nyt ne oli tehty: Neljä vuoden kovinta treeniä, joissa ilmeet vetivät vertoja alla sijaitsevassa kuvassa olevalle.
Lauantain olin ajatellut viettää keräten rusketusta muuallekin kuin pyöräilijän perinteisille alueille, mutta pilvisyyden hyökätessä se jäi haaveeksi.
Sunnuntai alkoi maksimikierroksilla ja viikko päättyi viilenevässä illassa ajettuun 1.10h pyörittelyyn maantiellä. Päivä oli muutenkin ihan mukava, sillä ensimmäistä kertaa sitten maanantai-aamun pystyin syömään ja juomaan ilman (ana-treenien tuomaa) kipua! =)

Oma ennätys Stadissa, alle 500m SE-ajan ja juhannuslomalle

2009-06-18T12:27:00.000+03:00

Kuten viime kirjoituksessani lupailin, ajoin vuoden ensimmäisen kilometrin aika-ajoni Helsingissä kovempaa kuin edellisvuoden SM:issä: Kovasta tuulesta ja nihkeän tuntuisesta ajosta huolimatta kellot pysähtyivät aikaan 1:08;34. Tehoja tuohon vauhtiin tarvittiin tarvittiin keskimäärin 670w, eli juurikin saman verran kuin Pruszkowin EM:issä tarvittiin 1:05;706:een. Tämä osoittaa, että olen menossa täsmälleen oikeassa aikataulussa kohti vuoden päätavoitetta, U23 EM:iä, jotka alkavat hieman alle kuukauden päästä Valko-Venäjän Minskissä.

Tuulisena torstai-iltana hyvät suoritukset eivät jääneet yhteen kilometriin, vaan seuraavana lajina vuorossa ollut 500m aika-ajo kulki oikeastaan vielä kovempaa! Kilsalla väliaikani 500m kohdalla oli 34;5 sekuntia, mutta nyt ajoin yli puoli sekuntia kovempaa aikani ollessa 33;91. Voimassa oleva Suomen Ennätys (33;935) alittui, mutta ikävä kyllä radalta puuttuivat ajoesteet, jotka tarvitaan virallisia aikoja varten. Joka tapauksessa, toinen selkeä merkki kaiken kohdallaan olemisesta.
Samana iltana ajoin vielä pudotusajon (5.), keirinin (1.) ja pisteajon (jätin kesken ikävän piston ilmaannuttua rintakehään).

Perjantai-aamuna kävimme poikain kanssa treenaamassa hieman joukkuesprintin lähtöä ja vaihtoja iltaa varten. Samalla tein myös herättelevänä muutaman 10sek max-vedon rullilla ja kolme lentävää 100m vetoa pikkuvälityksellä saadakseni jalat taas toimimaan.
15:40 aloitin lämmittelyn, ja melko tarkkaan viideltä hyppäsimme Ilarin ja Antonin kanssa radalle; pääsimme siis vihdoin yrittämään joukkuesprintin EM-rajan rikkomista! Tuuli ei taaskaan ollut siitä rauhallisimmasta päästä, mutta ajomme sujui kuitenkin sen verran vauhdikkaasti että EM-raja (41;00 / 600m) alittui puhtaasti aikamme ollessa 40;24. Jeah!
Illan muina lajeina ajoin lentävän 200m ja eräajon, joista ensimmäinen tuntui melko mitään sanomattomalta ja jälkimmäinen lähinnä ketuttavalta, ja lisäksi pudotusajon, josta en sitten löytänyt enää mitään intoa ajamiseen ja tipahdin pois miltei samantien. Ajaminen ei tuntunut enää yhtään kivalta, joten jäähdyttelin, purin pyörät ja siirryin katsomoon.

Vuosisuunnitelmaa tehdessämme oli miltei oleellisen selvää, että juurikin tuona kyseisenä tulisin olemaan niin henkisesti kuin fyysisestikin kohtalaisen loppu, ja jos ajaminen ei olisi alkanut ottaa päähän, olisi rasitus ollut tuohon mennessä liian kevyttä. Nyt kuitenkin kaikki onnistui täydellisesti ja nyt juhannusviikolla on jotain, mistä palautua viiden päivän totaalilevolla.

Viime viikon kisojen ajat tulivat oikeastaan nollamäärällä anaerobista treeniä, joten perustasot ovat kehittyneet perin mukavasti ja ovat nyt sellaisella tasolla, että kuntopiikistä saadaan tehtyä hyvin terävä. Nyt palaudutaan kunnolla, ja sen jälkeen aletaan tehdä kunnon ana- ja peesitreenejä, lähdetään Liettuaan leirille ja siitä sitten Minskiin AJAMAAN KOVAA!
Erinomaista Juhannusta kaikille! :)

Korttelia viime viikonloppuna, tänään vuoden eka kilsa Stadissa!

2009-06-11T13:14:00.000+03:00

Viime perjantaina hyytävän jäätävässä, alle 10-asteisessa ilmassa, tajusin olevani kauden ensimmäisten SM:ien lähtöviivalla. Vartin lämmittelyillä ei ehtinyt hirveästi saada lämpöä kehoon, mutta onneksi kisa lähti sopivan reippaasti käyntiin, jotta ratakuskikin sai jalat pyörimään. Useissa tämän vuoden kortteliskaboista ratkaiseva hatka on lähtenyt aivan alkukierroksilla, ja niin kävi myös Lahdessa, kun Kimmo, Matti, Toni ja Mika Nieminen ampaisivat karkuun. Noin 35min ajon jälkeen vauhti rauhoittui, ja syke laski ensimmäistä kertaa lähtölaukauksen jälkeen alle ana-kynnyksen. Chebici ja Continental eivät oikein saaneet organisoitua minkäänlaista takaa-ajoa, joten TWD-Länken piti yllä leppoisaa vauhtia. Kun vauhti laski, sain käskyn nostaa kierroksia reilusti, joten loppukisan ajan ajelin noin 115-125rpm rundeilla. Pikkulimpulle en kehoituksista huolimatta kehdannut vaihtaa... =)
Kisan loppuun sain Vilenin Mikalta sopivan lead-outin, ja kirin 53/15-välityksellä kisan seitsemänneksi.

Lauantai-aamuna jalat olivat edellisillan kierroksista johtuen vain vähän jumissa, ja sekin aukesi helposti velolla aamutreenissä. Muutama 10sek maksimiveto rullilla ja satametriset lähdöt radalla poistivat jäljellä olleet hapot ja turhan löysyyden kropasta.
Loppuiltapäiväksi suuntasin kohti Porvoota ja OP GP:tä. Taaskin kärki-irtiotto lähti ensimmäisen 10min aikana...Ekan vartin jälkeen kisa muuttui taas ajeluksi. Ilarin ja Teemun kanssa yritettiin saada hieman ajoa aikaiseksi, mutta Liias sotki joka kerralla kuviot tykittäen omalla vetovuorollaan, ja sitten Ilari joutui jättämään leikin puolen kisan jälkeen selkäongelmien vuoksi. Ei siis kovin mielenkiintoista...Tällä kertaa vaihdoin pikkulimpullekin muutaman kierroksen ajaksi, kun vauhti tippui sen verran alhaiseksi. Noin 50min ajon jälkeen alkoi tuntua siltä, että nyt olisi sopiva hetki lähteä ajamaan, joten lähdin vetämään astetta kovempaa. En kuitenkaan ehtinyt ajaa kuin vajaan kierroksen, kun maalisuoralle tulevassa kurvissa polkimeni nappasi kiinni maahan, ja jostain kumman syystä satulan kiinnitys petti niin, että nokka laskeutui 10cm alaspäin. Korttelikisan ajaminen putkelta ei jotenkin tuntunut järkevältä, joten kurvasin suosiolla pois radalta...Sinänsä harmillista, sillä ajaminen tuntui kulkevan sangen hyvin ja kyseessä oli kauden viimeinen kortteli. No, seuraavaan kertaan...

Tämän viikon alkupäivinä kävin vaihteeksi muistelemassa armeijassa oloa Hennalassa. Maanantain ohjelma oli leppoisa, mutta tiistaina oli jotain oikeaa tekemistäkin. Rinkat selässä pyörillä Hälvälään, kuuden tunnin ajan vesistö- ja erätaitokoulutusta ja takaisin. Vesistökoulutuksen ensimmäisessä osassa harrastettiin parimetrisen ojan ylitystä seiväshyppytyylillä, ja eikös tämän pojan ote livennytkin keskellä ojaa... :D oikea käsi ja pää säilyivät sentään kastumatta! Onneksi olin ottanut ne käsketyt vaihtovaatteet mukaan!

Tänään kello 18 omena omena alkaen ajetaan velolla Raimo Nieminen GP, jossa ajan vuoden ensimmäisen kilometrin aika-ajoni Suomessa...Totta kai kovempaa kuin viime vuonna SM:issä!

Welo-Weekend

2009-06-02T14:33:00.000+03:00

En muista, milloin olisin viimeksi saanut ajamalla jalat oikeasti jumiin, mutta nyt viikonloppuna näin kuitenkin kävi. Toissapäivänä, tai eilenkään, ei ollut kovin mukava fiilis nousta sängystä!

Kisat olivat sangen onnistuneet; kaksi päivää ja yhteensä 90km hyvävauhtista kisaa, ja porukkaakin oli mukana enemmän kuin ratakisoissa yleensä on ollut. Vielä olisi totta kai lisää mahtunut radalle...Lauantaina kisat lähtivät käyntiin 15km linja-ajolla. Kuski oli saatu melko aukinaiseen kuosiin perjantain peesivedoilla, joten ajaminen luonnistui huomattavasti paremmin kuin torstai-kisoissa, joissa ajaminen oli todella nihkeää. Alusta alkaen vauhtia oli melko hyvin, ja noin puolenvälin paikkeilla hyökkäsin Heinikaisen Jukan perään, ja ajoimme kiinni Teemun ja Ilarin vetämän pikkuporukan. Yhdessä ajoimme pääjoukon kiinni, ja viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Ilarin mopo lähti vetämään, ja maalin häämöttäessä ehätin juuri ja juuri ohi. Teemu oli toinen ja Ilari kolmas.

Reilun kahden tunnin palauttelun jälkeen alkoi 30km pisteajo. Ajo kulki hyvin puoliväliin asti, olinkohan mukana kahdessa kierroksella kiinni ajossa, mutta sen jälkeen uupumus alkoi verottaa vauhtia ja jouduin jättämään väliin yrityksen, jonka myötä Teemu, Ilari, Jukka ja Eerik Idarand saivat ajettua muut vielä yhdellä kierroksella kiinni. Sain kuitenkin keräiltyä pisteitä sen verran, että pisteajon viides sija ja sitä kautta kokonaiskisan kolmas sija varmistuivat.

Sunnuntai-aamun 15km linja-ajo oli jumista puuhaa, jalat eivät tuntuneet pyörivän mihinkään pitkistä lämmittelyistä huolimatta. Kisan alkuvaiheilla otettu kierros Teemun, Ilarin, Eerikin ja Jukan kanssa toi kuitenkin viidennen sijan.
Iltapäivän pisteajoa varten vaihdoin eturattaan piikkiä pienempään, eli 49:stä 48:aan, takana 15, toiveena saada jalkoja liikkumaan paremmin. Vaikka ajaminen oli hivenen helpompaa, ei se estänyt edellispäivää pahempaa liikkeen hidastumista kisan puolivälin jälkeen. Lopulta kahdeksas sija ja kokonaistulosten kuudes.

Ilmeisesti johtuen hermoston toiminnan riittämättömyydestä (pitkähköihin matkoihin) viikonloppu löi jalat melko hyvään jumiin. Onneksi jumin saa auki ja lukkoja varten on avain...Jumia ja ylikuormitusta näillä kaikilla treeneillä ja kisoilla oikeastaan nyt haetaankin, jotta viikolla 25 on jotain mistä palautua 4-5 päivän totaalilevolla ja sen jälkeen täysin palautuneessa tilassa nostaa kaikki ominaisuudet huippuunsa EM:iin.
Joka tapauksessa, viikonlopusta tuli todella hyvät treenit ja erittäin positiivinen kisatapahtuma vauhtien ja osallistujamäärien puolesta.

Tänään, keskiviikkona, olisi tarkoitus koetella EM-rajoja Team-Sprintissä Teemun ja Antonin kanssa, sekä katsastaa kilsan tämän hetken kunto päivän juniorikisojen yhteydessä. Viikonlopun erinomaiset kelit olisivat olleet omiaan koville ajoille, mutta kyllä pyörän saa kovaa liikkumaan vähän viileämmässäkin. Aamun treeni ei tosin lupaillut ihan parasta mahdollista kondista; olo oli niin laiskanpulskean pullataikinamainen, että voi hohhoh...Muuutta pakon edessä adrenaliini, kofeiini, Rammstein ja Prodigy kaivavat suorituskyvyn takuuvarmasti esiin.

AUK2:n kokeet suoritettu ja aluemestaruus takataskussa

2009-05-27T18:16:00.000+03:00

24.5. sunnuntai-iltana matkasin ensimmäistä kertaa tässä kuussa Hennalaan. Kasarmilla "suakin näkee!" lausahduksia tuli sangen monta; yleisurheilijat kun olivat leirillä miltei koko huhtikuun, joten viimeksi oli jätkiä nähnyt miltei kaksi kuukautta sitten. Sen puolesta oli siis ihan mukavaa saapua paikalle.

Maanantai-aamuna alkoi sitten urakka, jota varten miltei koko aliupseerikurssi oli paikalla: AUK2:n kokeet. Ensin tehtiin aamupäivällä teoriakokeet, ja iltapäiväksi siirryimme Hälvälään suorittamaan käytännön kokeita mukavan auringonpaisteen lämmittäessä. Tyyppitunnistuksen kokeet tehtiin myös välissä, ja rinkka selässä -ammuntaakin pääsimme harrastamaan...Päivä sujui hyvin venyen pitkälle iltaan asti; lusikka kalahti tyhjennettyyn trangian kattilaan klo 0:45, josta sitten hyppy suoraan makuupussiin ja Tiaisen Samin kanssa kyhättyyn laavuun nukkumaan.

05:55 kuului vierestä "Herätys!" ja aikaa päästä paikasta liikkeelle oli 4min. Edessä oli reilun viiden kilometrin marssi paikkaan, jonne päästyämme saimme syödä aamiaisen. Tunnin aamuauringossa oleilun ja odottelun jälkeen kyytikin saapui, ja matkasimme masin lavalla takaisin kasarmille suorittamaan viimeisen teoriakokeen.

Vierailuni Hennalassa ei jäänyt turhan pitkäksi, sillä kello 13:15 pääsin lähtemään kohti Lahden juna-asemaa. Pasilaan päästyäni ajelin Maunulaan vaihtamaan vaatteet ja ottamaan kiekot, ja siitä suoraan pyörän ja kiekkojen kanssa taiteillen velolle ajamaan Bianchi-cupin aluemestaruuskisaa. Noin viiden tunnin metsäunilla ja marssimisella valmistautuminen ei hiponut täydellisyyttä, mutta jalat tuntuivat kuitenkin melko hyviltä, joten 51/15 sisään ja Mavicit alle ja ajamaan. Tuuli oli kohtalaisen vahva ja puuskainen, joten ajaminen ei ollut mitenkään helppoa. Kun olin saanut mielestäni hyvän rytmin päälle, katsahdin kierrostauluun, joka näytti kolmea kierrosta. "Täh, miten lyhyt matka tää oikeen on?" ajattelin ja lähdin samantien kiristämään tahtia. Sain viimeisetkin voimat puristettua, mutta parannettavaa vauhdinjaosta jäi reilusti. Tarkoituksena oli aloittaa rauhallisesti ajaen ensimmäinen kierros 36:een sekuntiin, mutta kilsan kuski lähtikin 32:een... :D Se ei siis mennyt ihan putkeen!

2,5 kierrosta pyöriteltyäni Marko heilutti pysähtymään ja käski ajamaan vielä 800m täysillä. Sen jälkeen olo oli...kumma kyllä helpompi kuin heti kolmosen jälkeen; jalat eivät hapottaneet yhtä pahasti pyörän päällä, mutta heti kun siitä pääsi pois, niin laktaatit tanssivat reisissä oikein rattoisasti.

Statistiikkaa 3km ajosta: Aika 3:48;20, keskinopeus 47,4km/h, keskitehot 392w, max-tehot 1050w, keskikierrokset 112,5rpm.

Tämän päivän kevyt pk-lenkki ei sitten mennytkään ihan putkeen, vaikka nukuinkin paremmin kuin edellisenä yönä. Lähdin viemään Ilarille avainta Wattbike-huoneeseen velolle, ajaminen sujui hyvin, mutta hieman ennen veloa takarengas puhkesi; dämned Contin rengas oli imaissut lasinsirun sisäänsä. Otin velolla ratakiekoistani sekä sisä- että ulkorenkaan ja laitoin paikalleen, mutta kun lähdin pumppaamaan ja sain riittävästi painetta sisään, päätti sekin sisärengas päästää ilmat: Sauma ratkesi. Onneksi sain kyydin Ilarilta kotiin, tosin parahiksi neljän ruuhkassa...Meni ihan putkeen :D

Jumi ja haastattelu Serton sivuilla

2009-05-21T11:22:00.000+03:00

Hyvää Helatorstaita!

Pari tiukempaa voimatreeniä toi esiin edeltävien treeniviikkojen tuoman jumin, ja eilen koko ukko menikin lopulta niin tunnottomaksi, ettei edes 65sek maksimiveto Wattbikella tuntunut "missään"! Alle vedettiin pari 200m starttia, joissa syke nousi hädin tuskin VK:n puolelle, eikä tuossa maksimivedossa päästy edes yli ana-kynnyksen...Tämä oli toisaalta tarkoituskin, sillä pitäähän sitä olla jotain, mistä lähteä konetta aukomaan, ja nyt sitä todellakin on =) Tämän paketin aukaisu 3.6. mennessä onnistuu kyllä, joten silloin kroppa toimii aivan uudella tavalla, kun on taas kunnolla auki!

Edellisenä kolmena päivänä harjoitustunteja kertyi yhteensä 15.10h; tänäänkin tulee pari lisää, mutta tämän päivän tunnit ovat todella, todella kevyitä, palauttavia maantietunteja. Onneksi...

Sponsorini Serto julkaisi minusta haastattelun sivuillaan, joten kannattaa käydä lukaisemassa!

http://www.serto.fi/serto_ajankohtaista?s=n&id=572

...Ja eikun palauttelemaan maantielle.

...ja aukesihan se, kun tarpeeksi ajoi!

2009-05-19T12:12:00.000+03:00

Viime torstain tunnin peesitreeni muuttui myrskyisän tuulen takia Wattbike-versioksi; ei siis helpompaan suuntaan! Kuten olin toivonut, aukesi hengitys treenissä oikein hyvin. Piti vain hönkiä ensin riittävän kovaa riittävän pitkään. Ajoin tunnin vedon ensimmäiset 35min tasaisesti 280-290w teholla, jonka jälkeen tein 3x1min "kirit" 350w tehoin, välissä 3min perusvauhtia 280w tehoin. 50min kohdalla vuorossa oli 5min 300w tehoin, sen jälkeen 4min voimien keräystä ja viimeisellä minuutilla puskettiin ulos kaikki mitä oli vielä jäljellä. Varsin tujakka treeni, keskisyke 183, maksimi 200 ja keskitehot 285w. Olo oli jonkin verran ajettu...Mutta ei se mitään, kolmen vartin verran pyörittelyä ja palauttelua, ja vielä 5min veto 390w keskitehoilla loppuhuipennukseksi. Sitten oli selvää, että kyllähän lauantaina kisaa pystyy ajamaan =)

Perjantain treeninä ajelin alkuun tunnin verran palauttavaa, jonka jälkeen 8x 15-20sek 53/13-välityksellä voimaa ylämäkeen. Vähän paineita kohdalleen...Lauantai-aamuna ajelin vielä 50min herättelevän aamulla, koska kisa alkoi vasta kolmelta iltapäivällä.

Kisan osallistujalista näytti sikäli lupaavalta, että mukana oli 7 eestiläistä kuskia. 16-sarjassa eestiläisiä oli peräti 17, kun suomalaisia oli 11; sangen huvittava tilanne...Tulevien Nuorten Olympiapäivien rata houkutteli tietysti 16-vuotiaita paikalle. Hyvä rata poliisiopiston pihaan oli saatukin aikaan, oli leveää ja kapeaa pätkää ja tiukkoja mutkia. Eliten reilun 30 ukon porukalle ainakin vallan hyvä rata.

Kisa lähti vauhdilla käyntiin, ja ensimmäisen kolmanneksen ajan olin koko ajan 185-190 sykkeillä. Ratkaiseva irtiotto lähti ihan alkukierroksilla, ja siellä se sitten pysyi. Itse ajelin puoleen tuntiin asti pääosin peesissä, ja sen jälkeen normaalisti hommia tehden siinä missä muutkin. Pääjoukkomme pieneni melko radikaalisti kisan aikana, sillä lopussa meitä oli enää viisi. Kai siellä sitten jotain vauhtiakin oli. Viimeisten parin kierroksen aikana vedin itseni vain ihan loppuun, kun kärkisijat olivat jo menneet. Hyvä kova treeni, joka kertoi vk/mk-tasojen olevan nyt riittävällä tasolla.

Sunnuntaista alkoi sitten myllytys velolla, tosin melko kevyesti. Haettiin kierroksia kohdalleen minimaalisilla 47/17-välityksillä tehden alle 10min peesivetoja loppua kohden kiihtyen, lisäksi yhden jalan loikkia katsomoa ylös ja pari lentävää 100m kiihdytystä. Pikku hiljaa jalat alkoivat aukeamaan, tuntui lauantain kisailu kuitenkin jonkin verran reisissä!

Maanantai-aamuna kierrosten haku jatkui, mutta nyt ajettiin jo 20min vetoja peesissä. Teemu ja Anton olivat myös mukana. Vauhtia oli hieman yli 40km/h, tarkoituksena pitää n. 120rpm kierroksia.

Iltapäivän treeni oli jo kovempi: Joukkuesprinttivetoja Antonin ja Teemun kanssa joka vedon jälkeen järjestystä vaihtaen, 3x 1200m (kierroksen vedot) ja 3x600m (200m vedot) 47/14-välein. Syke ei vielä oikein noussut, mutta vauhtia oli melko hyvin kuitenkin. Lopuksi vielä katsomoa ylös yhdellä jalalla.

Tämäkin päivä on aloitettu vastaavalla aamutreenillä kuin eilen, tosin tänään pääsimme ajamaan peesissä vain yhden vedon, tihkusade pakotti tekemään kaksi vetoa rullilla. Iltapäivällä on tiedossa voimaa, säästä riippuen joko velolla 55/12-välityksellä tai sitten iki-ihanalla, periksiantamattomalla Wattbikella... :P

Let me have some oxygen, please!!!

2009-05-14T12:50:00.000+03:00

Viime viikon pienen flunssan jälkeen harjoittelu on taas päässyt jatkumaan maksimivoimatreenien merkeissä. Säiden ja velon vuorojen takia Wattbike on saanut kyytiä 10, 15 ja 20sek vedoilla. Laite on siitä hauska, että kun normaalisti lähtöjä tehdessä vauhti vain kiihtyy aina 350-400m:iin asti, mutta Wattbikella vääntäessä huippunopeuden saavuttaa jo muutaman sekunnin jälkeen, jonka jälkeen vauhti alkaakin tippua! Kierrokset ainakin pysyvät tarpeeksi alhaisina; tähän mennessä ennätyskierrokset ovat 111rpm, vastuksen ollessa suurin mahdollinen.

Ainoa ongelma treeneissä on ollut astetta pahemmin päälle painava allergiakausi, jonka takia hengitykseni ei todellakaan toimi sadan prosentin teholla, vaan pikemminkin pelkällä pintakaasulla. Lauantain ja maanantain max-voimat pystyin tekemään melko hyvin, mutta eilen treeni oli pakko laittaa poikki kahden sarjan jälkeen, kun olo kävi liian ahtaaksi. Sykkeeni laskivat normaalia hitaammin ja lihakset menivät hapoille nopeammin; tuntui siltä kuin yhtäkkiä kondis olisi ottanut takapakkia. Tämän päivän treenin tarkoitus onkin selvittää, pystynkö ajamaan suunnitelmien mukaisesti kisaa lauantaina Killin Kaivin GP:ssä. Ajan velolla iltapäivällä tunnin vedon dernin peesissä noin 45km/h, jotta saadaan selville, miten kroppa pystyy toimimaan pidemmässä rasituksessa, eli aukeaako homma toimimaan jossain vaiheessa vai onko pahimman allergia-ajan annettava mennä ohi ennen tiukimpia harjoituksia.

Aamupäivän olen viettänyt hurjastellen Need For Speed Most Wantedin parissa, reilun tunnin päästä on aika lähteä kohti veloa ja peesitreeniä...Toivottavasti kuristus aukeaa ja ahdetusta koneestani tulee taas vapaasti hengittävä!

Sipoon kisaviikonlopusta tuli puolikas

2009-05-06T18:49:00.000+03:00

...Ja kaupan päälle vielä flunssa. Lauantaina kaikki meni hyvin, aamun herättelevän 30min rullailun jälkeen olo alkoi tuntua melko normaalilta eikä metsäleirillä kertynyttä univelkää enää tuntunut juurikaan olevan. Kisapaikalle lähdön kanssa tosin häselsin sen verran, että lämmittelyt jäivät puoleen tuntiin, mutta olin kuitenkin lähtöviivalla hyvillä fiiliksillä. Allani oli siis ratapyörä 48/14-välityksin varustettuna; etujarru oli toki laitettu kiinni, jotta fillari olisi sääntöjen mukainen.

Viimeisin oikea tempokisani oli 2007 Porvoossa, mutta tempon ajaminen oli tauosta huolimatta samanlaista kuin ennenkin. Menomatka kääntöpaikalle meni mukavasti myötätuuleen 47km/h keskinopeudella, jouduin jopa toppuuttelemaan menoani, kun sykkeet alkoivat mennä niille lukemille, joilla temmoin menemään 18-sarjassa. Näillä VK-MK -tasoilla en kuitenkaan niin tiukkaan kuritukseen pysty. Kääntöpaikalle päästyäni kaksi kuskia pyyhälsi ohitseni; toinen sinisessä puvussa oleva meni menojaan, mutta Kasurisen Tatun kanssa ajoimme vastatuulipitoisen paluumatkan välillä vierekkäin, välillä minä 20m jäljessä, välillä Tatu 20m jäljessä...Ergomon mukaan omat tehoni pysyivät tasaisina koko paluumatkan, Tatu jumppasi ilmeisesti hiukan epätasaisemmin. Paluumatkan keskinopeus oli peräti 38.3km/h...Maalissa aikani oli 27:12. Jälkikäteen tehoja katsellessani saatoin todeta, että ajoasento taitaa olla ihan kunnossa, kun 42km/h vauhdilla keskitehot olivat 270w. Ei paha.

Sunnuntaina oli siis ajettavana pisin kisani sitten 2007 SM-maantien: 126km Sipoon maanteitä. Porukkaa oli viivalla ihan mukavasti, noin 70 ukkoa, ja aurinko paistoi, joten odotettavissa oli hyvä kisa. Ennen kisaa ajoin lämmittelyksi Maunulasta Sipooseen noin 35km, kroppa ainakin heräsi kunnolla, jos ei muuta. Kisa alkoi ja sujui hyvin hieman noin 12km kohdille, jolloin takarenkaani tyhjeni. Sain uuden kiekon äkkiä alle, ja takaa-ajo alkoi. Huoltoautoletkaan asti jaksoin kohtuullisesti, sykkeiden ollessa 190-195 maastossa koko ajan, mutta ennen tuomariautoa ja pääjoukkoa ollut huoltoauto jätti ystävällisesti yli sadan metrin raon tuomariautoon, jota ei sitten vastatuuleen ajettukaan kiinni ihan helposti. Sain puristettua itseni 30m päähän pääjoukon hännästä, mutta hetken vääntämisen jälkeen kone keitti yli ja voimat loppuivat aivan täysin. Käännyttäessä toiselle kierrokselle porukka meni menojaan ja minä totesin kisani olevan siinä ja siirryin huoltomäkeen istuskelemaan. Ketutti sangen huolella...Mutta no, rengasrikoille ei mahda mitään, ja tämä oli kymmenvuotisen kisaurani varrella vasta ensimmäinen kerta, kun kisassa meni rengas, joten..!

Tämän viikon kaksi ensimmäistä päivää olen viettänyt kevätflunssassa; tänään pääsin ensimmäistä kertaa ajamaan rullilla. Nyt viimeistään pääsin palautumaan metsäleirin univajeista, kahden tunnin päiväunet, sohvalla makoilu ja wanhan Trekin kuntoon laitto ovat täyttäneet tunnit. Huomenna on taas ulkolenkkeilyn aika, ja perjantaina pääsen taas Käpylän olympiabetonikirnuun aloittamaan kevääseen kuuluvat voimasessiot. Tosin vain 51/13:lla... =)

Kisaa Eestissä, metsäleiriä Suomessa

2009-05-01T19:07:00.000+03:00

Viime viikonloppuna pääsin nauttimaan pitkästä aikaa maantiekisan ajamisesta ulkomailla; edellisestä maantiekisasta muualla kuin Suomessa olikin jo kuukautta vajaat kaksi vuotta. Kisat Eestin Pärnussa lähtivät käyntiin 40km kriteriumilla, joka ajettiin 2km pitkällä ja Suomen ratoja muutaman mutkan enemmän sisältäneellä reitillä. Täytyy sanoa, etten ihmettele, miksi Eestissä pyöräilijät oppivat hallitsemaan välinettään ja ajamaan, sillä tiestön taso on sen verran heikompi ja vauhtia sen verran enemmän, että mukana pysyäkseen jokaisen on vain pakko oppia ajamaan. Olimme perillä Pärnussa noin 40min ennen kisan alkua, joten lämmittelyt jäivät hieman liian lyhyiksi, ja kisan lähdettyä vauhtiin heti paukusta jouduin punaiselle jo muutaman kierroksen ajon jälkeen. Kisan puoliväliin asti jaksoin kärkiporukan mukana, mutta sen jälkeen puhti heikkeni ja tipuin kymmenen muun kaverin kanssa. Luulin jo kisan olevan ohi, mutta yllätyksekseni jatkoimme sujuvalla vuorovedolla matkaa, ja kun viisi kierrosta oli jäljellä, pääsimme jo sadan metrin päähän kärkiryhmästä. Hetken jo näytti siltä, että saisimme keulan kiinni, mutta toisiksi viimeisen kirikierroksen alkaessa kärki meni taas menojaan ja maalissa olimme minuutin verran jäljessä. Joka tapauksessa sain kisasta hyvävauhtisen kovan treenin, kuten oli tarkoituskin.

Sunnuntaina vuorossa oli 80km maantiekisa, jossa samassa lähdössä ajoivat kaikki 16-sarjasta mastereihin asti. Viivalla oli peräti 194 ajuria, joten porukassa oli kokoa ihan riittävästi! Kisakuskeja mukana oli niin paljon, että keskinopeus hilautui 41km/h tasolle ja tasaisen, mutta tuulisen reitin myötätuuliosuudet ajettiin 50-60km/h vauhdilla. Oli kieltämättä pieni shokki, kun ensimmäisten 15km aikana nopeus oli jatkuvasti 55km/h nurkilla...Irtiottoyrityksiä oli vauhdista huolimatta jo alkukilometreiltä lähtien, itsekin olin pari kertaa mukana vetämässä, mutta yritykset jäivät muutaman minuutin vedoiksi. Kisan puolivälissä irti onnistui pääsemään nelikko, jossa olivat mukana ex-ammattilainen, mutta tänäkin vuonna kolme kuukautta Afrikassa kisoja kolunnut Jaan Kirsipuu ja viikkoa aiemmin TS-kortteliajot voittanut Urmo Utar. Isot ryhmäajostartit kun ovat viime aikoina olleet aika vähissä, niin olin porukan keskellä, josta en alkuun edes nähnyt koko irtioton muodostumista. Kärkeen päästyäni tajusin, että nyt ei kyllä näy enää Kirsipuuta missään...10km ennen maalia pääjoukko alkoi valmistautua loppukiriin kuten pitääkin; viimeisiä nesteitä imettiin juomapulloista ja keulaan alkoi olla tunkua enemmänkin. Viimeisten 5km aikana olin ensimmäisen kolmanneksen joukossa ja koitin jatkuvasti hakea väylää kärkeen, mutta tuloksetta. Porukkaa oli niin tiiviisti koko tien leveydellä ja vähän ylikin. Viimeisen kilometrin alkaessa nousimme ramppia ylös kohti maalisuoraa, ja tällöin oikeaan laitaan avautui leveä pientare, johon iskin välittömästi nousten aivan kärkeen. Kaksi punapaitaa oli vetämässä kiriä toisilleen, joten asetuin viereen ja suunnittelin avaavani kirin, kun maaliin on 300m. Puolen kilometrin lätkällä olin kuitenkin jo yksin keulassa ja tökin 12-piikkistä sisään, ja 300m kohdalla tajusin, ettei tästä nyt enää putkelle noustakaan, joten jatkoin vetämistä. Kukaan ei tullut ohi, joten ylitin maaliviivan kisan viidentenä. Vuoden ensimmäinen kisa lyhyissä housuissa ja viides sija, saatoin siis hyvillä mielin olla tyytyväinen suoritukseeni.

Heti varhain seuraavana aamuna ruhtinaallisten 5h unien jälkeen lähdin kohti Hennalaa, josta taas lähdimme tiistaiaamuna Padasjoelle kolmen päivän tiedusteluharjoitusta suorittamaan. Ensimmäisenä yönä unta tuli 4.30h verran ja toisena yönä 1.30h, joten olo ei ollut torstaina kotiin palatessa kovinkaan kummoinen. Sammahdinkin sänkyyn yhdeksän aikaan ja heräsin tänään kymmeneltä, vappuaaton juhlinta jäi jostain syystä melko laimeaksi. Tänään pyörittelin aamulla 40min verran rullilla ja venyttelin jumiutuneita jalkojani auki, pian lähden pyörittelemään vielä tunnin lisää. Täysi kisaviikonloppu on edessä: Huomenna 20km tempoa ja sunnuntaina 126km maantie, saa nähdä, miten kisat sujuvat tällaisella "valmistautumisella"!

Liettuan rataleiri ja maantiekisakauden avaus Turussa

2009-04-22T13:53:00.000+03:00

Huhtikuun ensimmäinen viikonloppu ja ensimmäinen täysi viikko vierähtivät rataleirin merkeissä Liettuan Cido-areenalla Panevezysissa. Viime vuoden lopussa valmistunut rata oli huippukunnossa ja treeniaikaa oli kahdesti päivässä kahta päivää lukuun ottamatta, jolloin areena oli varattu konserttikäyttöön. Leirin ohjelma oli varsin tiukka, ja tavoitteena oli vetää niin kovaa, että kroppa keittää pikkuisen yli. Yhdeksän päivää ja hieman yli 30h treeniä takasivat tämän tavoitteen täyttymisen, mutta siitäkin huolimatta viimeisenä päivänä ajetussa 1km testiajossa kellot pysähtyivät aikaan 1:07;0. Omalta osaltani ehdottomasti parhaiten kulki kuitenkin viime vuonna tutuksi tullut 53/12-treeni; tällä kertaa ajettiin 4x1000m vedot 20min palautuksin. Jokainen veto meni 1:10-1:11 aikahaarukkaan, mikä kielii sangen selkeästä kehityksestä. Jo se, että olisin kyennyt ajamaan yhden vedon tuohon aikaan, olisi ollut hyvin, mutta että kaikki..! Tämä jos mikä antoi mukavaa lisäboostia, kun näkee treenien tuottavan tulosta.

Liettuasta palattuani nukuin lyhyen yön Maunulassa ja aamulla klo 05:40 lähdin ajamaan autolla kohti Hennalaa. Ehdin perille hyvin ennen seitsemää, jolloin minun oli viimeistään oltava taas sisällä. Intin päivät menivät lähinnä vertaiskoulutuksen parissa ja johtajuusjuttuja opetellen. Alkuviikon ohjelma oli tiukan leirin jäljiltä kokonaan palauttavaa, torstaina jälleen sivistykseen palattuani pääsin pyörittelemään 10sek rentoja vetoja ratapyörällä, joita oli ohjelmassa myös perjantaina.

Lauantai-aamuna herätessäni oloni oli viiden päivän kevyestä jaksosta huolimatta edelleen väsynyt, mutta kokka oli käännettävä kohti Turkua ja kauden ensimmäistä maantiekisaa. Sää Turussa oli kerrassaan kamala; lämpötila +4 ja tuuli aivan jäätävä…En ollut koskaan ennen ajanut kisaa talvihousuissa, mutta tuolla ne todella tulivat tarpeeseen! Huhhuh. Itse kisa oli ihan ok, tavoitteena oli saada vain kova treeni aikaan ja katsoa, millaisessa kunnossa sitä oikein onkaan. Voittoon vienyt irtiotto lähti jo aivan kisan alussa, joten pääjoukko jumppasi ja pumppasi vaihtelevaa vauhtia käytännössä koko kisan ajan. Ajelin mukana aina toisiksi viimeiselle kierrokselle asti, jolloin Marko käski pois radalta. Oikeaan aikaan tulin pois, sillä samaisella kierroksella ensimmäiset krampit olivat alkaneet ilmoittaa tulostaan. Ehdin juuri parahiksi näkemään irtiottonelikon loppukirin, jossa Toni Liias yllätti viemällä voiton Viron Urmo Utarin ja Gabriel Leppikin nenän edestä.

Lokoisasti Seurahuoneella nukuttujen 10h yöunien jälkeen oli vuorossa viikonlopun odotetumpi koitos, eli Turun Sanomien Kortteliajot. Kunnon lämmittelyllä sain pyöriteltyä edellispäivän jumit unholaan ja starttiviivalla olin valmiina ajamaan kisaa ihan tosissani. Kuntoni oli edelleen pikku arvoitus, joten tämän selvittämiseksi kisan ensimmäinen tehtävä oli tykittää ensimmäiseen välikiriin. Vaikka pääsin lähtemään kiriin hieman taaempaa kuin olin ajatellut, irtosi kiri kuitenkin niin hyvin, ettei välikirin voittamisessa ollut vaikeuksia. Olin siis valmis ajamaan voitosta, kunhan selviäisin maalisuoralle asti kohtuullisissa voimissa.
Saman tien välikirin jälkeen ajatus kohtuullisista voimista maalisuoralla tuntui melko kaukaiselta ajatukselta, sillä olin todella punaisella. Seuraavat 15min menivät letkassa roikkuen ja vakuutellen itselleni ”se menee ohi, se menee ohi, vielä vähän täytyy jaksaa!”. Pikku hiljaa heikko olo väistyi ja kun vähän yli puolet kisasta oli käyty, kykenin taas ajamaan rennon helposti. Ohjeeksi tuli olla osallistumatta välikireihin ja panostaa vain loppukiriin. Viimeiselle kierrokselle lähdin melko hyvistä asemista seurakaverini Marekin takapyörässä, noin kymmenennellä sijalla letkassa. Viimeisessä kurvissa Marek veti pahan näköiset pannut rotvallista takaisin kimmahtaneen tötsän ansiosta; omat renkaani menivät noin viiden sentin päästä Marekin kypärää, joten aika lähellä oli, ettei käynyt todella pahasti!
Ajatuksille ei kuitenkaan ollut aikaa, vaan oli kiirehdittävä alas maalisuoralle ja aloitettava kiri. Liias oli vetänyt miltei koko viimeisen kierroksen ja oli yhä kärjessä, tehden perinteisiä laidasta laitaan koukkauksiaan. Lähdin keräämään vauhtia pitkin vasenta laitaa letkan tehdessä kiemuraa oikeaan, mutta tietenkin efekti toistui saman tien toiseen suuntaan, joten liinat kiinni ja olin hetken ajan blokissa. Tietä avautui onnekseni riittävästi, jotta mahduin tunkeutumaan laitaa pitkin ohi ja pääsin avaamaan kirin uudestaan. Pääsin jo kaikkien ohi ja hetken näytti siltä, että ykköstila on takataskussa, mutta mainosten alkaessa molemmat reiteni kramppasivat ja jouduin laskeutumaan satulaan. Ainoa vaihtoehto kramppaavilla jaloilla oli lyödä 11-piikkinen sisään ja vääntäytyä väkisin putkelle, mutta tuossa vaiheessa satulaan laskeutuminen ja uudestaan putkelle nouseminen on sen verran hidastavaa, että viime metreillä Viron Urmo Utar pääsi ohitseni. Toinen tila siis, hyväksyttävä parannus viime vuoden viidennestä sijasta.

Maanantaina jatkoin vielä kovaa treeniä viikonlopun päälle tehden aamulla rullilla 45min treenin, jossa 6x10sek maksimikierroksia ja jäätävän tuulen ansiosta illalla sisällä tacxilla 1.45h, sisältäen ensin 40min PK2:sta ja perään 40min VK2:sta. Eilen aamutreeni oli sama 45min rullilla maksimikierroksineen, mutta iltapäivällä sain sentään hieman palautella ajaen 2.20h PK:ta ulkona. Tänään on takana 50min aamutreeni, jossa maksimikierroksia oli 8x10sek; illalla on vuorossa seuran viikkotempo, jossa ajan ensin kympin tempon yksin tuulta vasten ja heti perään sama Ilarin kanssa paritempona…Hyvää treeniä siis. Torstai ja perjantai palautellaan, ja viikonlopuksi suunnistan Pärnuun ajamaan 50km korttelin ja 80km maantien. On varsin mielenkiintoista mennä parin vuoden tauon jälkeen ajamaan maantiekisaa ulkomaille, toivottavasti ratakuskin jalat riittävät vauhtiin ;-)

Liettuan maajoukkueleiri lähestyy, TS-kortteli kohta ovella...

2009-04-01T14:21:00.000+03:00

Maaliskuu loppui ja pian jää taakse myös Köpiksen Maailman Cupin jälkeen alkanut peruskuntojakso, joka päättyy alkavaan maajoukkueleiriin Liettuassa. Uuden sisäradan, jolle siis olemme menossa, pitäisi olla mitoiltaan tismalleen samanlainen kuin viime syksyn EM:ien Puolan Pruszkowin radan, mikä tarkoittaa aivan loistavaa. Ballerup Super Arenalla ajamisesta tuntuu jo olevan ikuisuus, joten kunnon puuradalla ajaminen tulee todellakin tarpeeseen!
Leirin ohjelma tulee olemaan hyvä ja tiukka: Aamutreeneissä joukkueajoa pikkuvälityksin VK-vauhdilla ja iltapäivisin nopeutta, voimaa ja anaerobisia vetoja, ja leirin viimeisenä päivänä testiaikoja eri matkoilta. Vaikka oikean ranteeni jännevaiva on jonkin verran haitannut harjoitteluani, ovat treenit silti sujuneet niin mallikkaasti, että uskon pyörän kulkevan kovaa heti ensimmäisestä treenistä alkaen.

Tämän viikon kaksi ensimmäistä päivää vietin Vekarajärvellä intin tiedusteluharjoituksessa; maanantain ja tiistain välisenä yönä unta tuli peräti 1.30h, joten eilen kotiin päästyäni olo oli kuin viihteellä vietetyn illan jälkeen...Onneksi nyt pääsee nukkumaan univelat pois, ennen kuin leiri alkaa kunnolla. Tänään aamulla ajelin kevyesti tunnin rullilla; pientä väsymystä oli vielä kehossa. Illalla käyn tekemässä vielä toisen treenin, jossa olon pitäisi olla jo aivan normaali.

Jos sopivasti käy, saan leirille mukaan uuden maantiepyörän, Scorpion Euscorpiuksen. Tämä olisi sangen hyvä, sillä ehtisin hyvin totuttautua fillariin ennen TS-kortteliajoa, joka on kauden ensimmäinen maantiekisani. Mutta jos käy heikommin, saan pyörän alle vasta Liettuasta palattuani, mikä tietää alle viikon ajoaikaa uudella pyörällä...No, ehdin tosin siinäkin ajassa helposti löytää asennon ja säädöt kohdilleen, joten se ei ole ongelma. Joka tapauksessa TS-korttelissa vauhtia on jaloissa sen verran, että kulku on taattu ;)

Hyvät testitulokset

2009-03-19T08:39:00.000+02:00

Viime viikon kotileiri sujui loppuun asti erinomaisesti; määrää kertyi 25.45h, josta 13h puhdasta pk-treeniä, 7.40h punttia ja 2.35h vk-treeniä. Sunnuntaina vietin vapaapäivää Fillarimessuilla Scorpionin osastolla, jossa pyöränikin oli varustettuna sekä minun että Ilarin viime kauden SM-kultamitaleilla. Osastolla oli tietenkin näytillä myös Scorpionin maantie- ja tempopyöriä, jotka vaikuttivat erinomaisen toimivilta. Pian minäkin pääsen ajelemaan Euscorpius-maantiekonkelilla; uutta pyörää on aina yhtä hauskaa päästä testailemaan =)

Sunnuntai-iltana palasin Hennalaan, jossa vietin aikaa sotilaskoulutuksen parissa keskiviikkoon asti. Ehdin toki treenatakin: Maanantaina 2h perusvoimasessio puntilla ja tiistaina 1.05h testiin valmistava treeni, jossa ajoin 20min vedon 250w teholla (noin aerobisella kynnyksellä), 3min 300w teholla (noin ana-kynnyksellä) ja 2min 400w teholla (mk-alueella).
Keskiviikko-aamuna klo 09:25 aloin maski naamalla jauhaa testiä, 125w tehosta alkaen, tehon noustessa 2min välein 25w verran. Sykkeet ja jaksaminen olivat positiivisesti paremmalla tasolla kuin viime testissä lokakuun lopussa, ja ajoinkin 1min35sek pidempään kuin tuolloin. Eli pääsin 400w loppuun asti. Hapenotto oli noussut 60ml/kg/min => 63ml/kg/min lukemiin. Maantiekuskille tämä olisi heikko lukema, mutta kilsan kuskille ihan ok. Painoa on tullut lokakuusta lisää 75.2kg => 77.5kg, mutta rasvaprosentti on pysynyt melko samalla tasolla 10% tuntumassa, joten pääosa painon noususta on lihasta. Eteenpäin on siis menty selkeästi, ja kunto on parempi kuin viime elokuussa ennen EM-kisoja. Oikein hyvä, oikein hyvä.

Loppuviikon ohjelma on sangen samanlainen kuin viime viikolla: Aamuisin 2.30h pk-treeniä, ja iltapäivällä joko vk-treeniä tai perusvoimaa puntilla. Nyt treenaamaan!

12/25 viikosta takana

2009-03-11T18:25:00.000+02:00

Kolme treenipäivää on takana, kolme edessä. Maanantain ohjelma koostui aamun 2.30h pk-treenistä rullilla (keskisyke 122, "tehot" 110w) ja iltapäivän puntista Maunulan pommisuojassa. Puntti sisälsi seuraavat liikkeet: Puolikyykky, yhden jalan prässi, lonkan koukistaja taljassa, hyvää huomenta liike, peck deck (ainoa yläkroppaliike mitä tällä hetkellä saan tehdä...joten on otettava hyöty siitäkin) ja vatsat. Vieläkin tuntuu pikkaisen erityisesti takareisissä, joten treeni osui ja upposi hyvin. On mielenkiintoista, miten lihakset tulevat puntilla tehtävästä voimatreenistä huomattavasti kipeämmiksi kuin vaikkapa pyörällä tehdystä voimatreenistä, vaikka tarkoitus molemmissa on periaatteessa sama. Osin tottumiskysymyskin tietysti, mutta...
Tiistaina aamulla oli taas vuorossa 2.30h pk-treeni rullilla, ja iltapäivällä kävin tacxin kimppuun. Kymmenminuuttiset olivat kovia, kuten muistelinkin, eikä tehoja saanut pidettyä kuin 260w verran. No, ihan riittävästi sekin näin ensi alkuun, katsotaan torstaina ja lauantaina, pyörivätkö kammet jo tehokkaammin.
Tänään keskiviikkona oli ohjelmassa vain yksi treeni, 2.30h pk, mutta hyvien fiilisten turvin pidensin treenin 3h mittaiseksi. Puolet treenistä kevyttä pyörittelyä rullilla, ja puolet vähän tiukempaa pk:ta tacxilla 170w tehoin.

Tällä hetkellä vähän väsyttää, mutta onneksi illan saa levätä...huomenna jatketaan tiukkaa treeniviikkoa uusin voimin!

Korvaavaa treeniä

2009-03-09T08:37:00.000+02:00

Viime maanantai ei ollut vuoden parhaita päiviä. Intti otti päähän ja sen lisäksi vietin seitsemän tuntia varuskuntasairaalassa, pääasiassa odotellen. Syy käyntiin oli oikea ranteeni, joka viikonlopun aikana oli herännyt kipuilemaan viiltävän kivun ilmaannuttua sängystä nousun yhteydessä. Alunperinhän vamma tuli, kun joulukuun puolivälissä nostin maastopyörääni kaupan seinää vasten nojaamaan. Tällöin arvelu oli, että kädestä olisi jokin jänne osittain, alle 40-prosenttisesti, revennyt. Vaikuttaa siltä, ettei ranne ainakaan vielä ole kokonaan parantunut. Sairaalapäivän aikana otetuista röntgen-kuvista ei löytynyt mitään, joten sain lähetteen ortopedille/käsikirurgille, joka seuraavaksi käy kättäni tutkimaan.

Ranteen kiputilan vuoksi sain alustavaksi ohjeeksi olla käyttämättä rannetta. Eli voin kyllä ajaa rullilla, mutta vain lisätangoilta. Lisäksi onnistuvia treenimuotoja ovat kävely, juoksu ja tietyt liikkeet salilla. Hirveästi muutosta normaaliin treeniini ei ole muuten kuin Myllyssä tehtävien voimatreenien muuttuminen puntilla tehtäviksi, mikä on vaihtelun vuoksi varsin mukava juttu.

Tämän viikon vietän kotileirillä, ja ohjelmassa on 25h treeniä. Aamupäivisin 2.30h pk-treeniä ja iltapäivisin joko 2.30h perusvoimaa puntilla tai 1.30h vk-treeniä (3x10min vedot 270-280w tehoin / 10min palautus). Näin siis lauantaihin asti, joka toinen päivä voimaa, joka toinen vk:ta, ja sunnuntaina lepopäivä, jolloin olen istuskelemassa Scorpion-bikesin osastolla Fillari-messuilla.

MC Köpiksessä; pohjalle ja uuteen nousuun

2009-02-20T15:47:00.000+02:00

Kertomukseni viimeisimmästä kisatapahtumastani on hetken odottanut päivänvaloa, sillä ensin kisojen jälkeisellä viikolla kävin isohkoja taisteluita pettymyksen, turhautumisen ja masennuksen tunteiden kanssa. Loppiviikosta yhtenä aamuna herätessäni tunsin saaneeni asioita käsiteltyä riittävästi, ja pystyin myös palaamaan pyörän päälle kahden tunnin rullaharjoituksen muodossa. Tämän kuluneen viikon vietin taas metsässä intin tiedusteluharjoituksessa.

Palatakseni heikkoihin hetkiini syyt löytyvät kyseisestä MC-kisasta. Matkustin lauantaina 7.2. tutuksi tulleeseen Tanskaan ja Ballerupin radan viereiseen Zleep-hotelliin viimeistelläkseni kisakuntoani ja hakeakseni taas tuntumaa sisärataan. Heti ensimmäisenä harjoituspäivänä, sunnuntaina, pääsin tekemään tärkeän peesiharjoituksen tanskalaisen derni-kuskin avustuksella, ja sain näin erinomaisella tavalla tuntumaa vauhtiin ja 250m radalla ajamiseen. Muut treenipäivät olivat lyhyiden nopeusvetojen sävyttämiä, torstaina kevyt palauttelupäivä ja perjantaina valmistava päivä lauantain kilsaan. Perjantaina tuntui hyvältä, parin ensimmäisen vedon jälkeen jalat alkoivat tuntua iskukykyisiltä, mikä toi itseluottamusta seuraavaan päivään. Kisapäivän ohjelmaan kuului aamulla tunnin herättelyharjoitus ja iltapäivällä olin täysin valmiina ajamaan täysillä. Valmistautuminen sujui melko suunnitellusti, tosin pari "jäykistävää" vetoa jäi ikävä kyllä vetämättä, mutta en antanut sen haitata, vaan lämmittelyä muokattiin sen mukaan.

Astellessani lähtöportille Rammsteinin saattelemana olin valmis antamaan kaikkeni; mutta heti ensimmäisistä polkaisuista lähtien tiesin, ettei ajo olisi toivotunlainen. En saanut polkimiin juuri minkäänlaista painetta, vaikka tehoja ihan mukavasti irtosikin (1541w), mutta pyörä ei "räjähtänyt" eteenpäin normaaliin tapaan. Kokonaisuudessaan ajo oli ok, mutta maaliin tullessani huomasin toisen asian, josta tiesin ettei nyt aivan kulkenut: Hengityksessä ei tuntunut ollenkaan. Eli siis lyhyesti, ei irronnut. Tämän mittainen valmistautuminen ei ollut riittävä maksimaalisen suorituksen aikaan saamiseen. Olo oli pettynyt. Aikani oli 1:07;134.
Illalla purkaessani ajon tiedot koneelle tehomittarilta mieleni kuitenkin kirkastui: Huolimatta alle tavoitteen olleesta ajasta olivat keskitehoni matkalta 679w, eli hivenen korkeammat kuin ollessani täydessä iskussa Puolan Pruszkowissa EM:issä (tällöin keskitehot olivat 670w). Joten tuntemukseni hyvästä kunnosta eivät suinkaan olleet vääriä, vaan juuri oikeita, vaikkei ajo todellakaan ollut edes lähellä täydellistä.

Varsinainen masennuksen aiheuttaja oli sunnuntain lentävä 200m. Olin koko viikon ajan ajanut harjoituksissa hyviä aikoja lyhyssä lentävissä vedoissa treenikamppeilla, ja vielä lämmittelyssäkin pyörä liikkui oikein vauhdikkaasti. Latauduin kunnolla ja olin valmis ajamaan ennätysvauhtia, mutta kerättyäni kunnon vauhdit ja noustessani putkelle kiihdyttämään tosissani, katosivat kaikki lihaspaineeni ja olo oli kuin ylikypsällä spagetilla konsanaan. Luonnollisestikaan tuollaisilla tuntemuksilla ei voimaakaan ole välittää polkimiin hirveän paljon, joten aikani oli luokaton 11;4. Olin kuin lekalla lyöty. Miksi näin, miten näin voi käydä, kun tekee kaiken oikein? Tilanne niin sanotusti söi miestä ja pahasti.
Tämä ei ollut ensimmäinen lentävä 200m, joka meni huonosti. Itse asiassa yhtä vaille kaikki lentäväni ovat menneet heikosti viimeisen vuoden aikana. Yksi hyvä syy siihen on se, etten pääse ajamaan tarpeeksi kisoja, joiden avulla saisin muodostettua ajamiseeni rutiinia. Se, että vuodessa on vain muutama iso kisa, ei ole optimaalinen tilanne, mutta ikävä kyllä tällä hetkellä resurssit eivät riitä siihen, että talvella/keväällä pystyisi ajamaan tarvittavan määrän kisoja ulkomailla.
Toinen syy on se, että olen mitä ilmeisimmin muodostanut yhdentoista sekunnin alittamisesta itselleni kynnyksen, josta en vielä ole päässyt yli. Viimeisimmän perusteella tuntuu ihan siltä, että jokin mielessäni estää minua ajamasta tuon rajan alle. Kun kerran pääsen sen alle, olen vuoren varma, että sen jälkeen tämä ongelma on vain harmaa muisto, mutta nyt on selvitettävä, miten saan tuon kynnyksen poistettua.

Harjoitteluni siirtyi Tanskan kisojen jälkeen kolmen viikon ajaksi puhtaasti pk-harjoitteluun. Näitä kolmea viikkoa seuraa kolmen viikon pk+vk+maksimivoima-setti, jonka jälkeen onkin aika lähteä taas sisäradalle harjoittelemaan, tällä kertaa tutustumaan uuteen Liettuan rataan kahden viikon ajaksi.

Hapottaa, sattuu, polttaa...!

2009-02-03T19:06:00.000+02:00

Elämä ei ole helppoa kovan treenin jälkeisinä tunteina; päätä jomottaa, keuhkoja polttaa, lihaksia tärisyttää ja olo on melko sekainen. Silti, kaikesta huolimatta, tuo kaikki tuottaa jollain mystisellä tavalla suunnatonta mielihyvää. Se ei tietenkään ole päällimmäisenä mielessä, kun joka paikkaan sattuu, mutta kaiken fyysisen kärsimyksen alla endorfiinit välittävät ilosanomaansa ympäri kehoa.

Nyt olotilani on juuri edellä kuvatun lainen. Aamulla herättävänä 1.35h rullilla, ja nyt illalla 1.55h, jossa ensin lämmittelyksi 4x10sek rullilla ja sitten päätreeni, 6x40sek tacxilla 46/13-välityksellä maksimivastuksella. Grrraaaah...Kuten sangen usein kovien treenien keskellä, myös nyt tuli neljännen vedon jälkeen mieleen jättää treeni siihen. Ja 10min palautuksen jälkeen kipusin taas pyörän päälle tekemään viidettä vetoa. Ja sen jälkeen, taas 10min palautuksen jälkeen kuudetta, silmät tahdosta palaen.

Maailman kärjessä erot ratkaistaan tuhannesosilla. Se veto, jonka jättää viisi sekuntia vajaaksi tai kokonaan tekemättä, voi olla se veto, joka ratkaisee voiton. Se on niin vähän, mutta silti niin paljon.

Kolminkertaisen olympiavoittajan Chris Hoyn sanoin: "You train as hard as you can every effort of every session because you know that the margin of victory is so slim."

MK-treeniä ja tiedustelijan havukokeet

2009-02-01T17:20:00.000+02:00

Leiriviikkoni jälkeen aika on taas rientänyt; tekemistä tuntuu riittävän joka päivä, vaikkei mitään erityisiä suunnitelmia olisikaan. Leiriviikon loppu sujui joka tapauksessa penikkasäryistä huolimatta tiukkaan tahtiin; perjantaina aamulla ana-vedot treinerillä (2x2min) ja illalla rullilla nopeutta ja radalla maksimivoimaa Myllypurossa, lauantaina palauttavaa rullilla ja sunnuntaina taas pitkiä anaerobisia vetoja treinerillä (4x2min, 15min palautuksin).
Tuon ana-viikon jälkeen olo olikin melko ajettu, ja viime viikko oli puhtaasti palauttavaa pk-harjoittelua. Kulunut viikko alkoi kasarmilla MK-harjoituksella: 3x6min treinerillä 15min palautuksin. Toisen vastaavan harjoituksen vedin eilen: 3x5min treinerillä, tällä kertaa näin tehotkin harjoituksesta, sillä pääsin torstaina kotiin kasarmilta. Tehot olivat 340w tuntumassa, mikä on perin hyvin vuodenaikaan ja toteutuneisiin harjoituksiin nähden. Tulevalla viikolla vedot paukkuvat entistäkin kovemmilla tehoilla, mikä tietää erinomaisen hyvää Maailman Cupia ajatellen.

Viikon keskelle, tiistaille, keskiviikolle ja osin torstaillekin, osui kuitenkin sen erikoisin tapahtuma: Aliupseerikoulun ykköskurssin kokeet ja tiedustelijan havukoe. Tiistai oli täytenään teoriakokeita eri aiheista, ja keskiviikkoaamuna matkasimme kuorma-autojen lavoilla Hälvälään suorittamaan käytännön kokeita. Aivan kärkipäähän en taidoillani yltänyt kokeissa, mutta suoritukseni olivat kuitenkin riittäviä. Koko päivän touhuamisen jälkeen nukuimme metsässä melko lyhyen yön itse rakentamissamme tilapäismajoitteissa, joissa nukkuminen oli kuitenkin varsin mukavaa pienistä ennakkoluuloista huolimatta. Herätys tuli sitten neljän tunnin nukkumisen jälkeen hieman kello kahden jälkeen, ja kymmenessä minuutissa maasto oli taas tyhjä ja varusmiehet autojen lavoilla. Minut ja seitsemän muuta aliupseerioppilasta käskettiin vartin ajomatkan jälkeen lavalta alas, ja tajusimme olevamme Radiomäellä, kivenheiton päässä Lahden keskustasta. Iloissamme odotimme helppoa tehtävää, sillä kävelymatkaa kasarmille tuosta pisteestä on alle kilometri. Ilmeemme hieman valahtivat, kun kuulimme seuraavan käskyn: "Marssikaa Hälvälään tauluvarastolle, josta on kuljetus kasarmille, aikaa on 08:00 asti."
Eli ihan ilmaiseksi emme päässeet, mutta aikaa oli reilusti, joten lähdimme marssimaan hyvän motivaation turvin takaisin kohti Hälvälää ja tauluvarastoa...Matka taittui hyvin ja kaikki jaksoivat, joten 6:45 olimme perillä. Vasemman jalkani päkiään ja kantapään syrjään oli loppumatkasta muodostunut melko hyvät rakot, joten pitempään ei tosiaan olisi tehnytkään mieli marssia, vaikka muuten marssi ei fyysisesti ollut mitenkään ylirasittava.
Kivuttuamme masin lavalle saimme muiden partioiden jäseniltä ihmetteleviä kysymyksiä matkamme kestosta; tulimme nimittäin reilusti yli tuntia myöhemmin kuin toisiksi viimeiset, ja ensimmäiset olivat olleet perillä jo kaksi tuntia! No, lopulta kävi ilmi, että meidät oli pitänyt viedä Tiirismaan radiomaston luo Radiomäen radiomaston sijasta, mutta jossain kohtaa ohjeistus oli mennyt pieleen...Positiivista oli kuitenkin, että tiedustelijan havukoe oli kaikkien osalta nyt suoritettu ja sissihavu olkavarteen ansaittu!

Aamupäivän teimme vielä kasarmilla johtajatestejä, minkä jälkeen pääsimme lähtemään noin kello kahden aikaan. Neljältä olin kotona, söin hiukan, ja viideltä kävin päiväunille. Seuraavan kerran herätessäni kello oli 08:15 ja perjantai-aamu...Kevyttä väsymystä testeistä oli ilmeisesti muodostunut!

Nyt muutama päivä intin kokeiden jälkeen olen pääsemässä hyvään päivä- ja harjoitusrytmiin, ja huomenna alkava viikko on taas tiukkaa harjoittelua heti huomisaamusta alkaen. Tarkoitus on nostaa suorituskykyä 1km aika-ajon vaatimalle tasolle, mikä tietää nopeutta ja kierrosharjoittelua, lisää MK-vetoja ja myös lyhyempiä 40sek max-vetoja.

Keskiviikko & torstai

2009-01-15T13:38:00.000+02:00

Nyt väsyttää!

Eilen oli jälleen kova harjoituspäivä, mikä tällä kertaa tarkoitti 40sek mäkijuoksuvetoja Lintsin mäessä. Ikinä aiemmin en ole mäkijuoksussa saanut jalkoja tipahtamaan alta, mutta eilen viimeisen vedon jälkeen koko kroppa oli sellaisessa tärinätilassa, että pysyin enää vaivoin pystyssä!
Olo oli kamalin toisen, viidennen ja viimeisen eli kuudennen vedon jälkeen. Palautuksen aikana noin neljän minuutin kohdalla lihakset huusivat maitohappomäärästä, kasvot nykivät krampin omaisesti ja tuntui, kuin keho tarvitsisi väkipakolla jotain, mitä ei vain ole saatavilla! Maitohappohumala on iiiiihana tunne... =)
Kuusi vetoa riitti, sillä olotila oli edellä mainittu ja sen lisäksi penikkani alkoivat olla räjähtämäisillään. Penikkakipu on minulle jokavuotinen vaiva, joka syntyy juoksutreeneistä, joten ei mitään sen vakavampaa.
2.20h kestäneen ana-treenin lisäksi ohjelmassa oli illalla 30min palauttavaa rullilla ajoa, joka sujui - yllättäen - sangen korkeasykkeisesti.

Tähän päivään heräsin aremmilla lihaksilla kuin vielä kertaakaan tällä kaudella; onneksi on palauttava päivä, vain 30min kevyttä rullailua, kuten eilisiltanakin. Tänään sykkeet näyttivät sentään huomattavasti luonnollisemmilta kuin eilen.

Motivoivaa on, että jokainen treeni tuo lisää vauhtia Kööpenhaminan Maailman Cupin kilsalle, johon on aikaa enää päivää vaille kuukausi...Kaikella kärsimyksellä on siis tarkoituksensa, mikä auttaa laittamaan kaiken peliin jokaisessa kovassa harjoituksessa.

Tiistai

2009-01-14T10:31:00.001+02:00

Maanantain kovan päivän jälkeen eilinen oli kevyt, palauttava päivä. Ajelin rullilla leppoisasti 124 keskisykkeellä 2h Iron Man-leffaa tuijotellen. Jonkun verran jalat aukesivat, mutta sen verran kova maanantai-ilta oli, että ainakin lonkankoukistajat ovat vielä hieman arat! Mutta ei se mitään, tänään alkuiltapäivän tiukka ana-treeni hoituu silti täydellä teholla.

Treenin jälkeen iltapäivällä kävimme Markon kanssa mallailemassa hieman edustus-/haastatteluvaatteita, minkä jälkeen loppupäivän täyttivät elintarvikevarastojen täydentäminen kaupasta, suklaakakun leipominen, vaatteiden pyykkäys, kämpän siivoilu ja se mukavin, eli lepäily...Illalla olin kuitenkin varsin väsynyt, kotihommien hoitaminenkin on yllättävän rankkaa!

Maanantai

2009-01-13T08:32:00.000+02:00

Kotileiriviikon ensimmäinen päivä on takana ja toinen aluillaan, jumiset lihakset kertovat onnistuneista ja tehokkaista treeneistä. Eilen aamulla kello soi 7:30, ja kymmeneltä hyppäsin maantiepyörän päälle (tammikuussa..!) ja lähdin polkemaan kohti Malminkartanon mäkeä. En ollut aiemmin edes nähnyt koko mäkeä, joten pienellä jännityksellä odotin, millainen nousu on kyseessä. Isohkohan se oli; ja juosten järkyttävän hapokas! Mäki tarjosi ensisilmäyksellä ainakin kolme eri nousuvaihtoehtoa (plus sitten toisen puolen "laskettelurinteen" polut...). Ensimmäiseen vetoon valitsin jyrkimmän vaihtoehdon, eli juoksin aivan nousun alusta alhaalta asfaltilta lähtien pientä polkua mäen huipulle. Loppua kohden polku vain jyrkkeni ja kehoni maitohappopitoisuuden noustessa loppumetrit olivat aikamoista rimpuilua, mutta pääsin kuin pääsinkin mäen ylös. Aikaa meni 1.30min, eli hieman liian vähän, mutta kuollut olin silti...20min palautus ja uudestaan, mutta nyt päätin juosta ylös menevää hiekkatietä pitkin. Pienen asfalttipätkän jälkeisen "monitasoristeyksen" jälkeen oli 20m jääpätkä, joten aloitin vetoni sen yläpuolelta. Palauttelusta ja ravistelusta huolimatta jalat olivat kuin lyijyä, mutta nostin väkisin jalkaa toisen eteen loivasti nousevassa mäessä ja taapersin viimeiset metrit ylätasanteelle; kello pysähtyi aikaan 1.59min, eli juuri oikean pituinen veto. Sykekin nousi 195:een. Tämän jälkeen laitoin lisää vaatetta päälle ja pyörittelin kotiin palautumaan illan harjoitukseen. Koko treenille kertyi pituutta 1.50h
Tuota mäkeä tulen jatkossa juoksemaan pitkiä ana-vetoja tehdessäni, pituus on juurikin loistava, ja kun jääpätkä sulaa pois, saa vetoon tarvittaessa lisääkin pituutta. Keväällä lienee pakko koittaa, mihin aikaan mäen pääsee pyörällä; onhan Fillari-lehden palstalla käynnissä kovatasoinen Malminkartano Landfill Hill Bike Climb Challenge-kisakin... ;-)

Illalla suunnistin Liikuntamyllyyn päivän toista harjoitusta varten. Lämmittelyjen jälkeen hypin viiden hypyn sarjoja yhdellä jalalla n.70-80cm korkuiselle penkille puolen tunnin ajan. Mielenkiintoista oli, että viime kerralla hyppiessäni oikea jalkani oli selvästi vahvempi ja varmempi, mutta tällä kertaa hyppääminen oli taas helpompaa vasemmalla jalalla! Ehkä perjantaina oikea on taas vahvempi, saa nähdä...Hyppyjen jälkeen vuorossa oli 20sek pituisia lähtöjä, myöskin yhdellä jalalla. Vetoja ehti tehdä 6x4, vuorojaloin. Eli yhteensä 12 lähtöä/jalka. Tämän jälkeen lihakset ja kroppa alkoivatkin olla sen verran väsyneet, ettei kotiin päästyä unen tuloa tarvinnut kauaa odotella!

Tänään on palauttava päivä, ohjelmassa on vain kahden tunnin kevyt pk-treeni rullilla. Eli puolen tunnin päästä rullakellariin, läppäristä leffa käyntiin ja jalat vetreytymään, jotta keskiviikkona ollaan taas iskussa =)

Uusi vuosi, entistä kovempaa vauhtia!

2009-01-10T15:53:00.000+02:00

Hyvää ja vauhdikasta uutta vuotta 2009!

Viimeiset kolme kuukautta ovat suorastaan kiitäneet ohi, joulukin sujahti huomaamatta kasarmilla treenaten virka-apuosaston johtajana. Uuden vuoden sain sentään olla sivistyksen parissa, nyt vietän yhdeksän päivän mittaista lomaa kotiharjoitusleirin merkeissä. Kauden ensimmäinen isompi tapahtuma lähenee Kööpenhaminan Maailman Cupin muodossa ja kunto on kova hyvin sujuneen harjoittelun ansiosta. Urheilukoulu on loppujen lopuksi nimensä mukainen paikka; kun asennoituu oikein ja hoitaa palveluksensa hyvin, on harjoitteluun todella hyvin aikaa.

Ennen joulua olin siis valmentajani Marko Vauhkosen ja lupaavan takaa-ajajan Ilari Kahilan kanssa leirillä Tanskan Ballerupissa, missä helmikuinen Maailman Cupin osakilpailukin ajetaan. Leiri oli sangen nopeuspainotteinen ja uudet maksimiwatitkin tuli tykitettyä (1650w), lisäksi kapeakaarteisen radan metkut tuli taas opittua. Joulun ajan harjoittelin lähes kokonaan sisätiloissa rullilla ja tacxilla jauhaen, unohtamatta tietenkään lihaskuntoharjoittelua. Nyt tämän juuri alkaneen leirini tarkoitus on pumpata anaerobisia ominaisuuksia mäkijuoksun muodossa, sekä tehdä Myllypurossa kolme tehokasta lajivoimaharjoitusta, joista ensimmäinen oli jo eilen (ja sen kyllä tuntee jaloissa!). Muuten tämä kuluva viikko on ollut varsin kevyt, sillä olin alkuviikosta pienessä flunssassa, joka nyt on jo melko pitkälti takana. Tämän päivän harjoitus on 1.30h kevyt peruskestävyystreeni rullilla, ja huomenna on lepopäivä. Maanantaina on sitten vuorossa ensimmäinen tehokas (lue: kuolettava;) ana-treeni.

Joka tapauksessa tämä vuosi on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin ja vauhdilla mennään myös eteenpäin!!!

Päivitystä, vihdoin! (kirjoitettu 13.12.2008)

2008-12-26T17:02:00.000+02:00

Tekemistä runsaasti sisältänyt armeijan peruskoulutuskausi on vihdoin takana, ja sotilasarvoni pompannut jääkärin kautta aliupseerioppilaan tasolle. Nyt olen matkalla kauden 2009 ensimmäiselle leirille Tanskaan Ballerup Super Arenalle, joten ajattelin vihdoin pystyväni päivittämään pahasti jälkeen jäänyttä Blogiani.
Peruskoulutuskausi sisälsi yhden neljän ja yhden viiden päivän metsäleirin, joista ensimmäinen oli lähinnä opettelua teltassa nukkumisen ja metsässä toimimisen suhteen, toisella kerralla meininki olikin jo vähän totisempaa sissitelttoineen ja laavuineen. Nyt kun alku on ohi ja sotilaan perustaidot opittu, aletaan enemmän keskittyä niihin taitoihin, joita tarvitsemme sodan ajan tehtävässämme; tiedustelijoina. Toisin sanoen liikutaan hiljaa, toimitaan näkymättömästi, tähystetään mitä vastustaja tekee ja ilmoitetaan havainnot omille.
Urheilun kannalta nämä ensimmäiset 11 viikkoa ovat sujuneet mainiosti: Harjoittelua on tullut 10-20h viikossa (metsäviikkoja lukuun ottamatta), treenatut ominaisuudet eli peruskestävyys ja maksimivoima ovat kehittyneet hyvin, kuten myös keskivartalon lihaksisto aktiivisen kuntopiirin myötä. Lisäksi painokin on pysynyt hyvin hallinnassa: Tällä hetkellä painan 77.0kg, josta rasvaa on 8.9%.
Kuluvalla viikolla vasemman jalkani peroneus -jänteeseen iski lievä tulehdus. Molemmissa jaloissani on ylipronaatiota, jonka minulla on kyllä tukipohjalliset, mutta ne ovat ilmeisesti päässeet jo jonkin verran lurpahtamaan vuoden käytön jälkeen. Onneksi huolto Hennalassa toimii hyvin: Sain saman tien kuuden päivän tulehduslääkekuurin ja kävin kahdesti päivässä kolmen päivän ajan fysioterapeutilla, joka säteilytti jalkaani ultraääntä. Hoidon ansiosta jänne on nyt kunnossa, nyt on vain pidettävä huolta siitä, että kengissäni on aina tukipohjalliset ja että vahvistan nilkkojeni lihaksia fysioterapeutin ohjeiden mukaisesti. Näillä eväillä vaiva tuskin enää uusiutuu! Mainittakoon tämän olleen ensimmäinen vaivani sitten vuoden 2004, jolloin kovan asvaltilla tapahtuneen juoksulenkin ansiosta sain molempiin polviini sekä molempiin akillesjänteisiini limapussin tulehduksen. Tämän jälkeen olen selvinnyt parilla ruhjeella ja pari kertaa kevyesti kylmän seurauksena kipeytyneellä polvella.
Köpis lähenee jo hyvää vauhtia, ja iltapäivän rullaharjoitus odottaa alkamistaan…Huomenna pääsen taas ajamaan sisäradalle, ja sekös makealta maistuukin! =) Laitan lisää päivitystä leirin jälkeen, jos nyt ehtisin päivittelemään tekemisiäni useammin kuin kerran kahdessa kuukaudessa…

Kohti kautta 2009 ja ensimmäiset viikot Hennalassa

2008-10-11T14:40:00.000+03:00

Pari viikkoa on suorastaan lentänyt ja kiirettä piti ennen inttiin lähtöä niin, etten ehtinyt kirjoittelemaankaan. Nyt olen viettämässä ensimmäistä vapaaviikonloppuani, luonnollisesti miltei jokaisen alokkaan kiertäneen "inttiflunssan" kourissa.

Harjoittelukauteni alkoi siis 29. syyskuuta, samana päivänä kuin armeijakin. Ennen Hennalaan menoa ehdin käydä aamulla 1.30h maastopyöräajelulla. Noin kahden aikaan olin perillä varuskunnassa, ja siitä se hulabaloo sitten alkoi. Ensimmäiset pari päivää olivat melko kiirettä ja totuttelua, kaikkialle tuntui olevan kiire ja käskyjä tuli tiuhaan. Touhuun kuitenkin tottui nopeasti ja harjoitteluaikaakin löytyi jo tiistai-iltana, jolloin kävin juoksemassa Markun kanssa 40min verran. Ensimmäisenä viikonloppuna treeniaikaa oli sitten jo enemmän kuin arki-iltojen iltavapailla. Eniten totuttelua oli varmasti kuudelta heräämiseen ja siihen, että kahdessa lyhyessä minuutissa oli oltava ysiykköset päällä ja pyyhe vasemmassa kädessä valmiina aamutoimiin, mikä luonnollisesti oli aika raju tapa herätä. Onneksi tuohonkin tottui nopeasti.

Toisen viikon keskiviikkona juostiin Cooperin testi. Kahden juoksukerran ja puolentoista viikon harjoittelun jälkeen en odottanut ihmeitä, mutta 3000m oli toki juostava vaikka väkisin. Ja sehän meni, 3040m kohdalla tuli 12min täyteen. Yllättävän hyvin pystyi juoksemaan ja korkeilla sykkeilläkin, eikä täydellistä kuolemaa tullut. 12min keskisyke oli 193 ja maximit 203. Lopussa menin 3min ajan yli 200:n sykkeillä.

Kuten odotettavissa oli, täysillä juokseminen tuotti seuraavaksi päiväksi jäätävät lihaskivut, minkä ansiosta marssiminen ei ollut kovinkaan helppoa. Torstai-iltana huomasin kipujen pahenevan ja flunssan iskevän, joten perjantaiksi hain varuskuntasairaalasta päivän vmtl:ää. Ainakin toistaiseksi tauti on voimissaan, mutta eiköhän se tästä pian lähde, niin pääsen jatkamaan treenejä ja sotilaskoulutusta.

Kuvia kisapyörästä & lomafiiliksiä

2008-09-19T14:06:00.000+03:00

Näin lomalla ollessa on aikaa tehdä muutakin kuin treenata ja syödä, joten sain vihdoin otettua kuvat tämän vuoden pyörästä ja siirrettyä ne koneelle. Pyörä on muuten täysin samassa kunnossa kuin EM:issä (satulatolpassa olevaa mittarin johtoa kiinnipitävää jesaria myöten), paitsi että ketjut on vaihdettu. Pyörän teknisistä tiedoista kiinnostuneet lukekoon viestin lopun... ;)

Kauden rentoutuskuukaudesta on nyt mennyt jo yli puolet, joten olo alkaa olla jo hyvinkin rentoutunut ja niin fyysinen kuin psyykkinenkin halu päästä pyörän päälle ja treenaamaan kasvaa kasvamistaan. Vielä on kuitenkin puolitoista viikkoa jäljellä...
Syyskuun 29:ntenä, yhtaikaa uuden harjoituskauden kanssa, alkaa myös palvelukseni armeijan urheilujoukoissa. Pääsemiseni sinne varmistui hieman ennen EM:iä, mutta tuolloin blokkasin asian suuremman ajattelun mielestäni kauden päätavoitteen ollessa seuraavan kulman takana. En tosin vieläkään ole inttiä juurikaan ajatellut; se on pakollinen juttu, joka on hyvä hoitaa tässä vaiheessa pois, eikä se tule vaikuttamaan pyöräilijän toimiini mitenkään. Odotan siis intin(kin) alkamista hyvillä mielin.

Tähän loppuun laitan fillarini speksit yleisesti ihmeteltäviksi.

Runko: Scorpion Nebo (tarrat poistettu), pystyputki päälle 55cm, vaakaputki 54,5cm
Haarukka: Ryhmälähtöihin Scorpion täyshiilikuitu, aika-ajoon Oval R900 track
Kiekot: Kisaan Mavic iO & Comete, treeniin Mavic Ellipse
Renkaat: Kisa Vittoria Pista Evo CL 19mm, treeni Vittoria Rubino Slick 23mm
Kammet: Campagnolo BMX 170mm
Keskiö & mittari: Ergomo Pro 102mm
Eturatas / -rattaat: TA Spezialites 46 - 53
Takaratas / -rattaat: Kisaan EAI Gold 13 & 14, treeniin merkittömiä 12 - 16 -piikkisiä
Ketjut: Sram PC1 / HKK Vertex Gold
Satulatolppa: Scorpion Carbon
Satula: Rolls
Polkimet: Shimano PD 7750 + tuplaremmit
Stemmi: Aika-ajoon 8cm merkitön, ryhmälähtöihin 11cm Nitto
Tanko: Aika-ajo Easton, ryhmälähtöihin Nitto Steel 38cm c - c
Paino: Aika-ajokunnossa kisakiekoilla 8,0kg, ryhmälähtötaminein 8,2kg